"Pohjoisessa ajalla on toinen ulottuvuus – se ei ole imperiaalista”

http://mustoi.ru/na-severe-vremya-imeet-drugoe-izmerenie-ono-ne-linejnoe-ne-imperskoe/?_utl_t=fb

Haastattelijana Oleg Reut

25.03.2016

Tšernika-nettilehden (= Mustikka, http://mustoi.ru/) vieraana on Sergei Medvedev, historioitsija, politiikantutkija, moskovalaisen kansallisen tutkimusyliopiston Talousyliopiston professori, Forbesin kolumnisti, Dožd-televisiokanavalta ja radio Svobodasta tuttu useiden suosittujen yhteiskunnallis-poliittisten hankkeiden vetäjä.

Sergei Aleksandrovitš, käytätte paljon aikaa sellaiseen asiaan, mitä voisi sanoa ”pohjoisen tutkimukseksi”. Se on tieteenala, joka auttaa ymmärtämään pohjoista, tarttumaan muutoksiin, joiden kautta pohjoisen on kuljettava...

On tieteenala nimeltä pohjoismaiden tutkimus (Nordic Studies). Se on sama kuin pohjoisen tutkimus, eli ilmiselvästi tällainen tutkimusaihe on olemassa. Pohjoinen poikkeaa muista alueista: siellä on kehittynyt regionalismi, hyvin vahva kulturologinen osatekijä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, myös pohjoista tutkivien tieteenalojen.

Teillekö pohjoinen paikantuu tilallis-ajallisin rajoin? Onko pohjoinen kartalla ja aikajanalla vai niiden ulkopuolella?

– Pohjoinen on ainutlaatuinen tila niin maantieteellisillä, mentaalisilla kuin poliittisillakin kartoilla. Jos aloitetaan mytologiasta, pohjoinen liitetään hyvin selvästi johonkin korkeampaan rajaan, ja siksi se on hyvin tärkeä muodostuma, aivan kuin Pohjola Karjalan eepoksessa.

– Mitä ajalliseen ulottuvuuteen tulee, pohjoinen on Modernin historiallisen ajan ulkopuolella, pohjoisessa ajalla on aivan erilainen ulottuvuus – se ei ole lineaarinen eikä imperiaalinen. Monessa suhteessa se liittyy ympäristön, jääkauden aikaan samoin kuin pohjoisen perinteisten kansojen sykliseen aikaan. Heidän aikansa on tietysti paljon ”syvempi”, paljon juurtuneempi kuin meidän. Tässä mielessä pohjoinen torjuu modernille tyypillisen lineaarisen hierarkian.

Mutta kun joku puhuu ”etelän ja pohjoisen välisistä ristiriidoista” tai ”pohjois–etelä -akselista”, niin se ei ole pohjoisen ihmisten vaan sivustakatsojan näkemys?

– Venäjällä kaukana pohjoisessa ja Kaukoidässä on käsite 'manner'. Todellisuudessa pohjoisen ihmiset tuntevat olevansa jokin erikoinen tila, joka on revitty erilleen tästä mainlandista. Ja tästä on tiettyjä etuja. Dikotomia ”pohjoinen–etelä” on keskuksen suunnittelema, ja sille pohjoinen on jotakin irti repäisty, marginaalinen, takapajuinen.

Mitä näette syinä sille, että nyt kasvaa jatkuvasti intressi keskusteluihin Karjalan ja Euroopan pohjoisen suhteesta? Onko tämä asiasta kiinnostuneiden ja huolestuneiden kansalaisten luonnollinen reaktio muuttaa Venäjän ulkopolitiikan pohjoiseurooppalaista vektoria, joka on valitettavasti marginalisoitumassa? Jos Moskova vaihtaa huomionsa kohteen Kauko-itään ja Aasiaan, silloin täällä Karjalassa asukkaat tuntevat yhä enemmän olevansa provinssissa.

– Venäjän "aasialainen vektori” on pelkkää teeskentelyä, kun Kreml haluaa näyttää Euroopalle, että meillä on kauppakumppaneita ja voimme päättää, mihin lähdemme. Todellisuudessa mitään konkreettista ei ole, kuten ei ole mitään käännöstä Kauko-itään tai Aasiaankaan. Kauppavaihto Kiinan kanssa laskee. Japani liittyy Venäjän vastaisiin kansainvälisiin sanktioihin. ”Käännös itään” on Venäjän Eurooppaa kohtaan kokeman turhautumisen ilmaus.

– Itse asiassa avainongelma on se, että nyky-Venäjä on menettämässä oman alueensa. Elämä keskittyy kymmenkuntaan kaupunkiin, isommassa mitassa vain viiteen–kuuteen, ja muu tila on aluetta, jossa väki vähenee ja joka autioituu. Tässä mielessä Venäjä on menettämässä niin Kauko-idän, Siperian kuin pohjoisenkin – ja myös Keski-Venäjän tilan, joka on muuttumassa monialaiseksi yhteiskunnalliseksi katastrofivyöhykkeeksi.

– Monien vuosien kuluessa olen ajanut autolla Moskovasta Pihkovaan ja nähnyt, kuinka joka vuosi kulttuurimaisemaa katoaa, kyliä kuolee sukupuuttoon, satojen kilometrien tieosuudet ovat valottomia, metsä kasvaa tielle ja melkein sulkee sen. Samoin myös pohjoiset alueet ovat tyypillinen esimerkki aluepolitiikan epäonnistumisesta Venäjällä. Ne ovat yhtä aikaa sekä yhteiskunnallista että alueellista marginaalia. Ongelma ei siis ole itse pohjoinen vaan se tosiseikka, että Venäjä ylipäänsä menettää alueitaan elämälle sopivina tiloina.

Ikuinen muisto Venäjän merisotalaivaston sukellusveneiden sotilaille, jotka ovat kuollet rauhan aikana

Miten voitaisiin voittaa asia, jota mielestäni epäoikeutetusti tyrkytetään, nimittäin sanonta, että ”nykypäivän pohjoinen tarkoittaa arktista aluetta ja vain sitä”?

– Tietenkään asia ei ole niin. Pohjoiseen kuuluu sekä Karjala, laajempi Kauko-itä että Jakutia. Pohjoinen on valtava ja tähän asti tutkimaton Venäjä, joka sijaitsee Trans-Siperian rautatien varrella. Sitä paitsi poliittinen keskustelu on kääntynyt arktiseen alueeseen. Arktika on Venäjän suvereniteetin viimeinen rajaseutu ja samalla presidenttimme suosikkilelu. Siksi arktisia strategioita kehitellään, sotajoukkoja sijoitetaan sinne – Kotelnyi-saarelle ja Novaja Zemljalle. Titaanisia Venäjän lippuja pistetään Pohjoisen Jäämeren pohjaan, olympiasoihtu viedään pohjoisnavalle.


Uudessa kylmässä sodassa Arktika nähdään alueena, jolla Venäjä voi pullistella lihaksiaan. Mutta sittenkin tämä näyttää enemmän teeskentelyltä, fiktiiviseltä hankkeelta kansallisylpeyden rakentamiseksi, varsinkin kun siellä etsitään terroristiuhkia ja maahanhyökkäyksen vaaraa. Ja tämän taustalla on se, että kaikki kunnianhimoiset suunnitelmat öljyn tuottamiseksi meren pohjasta romahtavat sanktioiden, halvan öljyn ja puuttuvan teknologian vuoksi.

Otetaanpa viimeinen kysymys. Voiko opettaa pitämään pohjoisesta?

– Ei voi opettaa tykkäämään, mutta luulen että pohjoista voi opettaa kunnioittamaan. Se on valtava ekologinen perintö Venäjälle ja koko ihmiskunnalle. Vaikka nyt näyttääkin siltä, että me vain tuotamme öljyä, avaamme pohjoisen merireitin globaalille merenkululle ja käännämme jokia, täytyy ymmärtää, että tämä on vanhanaikainen, modernista pois johtava pohjoisen hyödyntämisen ideologia, joka ei ollut vallalla vuosisataakaan, mutta tuhosi suuresti alueen ekosysteemiä. Siksi täytyy käydä käsiksi valtavaan työhön, jotta pohjoinen nähtäisiin luonnonpääomana, suojelualueena, jonka Venäjä säilyttää koko ihmiskunnalle, tuleville sukupolville.