14.12.2009

Puolustusministeriö toimittaa

Mil.ru syyskuussa 2009: (Helsingin Sanomat 11.12.2009)
Vapaa käännökseni, johon olen kursiivilla merkinnyt kommentit.
Suomen irtautuminen toisesta maailmansodasta syyskuussa 1944

Tarkalleen 19. päivänä syyskuuta tulee kuluneeksi 65 vuotta välirauhan allekirjoittamisesta Suomen kanssa. Muistutamme, että tämä välirauha oli tulos Suomen kärsimästä tappiosta sodassa, jota se kävi Neuvostoliittoa vastaan yhtenä Saksan satelliiteista. Tietenkin mainittu näkökohta, joka on Venäjällä virallinen ja yleisesti hyväksytty, ei toimi sellaisena Suomessa. Eikä edes itsessään. Jostain syystä monet haluavat esittää Suomen osallistumisen toiseen maailmansotaan yhtenä Hitlerin vastaisen koalition maana, ja rajoittaa toisen maailmansodan sotatoimet syyskuun 1944 ja huhtikuun 1945 väliin, siis sotatoimiin fasistisen Saksan joukkoja vastaan. On jopa olemassa vastaava termi ”Lapin sota”. Kaikki muu, siis Suomen armeijan sotatoimet yhdessä (saksalaisen) armeijaryhmä ”Pohjoisen” kanssa Karjalan rintamalla, katsotaan jatkosodaksi, siis vapautussodaksi ja absoluuttisesti oikeudenmukaiseksi. Yritetäänpä tarkastella juuri tätä historiallista episodia.

”Toisen maailmansodan historiallinen muisto ja Suomen osallistuminen siihen…”
Tässä on luonteenomaista, että vuosien 1939-40 sekä 1941-44 tapahtumat olivat vähä-merkityksisiä suuren sotanäyttämön kannalta. Kuitenkin Suomessa annetaan niille ratkaiseva paino ei vain tämän pienen, pohjoisen maan kansallisen historian vaan koko länsimaisen sivistyksen ja demokratian puolustamisen osalta. Asian halutaan näyttävän siltä, että Hitlerin Saksan rinnalla taistellut ja sodan hävinnyt valtio olisikin tosiasiassa voittaja ja ”Euroopan pelastaja bolševismilta”.

Artikkeli palauttaa jälleen mieleen presidentti Tarja Halosen vierailun Ranskan kansainvälisten suhteiden instituutissa vuonna 2005, jolloin hän muistutti Suomen erillissodan luonteesta Neuvostoliittoa vastaan. Tällöin suomalaiset onnistuivat säilyttämään itsenäisyytensä ja jatkamaan demokratian rakentamista. Venäjän ulkoministeriö MID kommentoi tuolloinkin toteamalla Suomen taistelleen Hitlerin Saksan puolella ja kantavan näin osan vastuusta tuosta sodasta.
Artikkeli jättää mainitsematta, että pääministeri Paavo Lipposen samansisältöinen puhe ei kirvoittanut Venäjällä mitään kommenttia.

Venäjän puolustusministeriön mielestä suomalaiset kohtelivat venäläisiä sotavankeja ”epäinhimillisesti”. (Tästä on olemassa aivan toisenlaista tutkimustietoa). Sen sijaan Itä-Karjalan keskitysleirit suomalaisten miehitysalueilla eivät täyttäneet kaikkia inhimillisiä vaatimuksia. En ole kuitenkaan kenenkään suomalaisen historioitsijan nähnyt väittävän niitä ”sanatorioiksi”, kuten tämä venäläinen artikkeli antaa ymmärtää tapahtuneen.

Vetoamalla Mannerheimin päiväkäskyyn 27.6.1941 artikkeli pitää Suomea jatkosodan aloittajana yhdessä Saksan hyökkäyksen kanssa. Tässähän Mannerheim toteaa Neuvostoliiton viholliseksi, eikä mainitse uskoneensa välirauhan pysyvyyteen missään vaiheessa. Neuvostoliiton päämääränä oli Mannerheimin mukaan asujamistomme, uskomme ja isänmaamme hävittäminen. Mannerheim viittasi suureen Suomeen, Karjalan ja koko muun Suomen uuteen auringonnousuun. Miekantuppipäiväkäsky tästä tosin on jäänyt pois – sekä se, että punapommittajat olivat pommittaneet kymmeniä Suomen taajamia jo ennen tätä, aivan kuten talvisodan alku tapahtui.
Kannaksella suomalaiset pysähtyivät vanhalle rajalle. Mannerheimin muistelmien perusteella artikkeli lausuu Suomen hallituksen olleen tuolla hetkellä erimielinen rajojen muuttamisesta ja erityisesti sosiaalidemokraattien vastustaneen sitä.
Leningradin turvallisuuden varmistaminen johti artikkelin mukaan talvisotaan. Vanhan rajan siirtäminen olisi tuolloin vähentänyt Neuvostoliittoon kohdistuvaa uhkaa. Kuitenkin tapahtui sittemmin paljon muuta, mitä kukaan ei itse asiassa halunnut.

Sotatapahtumista artikkeli käy läpi kenraali Talvelan johdolla tapahtuneen hyökkäyksen Syvärille, Petroskoin valtauksen 1.10. sekä Vienanmeren-Baltian kanavan valtauksen joulukuun 1941 alussa. Tämä alue ei ollut koskaan kuulunut Suomeen, vaikka sen asukkaista merkittävä osa olikin suomalais-ugrilaisia. Miehitetylle alueelle pystytettiin ”terrorihallinto”, joka sorti suomenkieltä hallitsematonta väestöä. Samoin muistutetaan suomalaisten joukkojen piirittäneen pohjoispuolelta Leningradia saksalaisten apuna ja presidentti Rytin maininneen Saksan edustajalle Nevan sopivan luonnolliseksi Suomen rajaksi.

Vuoden 1944 lyhyessä kronikassa artikkeli toteaa Leningradin saarron murtuneen tammikuussa, Helsinkiä pommitetun helmikuussa kolmasti (tosin vain 5% pommeista putosi kaupunkiin loistavan hämäyksen vuoksi). Neuvostoversio väittää toisin: sen mukaan pommitusten tarkoituksena oli vain voimanosoitus (!). Muistettakoon tässä punaisten ilmavoimien kenraali, joka ajatti itseään syksyllä 1944 Eduskunnasta valtioneuvostoon, Suomen pankkiin ja presidentinlinnaan suomalaisen everstin johdolla. Kierroksen päätteeksi hän repäisi rinnastaan mitalin ja sanoi: ”Tämä kuuluu teille. En ansaitse sitä.” Mitalissa luki: ”Helsingin tuhoamisesta.” On aivan varmaa, että Aviatsija Dalnego Deistvija (Kaukotoiminnan lentoyksikkö) ei ollut liikkeellä pelkän näytön vuoksi.

Maaliskuussa presidentti Roosevelt pyrki irrottamaan Suomen sodasta. Epäonnistuneet neuvottelut johtivat suurhyökkäykseen ja Viipurin menettämiseen 20.6. Neuvostoliiton Tukholman-lähettilään kautta saatiin neuvottelut käyntiin, mikä johti sittemmin Saksan-suhteiden katkaisemiseen ja aselepoon 4.9. Puna-armeija tosin lakkasi ampumasta vasta seuraavana päivänä.

Mannerheim muistutti vielä syyskuussa 1944 Hitleriä siitä, että suomalaisten oli yksinker-taisesti mahdotonta jatkaa sotaa suurvaltaa eli Neuvostoliittoa vastaan. Suomalaisia on niin vähän, ettei kansa kestä enempää verenvuodatusta. Kuten USA:n kongressin kirjas-tossa voidaan todeta, Suomen onnistui säilyttää itsenäisyytensä. Samoin Neuvostoliiton intressissä oli, että Suomen itsenäisyyttä ei hävitetä. Sodan jälkeen Suomen oli rakennettava aivan toisenlaiset suhteet Neuvostoliittoon. Nykyisin monet näyttävät kuitenkin ajatteleva, että uusi Venäjä ei ole Neuvostoliitto. Tämä on varsin vaarallinen päätelmä. Venäjä on aina Venäjä, mikä sen nimi sitten onkaan.


En pidä artikkelia kovin kovasanaisena enkä uutta historiaa luovana. Professori Juri Kilin Petroskoista ja muutamat muut ovat kirjoittaneet paljon pätevämpää tekstiä. Onhan meillä vaivamme Suomenkin puolella, kuten dosentti, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin Jim Beam –viskin: häneltä saa säännöllisesti tilaamatta neuvostonäkemyksen useastakin kysymyksestä.

11 kommenttia:

Annie kirjoitti...

Erittäin kiinnostava blogi - varsinkin, kun olen itse juuri alkanut perehtyä talvi- ja jatkosodan tapahtumiin. Tuossa käännöksessä oli kyllä jotain epäselvää (olivatko siis vain kursiivilla merkityt tekstit sinun? mihin artikkeliin tuolla kolmannessa kappaleessa viitataan?). Minustakaan tuo sisältö ei näyttänyt ollenkaan niin uhkaavalta kuin Suomen lehdistössä annettiin ymmärtää.

Annie kirjoitti...

Sota ja sen syttymisjuhlat: En käsitä, miksi talvisota ja jatkosota (tai Lapin sota) yleensäkään pitää erottaa toisistaan niin selkeästi. Yhtä ja samaa sotaahan ne olivat.

Ja kun Talvisotaa muistellaan, niin muistelen myös sitä, miten vähän veteraanit aikoinaan saivat kiitosta ja kuntoutusta. Häpeällistä! Venäjällä tilanne on ollut vielä pahempi. Ja sydäntä särkee lukea venäläisten veteraanien kertomuksia talvisodasta - ei ruokaa, ei vaatetta, ei edes sankarihautaan päässyt kaatuessaan.

Kari Kaunismaa kirjoitti...

Anteeksi epäselvyys. Termi "artikkeli" viittaa juuri tähän samaan mil.ru-sivun tekstiin. Pahoittelin jo Agricola-listalla sitä, etten ole löytänyt vahvistusta Helsingin tuhoamisesta myönnetyn mitalin kohtalolle.
Omat kommenttini ovat juuri kursiivilla. Kuuntelin eilen Helsingissä entistä pääministeri Kasjanovia ja totesin ainakin sananvapauden vallitsevan. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Jarmo Koponen kirjoitti...

Eräs kamraattimme laittoi minulle muistutuksen venäläisestä historiankirjoituksesta julkaistuamme jutun seuraavana päivänä hesarinkin nostamasta artikkelista 10.12. Uudessa Suomessa.

http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/79412-terveisia-venajalta-natsien-liittolaiset

Tällaisin juttuihin tulee aina paljon kommentteja ja mediakritiikkiä: "Mutta niin media vain toimii, hyvin raflaavasti ja oikaisten ja taustat täysin puuttuen, jolloin asian kokonaiskuva on pahasti vääristynyt."

Entäs tarkoitushakuinen historia?

http://www.delocrat.ru/newsearch/books/other/komu_eshe_kusok.htm

"Кому еще кусок России, или Кто получит от мертвого осла уши?"

Sain vinkin puolustusministeriön sivulla olevasta artikkelista alkuviikosta. Se oli kuulemma alunperin Venäjän ministeriön pääsivuilla ja sijoitettiin vasta myöhemmin vähemmän tunnetun historian -sivuille.

Vastaisuudessa täytyy vilkaista säännöllisemmin sivustoa. Ilmeisesti se ei ole saavuttanut harrastajia, vai miksi mielenkiintoisille sivuille on viittauksia harvakseen.

Olen sen verran militarisoidun rauhan kasvatti, että propagandaan tulee suhtauduttua ylimielisesti.

Ensimmäinen kappale puolustusministeriön artikkelissa on tietenkin valetta, mutta kuten Vihavaisen Timo kirjoittaa, onnistuneessa propagandassa on aina siteeksi totuutta.

Kaippa maailmassa on tilaa Stechkin-Shirokoradeille.

http://www.tieteessatapahtuu.fi/896/ahjate.html

Vaan enpä olisi uskonut että edesmennyt Jegor Gaidar on joskus suurempi roisto kun Stalin.

http://www.kniivila.net/2009/hellre-stalin-an-gajdar/

Anonyymi kirjoitti...

Onko nyt siis niin, että artikkeli onkin väärässä väittäessään, että Suomi olisi ollut Natsi-Saksan liittolainen? Mistä lähtien se ei sitä muka ollut? Uudesta historiantulkinnasta lähtienkö? Onko nykyään siis yhtäkkiä "historian vääristelyä" väittää, että Suomi taisteli Natsi-Saksan liittolaisena toisessa maailmansodassa, kuten se teki?

Anonyymi kirjoitti...

Да уж. Как говорится в устоявшемся выражении:
Это в НАШЕЙ стране на каждую некрасивую девушку приходится 42 литра водки.

Anonyymi kirjoitti...

Да уж. Как говорится в устоявшемся выражении:
Именно мы не подчинились ни Гитлеру, ни утренней гимнастике.

Anonyymi kirjoitti...

[color=#bb3300]Музыканты [url=http://dejavu-group.ru/artist.php]Дежа вю[/url] - это коллектив заслуженных вокалистов и музыкантов.
[url=http://dejavu-group.ru/index.php]Deja Vu[/url]- один из лидеров в области музыкального сопровождения юбилеев, концертов, торжеств, корпоративных вечеров.
В репертуаре группы Dejavu-group около 3000 песен.
Живой звук. Поп, хиты 70-80-90-х, диско, джаз, ретро, современная музыка, европейские хиты, фоновая музыка, шансон .
ВИА Dejavu-group обладает мощной качественной музыкальной аппаратурой, которая позволяет заполнить приятным уху звуком как компактное помещение (фуршет), так и огромное пространство (корпоратив до 1000 человек).

Андрей +7 910 483 8294 [/color]

Anonyymi kirjoitti...

"Onko nykyään siis yhtäkkiä "historian vääristelyä" väittää, että Suomi taisteli Natsi-Saksan liittolaisena toisessa maailmansodassa, kuten se teki?"

No, sillä voi lohduttautua että vääristä historiallisista näkemyksistä ei saa vankilatuomiota, kuten eräässä naapurimaassamme:)

Anonyymi kirjoitti...

"No, sillä voi lohduttautua että vääristä historiallisista näkemyksistä ei saa vankilatuomiota, kuten eräässä naapurimaassamme:)"

En minä ainakaan ole kuullut, että Venäjällä olisi ketään vankilaan tuomittu väärien historiallisten näkemysten johdosta. Jos sinä tiedät, niin kerro ihmeessä. Kyseessähän olisi nimittäin aika iso juttu!

Anonyymi kirjoitti...

Kylla, luultavasti niin se on