TARKOVSKI BY DOCPOINT
Kiasma-teatterissa 17.-19.8.2007
”Tarkovski by DocPoint” on sarja tunnettujen dokumentaristien intiimejä muistokirjoituksia ja rakkaudenosoituksia legendaariselle venäläisohjaajalle Andrei Tarkovskille. Dokumenttielokuvissa perehdytään Tarkovskin elokuvien runouden kielioppiin sekä valotetaan ohjaajan henkilökohtaisen elämän usein raskaita uhrauksia elokuvallisen totuuden etsijänä.
DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin kokoaman ainutlaatuisen sarjan elokuvissa nähdään hätkähdyttävän henkilökohtaisia hetkiä Tarkovskista työnsä äärellä ja yksityiselämässä maanpakolaisena Italiassa ja Ranskassa. Elokuvissa kuullaan hiljaista mutta ankaraa puhetta elokuvantekijän valinnoista ja moraalista. ”Tarkovski by DocPoint” -tapahtuma on osa Helsingin juhlaviikkoja.
”Tarkovski by DocPoint” on samalla kunnianosoitus Andrei Tarkovskille, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 75 vuotta. Sarjassa muistetaan lisäksi ohjaajan runoilija-isää, Arseni Tarkovskia, joka syntyi 100 vuotta sitten.
Sarjan ainutkertaisena helmenä nähdään ainoa Andrei Tarkovskin ohjaama dokumenttielokuva Voyage in Time (Tempo di Viaggio) vuodelta 1983.
Kotimainen Taiteilijan vastuu -elokuva on maailmalla todellinen harvinaisuus ja Suomessakin nähty vain harvoin. Katkelmassa elokuvasta Sergei Lazo nähdään Tarkovski nuorena miehenä myös näyttelijän roolissa Aleksandr Gordonin sisällissodasta kertovassa elokuvassa. Tapahtuman vieraina tulee olemaan useita elokuvien tekijöitä.
Kaikki näytökset esitetään Kiasma-teatterissa (Mannerheiminaukio 2, Helsinki). Liput 6 euroa Kiasman infosta 6.8. alkaen.
DocPoint ry:n toimistolta on lainattavissa toimittajien käyttöön VHS/DVD -kopioita ohjelmiston elokuvista. Tarkemmat tiedot tapahtumasta ja esitettävistä elokuvista: www.docpoint.info, www.helsinginjuhlaviikot.fi
Lisätiedot
Jari Matala, Toiminnanjohtaja
DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
jari.matala@docpoint.info
050-68 993
TARKOVSKI BY DOCPOINT -ELOKUVAT:
Perjantai 17.8. klo 18
TAITEILIJAN VASTUU – NEUVOSTOELOKUVAN KAKSI TEKIJÄÄ (Responsibility of the Artist – Two Directors of Soviet Cinema) Risto Mäenpää, Suomi 1978 (26 min) | Englanninkielinen tekstitys, venäjänkielinen dialogi
Suomalaisohjaajan ainutlaatuinen keskustelu Tarkovskin kanssa kesällä 1978 Moskovassa Stalker-elokuvan kuvausten alla.
VOYAGE IN TIME (Tempo di Viaggio)
Tonino Guerra & Andrei Tarkovski, Italia 1983 (63min) | Englanninkielinen tekstitys
Tarkovskin ohjaama dokumenttiharvinaisuus. Avoin matka maanpakolaisuudesta elävän taiteilijan maailmaan ja valintoihin Nostalgia-elokuvan kuvauspaikoilla Italiassa.
Lauantai 18.8. klo 15
ARSENY TARKOVSKY: ETERNAL PRESENCE (Arseni Tarkovski: Maljutka zhizn) Vjatsheslav Amirhanjan, Venäjä 2004 (114 min) | Englanninkielinen tekstitys
Unenomainen dokumenttielokuva Andrei Tarkovskin isästä, runoilija Arseni Tarkovskista.
Lauantai 18.8. klo 18
Katkelma elokuvasta SERGEI LAZO
Aleksandr Gordon, Neuvostoliitto 1968 (9 min)
Ote Venäjän kansalaissodan sankarista kertovasta elokuvasta. Näyttelijänä nuori Andrei.
PEILI (Zerkalo)
Andrei Tarkovski, Neuvostoliitto 1975 (106 min) | Suomen- ja ruotsinkielinen tekstitys
Fiktiivinen dokumentaari Tarkovskin omasta lapsuudesta, muistamisesta ja unohtamisesta.
Sunnuntai 19.8. klo 16
THE CRACKED LIP (La lèvre fendue)
Aurélien Vernhes-Lermusiaux, Ranska 2006 (15 min) | Englanninkielinen tekstitys
Kuka oli Peili-elokuvan tyttö, jolla oli haljennut huuli? Missä hän on nyt?
ONE DAY IN THE LIFE OF ANDREI ARSENEVICH (Une journée d’Andréi Arsenevitch) Chris Marker, Ranska 2000 (55 min) | Englanninkielinen tekstitys
Kuuluisan dokumentaristin ja ystävän herkkävireinen muistokirjoitus Tarkovskin kuolinvuoteelta. Ohjaajan viimeiset hetket Pariisissa ja kaivattu jälleennäkeminen Neuvostoliitossa asuneen pojan kanssa.
Sunnuntai 19.8. klo 18
TARKOVSKY AND ME (Tarkowskij un ich)
Eldar Grigorian, Saksa 2003 (17 min) | Englanninkielinen tekstitys
Elegia Venäjältä Saksaan emigroituneesta vanhuksesta, joka kaipaa kotimaataan, Odessan portaita ja Tarkovskin elokuvia.
MOSCOW ELEGY (Moskovskaja elegia)
Alexander Sokurov, Neuvostoliitto 1988 (87 min) | Englanninkielinen tekstitys
Runollinen rakkaudentunnustus elokuvan oppi-isälle. Harvinaisia, yksityisiä hetkiä Tarkovskista työnsä äärellä.
2.8.2007
1.8.2007
Vielä kansalaisadressista
Kansalaisadressi, jossa vaaditaan rajoituksia EU:n ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten oikeuteen ostaa Suomesta maata tai kiinteistöjä, on saanut huomiota myös venäläisessä mediassa. Asiasta uutisoi tänään YLE:n uutiset. Tästä kansalaisadressi -aiheesta kirjoitettiin aiemmin blogissamme otsikoilla Гостеприимство, Vieraanvaraisuus sekä Vieraanvaraisuus II.
YLE:n sivuilla viitattiin venäläisessä Novyje Izvestija –sanomalehdessä tänään julkaistuun juttuun. Novyje Izvestija lehden alkuperäinen juttu löytyy sähköisessä muodossa lehden kotisivuilta.
YLE:n sivuilla viitattiin venäläisessä Novyje Izvestija –sanomalehdessä tänään julkaistuun juttuun. Novyje Izvestija lehden alkuperäinen juttu löytyy sähköisessä muodossa lehden kotisivuilta.
25.7.2007
Из дневника специального корреспондента 17-25.5.1977
.bmp)
Photo Reijo Nikkilä
нажмите на изображениe для увеличения картинки!
Klikkaa kuva suuremmaksi!
Официальный визит президента Урхо Калева Кекконена (Urho Kaleva Kekkonen) (В Финляндии, даже в научной литературе, его имя принято сокращать до ”UKK” ) в Советский Союз.
Москва, Киргизия, Белоруссия и Ленинград. Вместе сo съемочной группой Маури Йокелайнена (Mauri Jokelainen) мы делали как сюжеты для теленовостей, так и документальный фильм «Что UKK видел в СССР?».
Самой большой проблемой в этой поездке был президентский адъютант Хенрик Анттила (Henrik Anttila). Он всячески пытался мешать журналистам. Кто-то из нас успел раскритиковать в своей газете стиль его работы еще во время поездки. В последний день мы покупали в Ленинграде в валютном магазине «Березка» водку и другие крепкие напитки вместе с нашим бывшим коллегой (который какое-то время работал на Юлейсрадио) министром иностранных дел Финляндии Пааво Вяюрюненом (Paavo Väyrynen). «Ребята, берите в кои-то веки побольше, вы же едете в президентском поезде, его таможня не досматривает», - подзадоривал он. И мы таки взяли. Я, видимо, больше всех – 26 бутылок водки, шотландское виски и французский коньяк. А уже в пути, но до пересечения границы, Пааво принес в наш вагон в подарок звукорежиссеру Осмо Саари (Osmo Saari) литровый «пузырь» виски – потому что, как он слышал, у Оску, пока тот был в командировке, родился сын.
На границе нас ждал сюрприз. Адъютант Анттила вызвал особый наряд таможни из Хельсинки. Наш шестнадцатиместный «журналистский» вагон досматривали от границы – и до самой столицы. Я ехал в середине вагона, так что пока таможенники, выписав все штрафы, добрались до нашего купе, прошло немало времени. Годами наблюдая за повадками таможенников, я решился рискнуть: выставил на стол 11 бутылок, а 15 оставил в чемодане. Пронесло. За 11 бутылок, конечно, пришлось заплатить, однако суда, куда угодили двое из нас, удалось избежать. Оску пришлось заплатить штраф и за подарок Пааво.
Еще до того в Ленинграде нам устроили роскошную отвальную в гостинице «Ленинград», напротив которой стоит крейсер «Аврора». Напряженная недельная работа была позади, и все расслабились. Еды было в достатке, водка лилась рекой. В разгаре ужина из Москвы пришло сообщение о том, что там в рамках президентского визита был подписан масштабный договор, согласно которому фирма «Валмет» должна поставить в республику Коми две линии по производству бумаги. До начала выпуска новостей в Финляндии оставалось минут двадцать. Я быстро записал сообщение на салфетке, и, будучи уже под хмельком, героически без запинки продиктовал его по телефону. Однако название еще незнакомого мне тогда города «Сыктывкар» оказалось в моем сообщении полностью переврано: «Тыксыврак», буквы те же, а порядок – не тот. К счастью, этот город не был известен тогда ещё и зрителям, по крайней мере, в редакцию никто насчет ошибки не позвонил.
Для меня визит закончился удачно: я получил специальную премию. В Киргизии президент рыбачил на Иссык-Куле. Прессу на рыбалку не допустили. О размере улова усиленно строили догадки. На прессконференции корреспондент СТТ Пиркко-Лииса Сумма (Pirkko-Liisa Summa) спросила у Кекконена про улов. «А, улов? Об этом есть разноречивые сведения!» - ответил президент. Журналисты рассмеялись, вполне довольные таким ответом. Позднее мы узнали, что знаменитая осман-рыба на той иссыккульской рыбалке не клевала вовсе, и поэтому президенту подарили полтонны мороженного османа. Нам, сопровождавшим президента, тоже досталось – в зависимости от «заслуг» - кому одна, кому две, а кому даже и три рыбины. Сразу по прибытии машина президентского дворца развезла наполовину растаявшую рыбу по домам – ко мне пришлось ехать в Вестэнд, где я тогда снимал дом, принадлежавший родителям одного приятеля, до того, как уехать на 10 лет работать в Москву.
Рейo Никкиля/Reijo Nikkilä
«Спектр НЕДЕЛИ»/Spektr NEDELI № 11 16.03.2007
perevod Polina Kopylova
12.7.2007
Vieraanvaraisuus II
Aikaisempaan, Spektr –lehdessä julkaistuun ja tänne käännettyyn ”Vieraanvaraisuus” kirjoitukseen liittyen Suna Kymäläinen lähestyi minua ystävällisellä sähköpostilla ja pyysi tuomaan esille hänen omia ajatuksiaan adressinsa herättämästä keskustelusta. Julkaisen Suna Kymäläisen sähköpostin tässä sellaisenaan.
Taneli Dobrowolski
Minun Venäjäni, vieraanvaraisuus
Olen Suna Kymäläinen, tämä varmaan jo kertoo sinulle jotain. Luin hetki sitten sinun käännöksesi kirjoituksesta, joka käsitteli adressiani. Yritin saada kommenttini tuohon jatkoksi, mutta oma koneeni ilmeisesti herjasi jostakin syystä, enkä onnistunut, monen yrityksen jälkeenkään. Syy miksi käännyin puoleesi, on että toivon, jos mahdollista, sinun vievän viestiäni keskusteluunne blogissa.
Haluan tähdentää erityisesti joitakin seikkoja, joista tärkein on, että minä en ole millään muodoin ulkomaalaisvastainen, en ole venäjä- tai venäläisvastainen! Venäläiset eivät vihastuta minua! Haluan ehdottomasti painottaa tätä! Ettei kukaan loukkaantuisi eikä kokisi tätä erityisesti kansalaisten tyyppiin tai piirteisiin kohdistuvana asiana. Minulla onnekseni on monia ulkomaalaisia tuttavuuksia, hyviä ja kaukaisempia, kuten luonnollista on, myös venäläisiä. Minä arvostan ja pidän jokaista ihmistä ainutlaatuisena kansalaisuuteen katsomatta.
Adressi ei siis sivua itse ihmisiä vaan perää lakia! Adressin aiheen kritiikki kohdistuu nimenomaan lain puutteeseen, jonka tärkeyttä omasta mielestäni ei ole ymmärretty. Tarkoituksena ei ole missään nimessä kieltää venäläisiltä oikeutta ostaa tai omistaa kokonaan, se kuitenkin haluaisi rajata tuota osto-oikeutta, niin että sen avulla ensisijainen omistus-oikeus/mahdollisuus syntyisi omille kansalaisille, EU:n jäsenille ja niille EU:n ulkopuolisille, jotka ovat jo sitoutuneet asumaan Suomessa, olipa syynä työ tai avioliitto tai mikä tahansa. Tämän viiden vuoden maassa asumisvelvoitteen ajatuksena on myös varmistaa hinta-tason maltillisempi, enemmän kotimaisella tasolla pysyvä hinnan nousu. Koska venäläiset pystyvät maksamaan sen mitä pyydetään, suomalaiset ovat haistaneet tilanteen tuoman mahdollisuuden ja määrittelevät hinnat valmiiksi maksimaalisiksi, yli kotimaisen markkina-arvon, koska tietävät venäläisten maksavan sen kuitenkin. Tämän johdosta hinta-taso uhkaa ja on jo paikoittain noussutkin ohi suomalaisen hinta-tason.
Ottaessani asian esille, en ole voinut välttää käyttämästä esimerkkinä venäläisiä, jokainen uusi keskustelun avaus kun tarvitsee perusteluja ja esimerkkejä tuekseen. Venäläiset eivät kuitenkaan ole tilanteeseen syyllisiä, koska he toimivat lain puitteissa ja maksavat kiltisti sen mitä pyydetään. Suomalaiset jotka myyvät, voitaisiin kai leimata syyllisiksi, mutta hekin toimivat lain puitteissa. Ainoa mahdollisuus on syyttää lakia, tarkemmin sen puutetta, joka mahdollistaa asian.
Venäjällä ollaan suomalaisia paljon viisaampia, siinä mielessä, ettei suomalainen voi sieltä ostaa maata. Siellä kielto taitaa olla ehdoton, siihen nähden oma ehdotukseni on lievä. Monissa muissakin maissa on erilaisia malleja, joilla osto-oikeutta on rajattu lailla. Oma esitykseni peilaa Tanskan mallia tai Ahvenanmaan mallia, joka siis koskettaa parhaillaankin meitä suomalaisiakin. Kyse on siinä mielessä tärkeästä asiasta, jotta suomalaisella säilyy mahdollisuus omistaa ja ostaa tulevaisuudessakin omalla hinta-tasollaan maata.
Kuitenkin toivon edelleenkin venäläisten olevan osa elämäämme, en haluaisi rajata sitä. Suomessa on monia muitakin mahdollisuuksia asua, kuin omistaa. Minusta on erikoista jos ajattelisimme, että ulkomaalaiset kokisivat itsensä tervetulleiksi maahamme vain siinä tapauksessa, että voivat omistaa siitä osan. Koemmehan mekin itsemme tervetulleeksi esimerkiksi Venäjälle, vaikkemme voi sieltä maata omistaa. Itse asiassa on lopulta kyse yksittäisestä yksityiskohdasta koko suuressa yhteistyössämme tai yhdessä elämisestämme.
Minä haluan kyllä tulevaisuudessakin nähdä omassa kunnassani Ruokolahdella, esimerkiksi venäläisten koulupoikien iloista jalkapalloilua urheilukentällämme. Toivon ihmisten ymmärtävän, etten ole millään muodoin halukas rajaamaan näitä ihmisiä keskuudestamme, he ilostuttavat ja värittävät olemistamme ja täydentävät sitä.
Esille ottamani asian ei toivottuna seuraamuksena, osa muiden kuin minun keskusteluista on siirtynyt muihin kuin itse asian ydintä koskettaviin asioihin. Itse haluan kuitenkin pysyä vain tässä aiheessa. Tämän johdosta en pidä siitä, että asiani leimataan kansan kapinaksi tai vastarinta liikkeeksi. Ehkäpä tulevaisuuden mahdollisuutena, olisi siirtyä enemmän maan vuokrauksen suuntaan kuin täysomistukseen, ehkäpä tämä malli palvelisi paremmin kaikkia, suomalaisia ja venäläisiä.
Tarinani on pitkä, toivottavasti jaksoit sen lukea ja toivottavasti voit sen vaikka siirtää sellaisenaan blogikeskusteluunne, minusta edellä esittämäni ajatukseni ovat tärkeitä, ennen kaikkea niiden kannalta, jotka ovat asian ehkä väärin tai loukkaavana ymmärtäneet tai kokeneet.
Asia ei ole ulkomaalaisvastainen vaan kohdistuu maan sisäisiin kysymyksiin. Asiasta on nyt noussut keskustelua, kuten tarkoituksena olikin, se mihin keskustelu johtaa vai eikö mihinkään, on vielä nähtävänä tulevaisuudessa.
Kaunis kiitos sinulle, ajastasi ja erityinen kiitos, jos voit/haluat viedä asiaa toivomukseni mukaisesti luettavaksi blogiinne.
Ystävällisin terveisin,
Suna Kymäläinen
www.sunakymalainen.fi
Taneli Dobrowolski
Minun Venäjäni, vieraanvaraisuus
Olen Suna Kymäläinen, tämä varmaan jo kertoo sinulle jotain. Luin hetki sitten sinun käännöksesi kirjoituksesta, joka käsitteli adressiani. Yritin saada kommenttini tuohon jatkoksi, mutta oma koneeni ilmeisesti herjasi jostakin syystä, enkä onnistunut, monen yrityksen jälkeenkään. Syy miksi käännyin puoleesi, on että toivon, jos mahdollista, sinun vievän viestiäni keskusteluunne blogissa.
Haluan tähdentää erityisesti joitakin seikkoja, joista tärkein on, että minä en ole millään muodoin ulkomaalaisvastainen, en ole venäjä- tai venäläisvastainen! Venäläiset eivät vihastuta minua! Haluan ehdottomasti painottaa tätä! Ettei kukaan loukkaantuisi eikä kokisi tätä erityisesti kansalaisten tyyppiin tai piirteisiin kohdistuvana asiana. Minulla onnekseni on monia ulkomaalaisia tuttavuuksia, hyviä ja kaukaisempia, kuten luonnollista on, myös venäläisiä. Minä arvostan ja pidän jokaista ihmistä ainutlaatuisena kansalaisuuteen katsomatta.
Adressi ei siis sivua itse ihmisiä vaan perää lakia! Adressin aiheen kritiikki kohdistuu nimenomaan lain puutteeseen, jonka tärkeyttä omasta mielestäni ei ole ymmärretty. Tarkoituksena ei ole missään nimessä kieltää venäläisiltä oikeutta ostaa tai omistaa kokonaan, se kuitenkin haluaisi rajata tuota osto-oikeutta, niin että sen avulla ensisijainen omistus-oikeus/mahdollisuus syntyisi omille kansalaisille, EU:n jäsenille ja niille EU:n ulkopuolisille, jotka ovat jo sitoutuneet asumaan Suomessa, olipa syynä työ tai avioliitto tai mikä tahansa. Tämän viiden vuoden maassa asumisvelvoitteen ajatuksena on myös varmistaa hinta-tason maltillisempi, enemmän kotimaisella tasolla pysyvä hinnan nousu. Koska venäläiset pystyvät maksamaan sen mitä pyydetään, suomalaiset ovat haistaneet tilanteen tuoman mahdollisuuden ja määrittelevät hinnat valmiiksi maksimaalisiksi, yli kotimaisen markkina-arvon, koska tietävät venäläisten maksavan sen kuitenkin. Tämän johdosta hinta-taso uhkaa ja on jo paikoittain noussutkin ohi suomalaisen hinta-tason.
Ottaessani asian esille, en ole voinut välttää käyttämästä esimerkkinä venäläisiä, jokainen uusi keskustelun avaus kun tarvitsee perusteluja ja esimerkkejä tuekseen. Venäläiset eivät kuitenkaan ole tilanteeseen syyllisiä, koska he toimivat lain puitteissa ja maksavat kiltisti sen mitä pyydetään. Suomalaiset jotka myyvät, voitaisiin kai leimata syyllisiksi, mutta hekin toimivat lain puitteissa. Ainoa mahdollisuus on syyttää lakia, tarkemmin sen puutetta, joka mahdollistaa asian.
Venäjällä ollaan suomalaisia paljon viisaampia, siinä mielessä, ettei suomalainen voi sieltä ostaa maata. Siellä kielto taitaa olla ehdoton, siihen nähden oma ehdotukseni on lievä. Monissa muissakin maissa on erilaisia malleja, joilla osto-oikeutta on rajattu lailla. Oma esitykseni peilaa Tanskan mallia tai Ahvenanmaan mallia, joka siis koskettaa parhaillaankin meitä suomalaisiakin. Kyse on siinä mielessä tärkeästä asiasta, jotta suomalaisella säilyy mahdollisuus omistaa ja ostaa tulevaisuudessakin omalla hinta-tasollaan maata.
Kuitenkin toivon edelleenkin venäläisten olevan osa elämäämme, en haluaisi rajata sitä. Suomessa on monia muitakin mahdollisuuksia asua, kuin omistaa. Minusta on erikoista jos ajattelisimme, että ulkomaalaiset kokisivat itsensä tervetulleiksi maahamme vain siinä tapauksessa, että voivat omistaa siitä osan. Koemmehan mekin itsemme tervetulleeksi esimerkiksi Venäjälle, vaikkemme voi sieltä maata omistaa. Itse asiassa on lopulta kyse yksittäisestä yksityiskohdasta koko suuressa yhteistyössämme tai yhdessä elämisestämme.
Minä haluan kyllä tulevaisuudessakin nähdä omassa kunnassani Ruokolahdella, esimerkiksi venäläisten koulupoikien iloista jalkapalloilua urheilukentällämme. Toivon ihmisten ymmärtävän, etten ole millään muodoin halukas rajaamaan näitä ihmisiä keskuudestamme, he ilostuttavat ja värittävät olemistamme ja täydentävät sitä.
Esille ottamani asian ei toivottuna seuraamuksena, osa muiden kuin minun keskusteluista on siirtynyt muihin kuin itse asian ydintä koskettaviin asioihin. Itse haluan kuitenkin pysyä vain tässä aiheessa. Tämän johdosta en pidä siitä, että asiani leimataan kansan kapinaksi tai vastarinta liikkeeksi. Ehkäpä tulevaisuuden mahdollisuutena, olisi siirtyä enemmän maan vuokrauksen suuntaan kuin täysomistukseen, ehkäpä tämä malli palvelisi paremmin kaikkia, suomalaisia ja venäläisiä.
Tarinani on pitkä, toivottavasti jaksoit sen lukea ja toivottavasti voit sen vaikka siirtää sellaisenaan blogikeskusteluunne, minusta edellä esittämäni ajatukseni ovat tärkeitä, ennen kaikkea niiden kannalta, jotka ovat asian ehkä väärin tai loukkaavana ymmärtäneet tai kokeneet.
Asia ei ole ulkomaalaisvastainen vaan kohdistuu maan sisäisiin kysymyksiin. Asiasta on nyt noussut keskustelua, kuten tarkoituksena olikin, se mihin keskustelu johtaa vai eikö mihinkään, on vielä nähtävänä tulevaisuudessa.
Kaunis kiitos sinulle, ajastasi ja erityinen kiitos, jos voit/haluat viedä asiaa toivomukseni mukaisesti luettavaksi blogiinne.
Ystävällisin terveisin,
Suna Kymäläinen
www.sunakymalainen.fi
11.7.2007
Venäjän kansalaissota Valkoisen armeija julisteissa
Venäjän Valkoisen armeijan julisteita kansalaissodan 1918-1922 ajalta. Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana.
”Teidän sukulaisenne ja läheisenne kärsivät bolshevikkikomissaarien pistinten alla, nälkä ja väkivalta tappaa heitä. Menkää ja pelastakaa heidät!”
”Näin kiinalaisista ja latvialaisista koostuvat bolshevikkien rangaistusjoukkiot varastavat leipää, ryöstävät kyliä ja murhaavat talonpoikia”
"Miksi te ette vielä ole armeijassa?"
”Venäläiset ystävät! Olen englantilainen ja Yhteisen asiamme nimissä pyydän teitä: kestäkää vielä vähän aikaa urhoollisina, sellaisina jollaisia olette aina olleet. Olen toimittanut, ja tulen toimittamaan teille rajattomasti kaikkia tarvikkeita, erityisesti aseita, jotka auttavat teitä taistelemaan näitä iljettäviä, verenhimoisia, punaisia hirviöitä vastaan”
”Näin bolshevikit isännöivät kasakkakylissä”
”Yhtenäisen Venäjän puolesta! Bolshevismi on vihamielisellä renkaallaan piirittänyt Venäjän sydämen. Näyttäisi siltä, että mikään ei enää auta. Mutta nyt nousevan auringon säteistä ilmestyi ratsastaja, joka vapaaehtoisesti otti itselleen Venäjän pelastamisen tehtävän. Ratsastajan voimakas käsi on noussut lyöntiin ja käärme tuntee, että tämä käsi – tai pikemminkin sen lyönti – on niin voimakas, ettei käärme voi kohtaloaan enää välttää”
”Bolshevikki sitoi kansan silmät punaisella liinalla. Mutta Vapaaehtoinen huomasi tämän, tuhosi bolshevikin, repäisi irti punaisen liinan ja kansa näki, minne komissaarikommunistit olivat sitä viemässä”
”Kenraaliluutnantti, Paroni Pjotr Nikolaevitsh Vrangel”
Lisää kansalaissodan aikaisia julisteita...
”Teidän sukulaisenne ja läheisenne kärsivät bolshevikkikomissaarien pistinten alla, nälkä ja väkivalta tappaa heitä. Menkää ja pelastakaa heidät!”
”Näin kiinalaisista ja latvialaisista koostuvat bolshevikkien rangaistusjoukkiot varastavat leipää, ryöstävät kyliä ja murhaavat talonpoikia”
"Miksi te ette vielä ole armeijassa?"
”Venäläiset ystävät! Olen englantilainen ja Yhteisen asiamme nimissä pyydän teitä: kestäkää vielä vähän aikaa urhoollisina, sellaisina jollaisia olette aina olleet. Olen toimittanut, ja tulen toimittamaan teille rajattomasti kaikkia tarvikkeita, erityisesti aseita, jotka auttavat teitä taistelemaan näitä iljettäviä, verenhimoisia, punaisia hirviöitä vastaan”
”Näin bolshevikit isännöivät kasakkakylissä”
”Yhtenäisen Venäjän puolesta! Bolshevismi on vihamielisellä renkaallaan piirittänyt Venäjän sydämen. Näyttäisi siltä, että mikään ei enää auta. Mutta nyt nousevan auringon säteistä ilmestyi ratsastaja, joka vapaaehtoisesti otti itselleen Venäjän pelastamisen tehtävän. Ratsastajan voimakas käsi on noussut lyöntiin ja käärme tuntee, että tämä käsi – tai pikemminkin sen lyönti – on niin voimakas, ettei käärme voi kohtaloaan enää välttää”
”Bolshevikki sitoi kansan silmät punaisella liinalla. Mutta Vapaaehtoinen huomasi tämän, tuhosi bolshevikin, repäisi irti punaisen liinan ja kansa näki, minne komissaarikommunistit olivat sitä viemässä”
”Kenraaliluutnantti, Paroni Pjotr Nikolaevitsh Vrangel”
Lisää kansalaissodan aikaisia julisteita...
10.7.2007
Esittelyssä: eXile
Venäjänkielisen internetin, eli tuttavallisesti Runetin kehitys pääsi läntisiin sukulaisiinsa verrattuna käynnistymään vasta verrattain myöhässä. Nykyään venäläisen internetin sisältö ja tarjonta alkaa monessa suhteessa kuitenkin olla jo länsiserkkujaankin laajempaa ja monipuolisempaa.
Pelkästään erilaisia uutissivustoja voi Runetista löytää nykyään satoja, ellei jopa tuhansia. Myös yksityishenkilöiden sisällöntuotanto on lähtenyt internetin yleistymisen myötä viimeisten parin vuoden aikana räjähdysmäiseen kasvuun, mistä olkoon esimerkkinä se, että maailman kaikista 12 miljoonasta LiveJournal –blogista venäläisiä on tällä hetkellä joka kymmenes.
Valitettavasti tämä kehitys ei ole palvellut niitä, jotka joutuvat venäjänkielentaidon puutteen vuoksi turvautumaan muunkielisiin tietolähteisiin: englannin-, tai muunkielisiin lähteisiin Venäjän tapahtumista suodattuu edelleenkin vain kapea-alaisesti valikoitunut ja suppea murto-osa kaikesta siitä uutisvirrasta, jota venäjänkielinen internet tarjoaa. Mikäli siis haluaa saada kattavan kuvan jostain uutistapahtumasta, on venäjän kielen taito vieläkin lähes välttämätön.
Onneksi on kuitenkin olemassa sentään joitain englanninkielisiäkin lähteitä, jotka auttavat hahmottamaan Venäjää pintaa syvemmältä kansainväliseen levitykseen suodattuvaan uutisvirtaan verrattuna. Yksi tällaisista medioista on Moskovalainen sanomalehti ja sen verkkoversio eXile.ru.
Englanninkielinen sanomalehti eXile on Moskovassa asuvan amerikkalaisen toimittajan Mark Amesin perustama, kieli poskessa toimitettu, hulvaton ja anarkistinen, mutta tarvittaessa myös asiallinen ja realismissaan välillä jopa synkkäkin media. Sen paperiversio alkoi ilmestyä vuonna 1997 ja heti seuraavana vuonna lehti avasi verkkoon myös omat kotisivunsa, joissa myös paperiversion artikkelit julkaistaan kaikkien tiedonnälkäisten internetkäyttäjien luettavaksi.
Tutustuin eXileen sattumalta muutama vuosi sitten, kun siellä julkaistiin hupaisa ja sattuva moskovalaisista stereotyypeistä kertova piirrossarja ”Field Guide To Moscow”. Kuvasarjassa on humoristisella, oivaltavalla ja anarkistisella tavalla kuvattu Moskovan kaduilta tavattavia ihmistyyppejä, alkaen korruptoituneista miliisisestä ja kaukasialaissutenööreistä, aina rollikkarahastajiin ja ostoskeskuspissiksiin.
Samanlaista rajoja rikkovaa ja kuvia kumartamatonta sisältöä tarjoavat myös eXilen monipuoliset artikkelit, jotka yleisimmin käsittelevät venäläisen yhteiskunnan ilmiöitä, populaarikulttuuria, politiikkaa, kansainvälisiä suhteita ja läntisen median venäjäkuvaa.
Sivuston parhaita puolia on se, että eXile kykenee kritisoimaan tai silittelemään kaikkia yhteiskunnallisia ilmiöitä tai sen toimijoita tasapuolisesti. Artikkeleiden joukossa on esimerkiksi synkkiä kuvauksia venäläisestä arkitodellisuudesta tai Putinin itsevaltiudesta, mutta samalla sieltä voi löytää satiirista kritiikkiä esimerkiksi Venäjän oppositiota tai Venäjästä yksipuolisesti raportoivaa länsimediaa kohtaan.
Sivuston ideologisesta monipuolisuudesta, avoimuudesta ja suvaitsevaisuudesta kertoo esimerkiksi se, että eXilen vakiokolumnisteihin lukeutuu venäläinen toisinajattelija, Kremlin armoton ja analyyttinen kritisoija, oppositiojohtaja Eduard Limonov, joka on kirjoitellut lehteen ja sen verkkoversioon jo viitisen vuotta. Toisaalta taas esimerkiksi lehden perustaja ja eXileen edelleen tuotteliaasti ja hauskasti kirjoitteleva amerikkalainen Mark Ames kritisoi kärkkäästi esimerkiksi läntisen median yksipuolista Venäjä-kuvaa ja läntisten poliitikkojen venäjäfobioita.
Omalaatuinen ja uutisoinnissaan monipuolinen eXile tuo siis raikkaan tuulahduksen siihen venäjäuutisointitarjontaan, joka niin harmittavan usein on suuntaan tai toiseen joko tietoisesti puolueellista, tai sitten ”tiedostavien” lukijoiden ja kotisohvafilosofien toimesta erilaisiin blokkeihin lokeroitua.
Suosittelen tutustumista!
Pelkästään erilaisia uutissivustoja voi Runetista löytää nykyään satoja, ellei jopa tuhansia. Myös yksityishenkilöiden sisällöntuotanto on lähtenyt internetin yleistymisen myötä viimeisten parin vuoden aikana räjähdysmäiseen kasvuun, mistä olkoon esimerkkinä se, että maailman kaikista 12 miljoonasta LiveJournal –blogista venäläisiä on tällä hetkellä joka kymmenes.
Valitettavasti tämä kehitys ei ole palvellut niitä, jotka joutuvat venäjänkielentaidon puutteen vuoksi turvautumaan muunkielisiin tietolähteisiin: englannin-, tai muunkielisiin lähteisiin Venäjän tapahtumista suodattuu edelleenkin vain kapea-alaisesti valikoitunut ja suppea murto-osa kaikesta siitä uutisvirrasta, jota venäjänkielinen internet tarjoaa. Mikäli siis haluaa saada kattavan kuvan jostain uutistapahtumasta, on venäjän kielen taito vieläkin lähes välttämätön.
Onneksi on kuitenkin olemassa sentään joitain englanninkielisiäkin lähteitä, jotka auttavat hahmottamaan Venäjää pintaa syvemmältä kansainväliseen levitykseen suodattuvaan uutisvirtaan verrattuna. Yksi tällaisista medioista on Moskovalainen sanomalehti ja sen verkkoversio eXile.ru.
Englanninkielinen sanomalehti eXile on Moskovassa asuvan amerikkalaisen toimittajan Mark Amesin perustama, kieli poskessa toimitettu, hulvaton ja anarkistinen, mutta tarvittaessa myös asiallinen ja realismissaan välillä jopa synkkäkin media. Sen paperiversio alkoi ilmestyä vuonna 1997 ja heti seuraavana vuonna lehti avasi verkkoon myös omat kotisivunsa, joissa myös paperiversion artikkelit julkaistaan kaikkien tiedonnälkäisten internetkäyttäjien luettavaksi.
Tutustuin eXileen sattumalta muutama vuosi sitten, kun siellä julkaistiin hupaisa ja sattuva moskovalaisista stereotyypeistä kertova piirrossarja ”Field Guide To Moscow”. Kuvasarjassa on humoristisella, oivaltavalla ja anarkistisella tavalla kuvattu Moskovan kaduilta tavattavia ihmistyyppejä, alkaen korruptoituneista miliisisestä ja kaukasialaissutenööreistä, aina rollikkarahastajiin ja ostoskeskuspissiksiin.
Samanlaista rajoja rikkovaa ja kuvia kumartamatonta sisältöä tarjoavat myös eXilen monipuoliset artikkelit, jotka yleisimmin käsittelevät venäläisen yhteiskunnan ilmiöitä, populaarikulttuuria, politiikkaa, kansainvälisiä suhteita ja läntisen median venäjäkuvaa.
Sivuston parhaita puolia on se, että eXile kykenee kritisoimaan tai silittelemään kaikkia yhteiskunnallisia ilmiöitä tai sen toimijoita tasapuolisesti. Artikkeleiden joukossa on esimerkiksi synkkiä kuvauksia venäläisestä arkitodellisuudesta tai Putinin itsevaltiudesta, mutta samalla sieltä voi löytää satiirista kritiikkiä esimerkiksi Venäjän oppositiota tai Venäjästä yksipuolisesti raportoivaa länsimediaa kohtaan.
Sivuston ideologisesta monipuolisuudesta, avoimuudesta ja suvaitsevaisuudesta kertoo esimerkiksi se, että eXilen vakiokolumnisteihin lukeutuu venäläinen toisinajattelija, Kremlin armoton ja analyyttinen kritisoija, oppositiojohtaja Eduard Limonov, joka on kirjoitellut lehteen ja sen verkkoversioon jo viitisen vuotta. Toisaalta taas esimerkiksi lehden perustaja ja eXileen edelleen tuotteliaasti ja hauskasti kirjoitteleva amerikkalainen Mark Ames kritisoi kärkkäästi esimerkiksi läntisen median yksipuolista Venäjä-kuvaa ja läntisten poliitikkojen venäjäfobioita.
Omalaatuinen ja uutisoinnissaan monipuolinen eXile tuo siis raikkaan tuulahduksen siihen venäjäuutisointitarjontaan, joka niin harmittavan usein on suuntaan tai toiseen joko tietoisesti puolueellista, tai sitten ”tiedostavien” lukijoiden ja kotisohvafilosofien toimesta erilaisiin blokkeihin lokeroitua.
Suosittelen tutustumista!
Vieraanvaraisuus
Julkaistu aikaisemmin Minun Venäjä –blogissa nimellä Гостеприимство
Vieraanvaraisuus
Ihmismuisti saattaa usein tehdä meille tepposiaan. Monenlaista saattaa unohtua hyvinkin nopeasti ja toisaalta noin 10-20 vuoden ajanjakso saattaa tuntua kaukaiselta menneisyydeltä – varsinkin nuorten keskuudessa.
Tämä selittänee myös Ruokolahden nuoren valtuutetun, sosiaalidemokraatti Suna Kymäläisen aktiivisuuden. Hän nimittäin kerää adressia, jonka tarkoituksena olisi kieltää kiinteistöjen myynnin EU-maiden ulkopuolisille kansalaisille. Arvoisaa Kymäläistä suututtavat erityisesti tontteja ostavat venäläiset, jotka ovat alkaneet viime aikoina ostaa taloja myös Kymäläisen kotipaikkakunnalta Ruokolahdelta.
- He ostavat kiinteistöjä, joita sitten käyttävät vain yhden kuukauden vuodessa, kun taas puolestaan suomalaiset voisivat asua näissä taloissa pitempään, työskennellä täällä ja maksaa tänne veronsa, Kymäläinen kertoo. – Mutta suomalaisille, jopa keskiluokkaisille, hinnat ovat nykyään liian korkealla, hän jatkaa.
Venäjän kansalaiset ovat nostaneet hintoja sillä, ette he eivät käytännössä tingi lainkaan. Useimmissa tapauksissa venäläiset maksavat juuri sen hinnan mitä myyjä pyytääkin. Tämä ei kuitenkaan ole asian ydin.
1990-luvun talouslama iski erittäin voimakkaasti Itä-Suomeen. Ruokolahti (kuten sen lähipaikkakunta Imatrakin) antoivat tuolloin shokeeraavan kuvan itsestään: suljettuja kauppoja, remontoimattomia taloja. Lukuisia kesämökkejä oli myynnissä, mutta kysyntää niille ei juurikaan ollut. Kun vuonna 1990 Etelä-Karjalan työttömyysaste oli 3,8%, oli se vuonna 1995 peräti 15,9%.
Nykyään Ruokolahdessa on noin 5900 asukasta, joista työttömiä 11%. Kesäasukkaiden myötä paikkakunnan asukasmäärä kaksinkertaistuu. Viime vuosina kuntaan on tullut myös uusia kahviloita, kauppoja ja palveluita. Virkamiehet oli riemuissaan alueensa saamasta huomiosta, mutta mitä ilmeisimmin he eivät ottaneet huomioon paikallisten asukkaiden mielialaa.
Ehkäpä olisi tosiaan syytä aloittaa avoin keskustelu nykytilasta, sekä erilaisten kiinteistöjen ostokieltojen ja rajoitusten vaikutuksista tulevaisuuteen. Keskustelu voisi olla vieläkin mielenkiintoisempaa, mikäli venäläiset kesämökkiläiset yhdistyisivät muiden kesämökkiasukkaiden kanssa jonkinlaiseen yhdistykseen. Kyllähän kesäasukkaatkin loppujen lopuksi maksavat veronsa ja ostavat kunnallisia palveluja.
Spektr Nedeli 27 / 6.7.2007
Kääntänyt: Taneli Dobrowolski
Vieraanvaraisuus
Ihmismuisti saattaa usein tehdä meille tepposiaan. Monenlaista saattaa unohtua hyvinkin nopeasti ja toisaalta noin 10-20 vuoden ajanjakso saattaa tuntua kaukaiselta menneisyydeltä – varsinkin nuorten keskuudessa.
Tämä selittänee myös Ruokolahden nuoren valtuutetun, sosiaalidemokraatti Suna Kymäläisen aktiivisuuden. Hän nimittäin kerää adressia, jonka tarkoituksena olisi kieltää kiinteistöjen myynnin EU-maiden ulkopuolisille kansalaisille. Arvoisaa Kymäläistä suututtavat erityisesti tontteja ostavat venäläiset, jotka ovat alkaneet viime aikoina ostaa taloja myös Kymäläisen kotipaikkakunnalta Ruokolahdelta.
- He ostavat kiinteistöjä, joita sitten käyttävät vain yhden kuukauden vuodessa, kun taas puolestaan suomalaiset voisivat asua näissä taloissa pitempään, työskennellä täällä ja maksaa tänne veronsa, Kymäläinen kertoo. – Mutta suomalaisille, jopa keskiluokkaisille, hinnat ovat nykyään liian korkealla, hän jatkaa.
Venäjän kansalaiset ovat nostaneet hintoja sillä, ette he eivät käytännössä tingi lainkaan. Useimmissa tapauksissa venäläiset maksavat juuri sen hinnan mitä myyjä pyytääkin. Tämä ei kuitenkaan ole asian ydin.
1990-luvun talouslama iski erittäin voimakkaasti Itä-Suomeen. Ruokolahti (kuten sen lähipaikkakunta Imatrakin) antoivat tuolloin shokeeraavan kuvan itsestään: suljettuja kauppoja, remontoimattomia taloja. Lukuisia kesämökkejä oli myynnissä, mutta kysyntää niille ei juurikaan ollut. Kun vuonna 1990 Etelä-Karjalan työttömyysaste oli 3,8%, oli se vuonna 1995 peräti 15,9%.
Nykyään Ruokolahdessa on noin 5900 asukasta, joista työttömiä 11%. Kesäasukkaiden myötä paikkakunnan asukasmäärä kaksinkertaistuu. Viime vuosina kuntaan on tullut myös uusia kahviloita, kauppoja ja palveluita. Virkamiehet oli riemuissaan alueensa saamasta huomiosta, mutta mitä ilmeisimmin he eivät ottaneet huomioon paikallisten asukkaiden mielialaa.
Ehkäpä olisi tosiaan syytä aloittaa avoin keskustelu nykytilasta, sekä erilaisten kiinteistöjen ostokieltojen ja rajoitusten vaikutuksista tulevaisuuteen. Keskustelu voisi olla vieläkin mielenkiintoisempaa, mikäli venäläiset kesämökkiläiset yhdistyisivät muiden kesämökkiasukkaiden kanssa jonkinlaiseen yhdistykseen. Kyllähän kesäasukkaatkin loppujen lopuksi maksavat veronsa ja ostavat kunnallisia palveluja.
Spektr Nedeli 27 / 6.7.2007
Kääntänyt: Taneli Dobrowolski
7.7.2007
Pia Koivusen arvio Joni Krekolan:Stalinismin lyhyt kurssi. Suomalaiset ...
Suosittelen sekä arvion, että kirjan/väitöksen lukemista.
6.7.2007
Гостеприимство
Часто память играет с людьми: многое забывается, причем достаточно быстро. С другой стороны, 10—20 лет могут казаться далеким прошлым, особенно для молодого поколения.
Этим, видимо, объясняется активность молодого депутата муниципального совета Руоколахти, социал-демократа Суны Кюмяляйнен. Она собирает подписи под обращением, цель которого запретить продажу недвижимости гражданам, живущим вне Европейского Союза. Госпожу Кюмяляйнен возмущают, прежде всего, россияне, которые скупают дачные участки, а в последнее время стали покупать жилые дома в ее родном Руоколахти. «Они покупают недвижимость и пользуются ей только один месяц в году, тогда как финны могли бы жить в этих же домах, работать здесь же и платить налоги, — считает Суна. — Но финнам, представляющим даже средний класс, нынешняя стоимость не по карману».
Граждане России подняли цены тем, что практически не торгуются — зачастую их устраивает названная продавцом. Но дело не в этом.
Экономический спад начала 90-х годов прошлого века очень сильно ударил по Восточной Финляндии. Руоколахти середины 90-х (как и близлежащая Иматра) производил удручающее впечатление — закрытые магазины, ветшающие дома… Продавалось большое количество дач, но спроса не было. Если в 1990-м году безработица в Южной Карелии составляла 3,8 %, то в 1995-м — 15,9 %.
Сейчас в Руоколахти 5 900 жителей, безработных 11 %. Летом благодаря дачникам население увеличивается в два раза; в последние годы стали появляться новые кафе, магазинчики, услуги. Администрация муниципалитета радовалась интересу к своему региону, но, видимо, не учла настроение жителей. Может, стоит начать открытое обсуждение как нынешней ситуации, так и перспектив на будущее — с учетом разных сценариев, в том числе, и при введении ограничений для «чужих» на покупку недвижимости?Диалог был бы еще интереснее, если бы российские дачники объединились с местными владельцами коттеджей в какую-нибудь организацию. В конце концов, летние жители тоже платят налоги и покупают услуги у муниципалитета.
Спектр НЕДЕЛИ № 27 / 6.7.2007
Этим, видимо, объясняется активность молодого депутата муниципального совета Руоколахти, социал-демократа Суны Кюмяляйнен. Она собирает подписи под обращением, цель которого запретить продажу недвижимости гражданам, живущим вне Европейского Союза. Госпожу Кюмяляйнен возмущают, прежде всего, россияне, которые скупают дачные участки, а в последнее время стали покупать жилые дома в ее родном Руоколахти. «Они покупают недвижимость и пользуются ей только один месяц в году, тогда как финны могли бы жить в этих же домах, работать здесь же и платить налоги, — считает Суна. — Но финнам, представляющим даже средний класс, нынешняя стоимость не по карману».
Граждане России подняли цены тем, что практически не торгуются — зачастую их устраивает названная продавцом. Но дело не в этом.
Экономический спад начала 90-х годов прошлого века очень сильно ударил по Восточной Финляндии. Руоколахти середины 90-х (как и близлежащая Иматра) производил удручающее впечатление — закрытые магазины, ветшающие дома… Продавалось большое количество дач, но спроса не было. Если в 1990-м году безработица в Южной Карелии составляла 3,8 %, то в 1995-м — 15,9 %.
Сейчас в Руоколахти 5 900 жителей, безработных 11 %. Летом благодаря дачникам население увеличивается в два раза; в последние годы стали появляться новые кафе, магазинчики, услуги. Администрация муниципалитета радовалась интересу к своему региону, но, видимо, не учла настроение жителей. Может, стоит начать открытое обсуждение как нынешней ситуации, так и перспектив на будущее — с учетом разных сценариев, в том числе, и при введении ограничений для «чужих» на покупку недвижимости?Диалог был бы еще интереснее, если бы российские дачники объединились с местными владельцами коттеджей в какую-нибудь организацию. В конце концов, летние жители тоже платят налоги и покупают услуги у муниципалитета.
Спектр НЕДЕЛИ № 27 / 6.7.2007
Tbilisilainen kotiinpaluu
Georgialainen kollega vietti vuoden Amerikassa ja palasi Tbilisiin. Vuodessa kaupunki oli kaunistunut: rahjaista vanhaa kaupunkia oli remontoitu, uusia suihkulahteita kaivettu pitkin matkaa, teitakin korjattu. Paateiden varsien talot on julkisivuremontoitu - tosin vain osittain, talojen takapuoli on edelleen suoraan 1960-luvulta.
Istuimme sitten eraana iltana Sharden-kadun trendikkaassa kahvilassa. Tbilisilaiset ovat kadusta ylpeita, minun mielestani se taas on tyypillinen mielikuvitukseton ravintolakatu, jollaisia loytyy kaikkialta maailmasta Marbellasta Tukholmaan. On espanjalaista tapas-ravintolaa, tusinapizzeriaa ja pakollinen neukkunostalgiabaari, taalla se on nimeltaan KGB. (itse muuten boikotoin ko. genrea, Sofi Oksasen sanoin: mita nostalgista on miljoonia surmanneessa totalitarismissa?)
Istuimme siella syomassa Caesar-salaattia ja juomassa Heinekenia, taustalla soi hillitty hissimusiikki, trendikkaasti pukeutunut nuoriso tarkkaili toinen toisiaan, kun yhtakkia, parin valonvalahdyksen saattelemana koko kadulta sammuivat valot. Sahkokatkos hiljensi koko kaupungin yli tunniksi. Tarjoilijat alkoivat kantaa poytiin kynttiloita, ruoanlaitto hiljeni ja olut lampeni.
Vaki alkoi vislata ja huutaa riemuissaan. Jostakin kuului murteellisella englannilla huuto: "Welcome to Georgia!"
Amerikasta kotiutuneen kollegani naama levisi onnelliseen hymyyn.
"NYT tiedan, etta olen kotona"...
Shaakashvilin nakyvimpiin saavutuksiin kuuluu sahkon ja kaasun jakelun palauttaminen normaaliksi. Yli kymmenen vuoden ajan georgialaiset tottuivat jatkuviin sahkokatkoksiin, mita erikoisimpiin kerosiini- ja muihin keittimiin ruoanlaiton avuksi, pihanuotioihin ja kynttilanvaloon. Nyt sahkoa on, mutta se on paikallisille luokattoman kallista: esimerkiksi me maksoimme kuukauden sahkosta kerrostaloasunnossa liki 50 euroa, mika on suhteessa palkkatasoon valtava summa. Eika sahkonjakelu aukotonta ole, kuten ravintolailtamme todisti.
Onneksi georgialaiset osaavat ottaa kaikesta ilon irti. Pian pimealla kavelykadulla tylsan lansimaisen musiikin korvasi iloisten kansalaisten moniaaninen laulu. Ja toki sakkipimeys tuo iltaan oman romantiikkansa. Olut kuohuaa lampimanakin.
Istuimme sitten eraana iltana Sharden-kadun trendikkaassa kahvilassa. Tbilisilaiset ovat kadusta ylpeita, minun mielestani se taas on tyypillinen mielikuvitukseton ravintolakatu, jollaisia loytyy kaikkialta maailmasta Marbellasta Tukholmaan. On espanjalaista tapas-ravintolaa, tusinapizzeriaa ja pakollinen neukkunostalgiabaari, taalla se on nimeltaan KGB. (itse muuten boikotoin ko. genrea, Sofi Oksasen sanoin: mita nostalgista on miljoonia surmanneessa totalitarismissa?)
Istuimme siella syomassa Caesar-salaattia ja juomassa Heinekenia, taustalla soi hillitty hissimusiikki, trendikkaasti pukeutunut nuoriso tarkkaili toinen toisiaan, kun yhtakkia, parin valonvalahdyksen saattelemana koko kadulta sammuivat valot. Sahkokatkos hiljensi koko kaupungin yli tunniksi. Tarjoilijat alkoivat kantaa poytiin kynttiloita, ruoanlaitto hiljeni ja olut lampeni.
Vaki alkoi vislata ja huutaa riemuissaan. Jostakin kuului murteellisella englannilla huuto: "Welcome to Georgia!"
Amerikasta kotiutuneen kollegani naama levisi onnelliseen hymyyn.
"NYT tiedan, etta olen kotona"...
Shaakashvilin nakyvimpiin saavutuksiin kuuluu sahkon ja kaasun jakelun palauttaminen normaaliksi. Yli kymmenen vuoden ajan georgialaiset tottuivat jatkuviin sahkokatkoksiin, mita erikoisimpiin kerosiini- ja muihin keittimiin ruoanlaiton avuksi, pihanuotioihin ja kynttilanvaloon. Nyt sahkoa on, mutta se on paikallisille luokattoman kallista: esimerkiksi me maksoimme kuukauden sahkosta kerrostaloasunnossa liki 50 euroa, mika on suhteessa palkkatasoon valtava summa. Eika sahkonjakelu aukotonta ole, kuten ravintolailtamme todisti.
Onneksi georgialaiset osaavat ottaa kaikesta ilon irti. Pian pimealla kavelykadulla tylsan lansimaisen musiikin korvasi iloisten kansalaisten moniaaninen laulu. Ja toki sakkipimeys tuo iltaan oman romantiikkansa. Olut kuohuaa lampimanakin.
3.7.2007
Laatokan luodot ehkä säilyvät suojelussa!
"Laatokan luodot" on nimitys upeaan Sortavalan saaristoon vuosikymmenen suunnittelussa olleelle luonnonsuojelualueelle. Suomen Ympäristökeskus rahoitti sitä vuosituhannen vaihteessa ja TACISkin oli mukana. 2001 rahoitus loppui ja hanke haudattiin syvään hiljaisuuteen, vaikka suomalaisille viranomaisille ja luonnonsuojeluväelle vielä 2004 ja 2005 järjestetyissä seminaareissa vakuuteltiin ihan muuta.
Viime vuoden loppupuolella Luontoliiton yhteyshlö Olli Turunen yhdessä SLL:n liittovaltuuston pj Pertti Siilahden kanssa rupesi asiaa selvittämään ja vuoden vaihteessa asiasta oli Hesaria myöten juttuja: että nyt se menee - yksityiselle metsäyhtiölle oli annettu hakkuulupa. Kiitos venäläisen ympäristöjärjestö SPOK:n aktiivisen toiminnan asia on nyt saatu kansanäänestykseen ja jatkoaikaa myös siinä mielessä, että hakkuuluvat on peruttu.
Toivottavasti Karjalan tasavallassa aletaan ymmärtää matkailun merkitystä tulolähteenä.
Taustaksi:
Into Kondrad Inha kirjoittaa Karjalan maa -kirjassa (1910) :
Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri on yhdessä Pietarin Meriteknisen yliopiston soutukerhon kanssa järjestänyt souturetkiä Laatokalla, Äänisellä ja Syvärillä sekä Nevalla vuodesta 1994 lähtien. Veneet ovat yksi yhteen kopioita Pietari Suuren laivaston jaaloista l. meripelastusveneistä. Niissä on purjeennostomahdollisuus ja soutu on raskasta, koska ne on tehty pinnalla pysymiseen. Kuusi soutajaa soutaa yhtä airoa kukin; airon vastapaino painaa 16 kg.
Itse olen seilannut Laatokalla 10 kesänä. Luonnonsuojelu-urallani nähnyt ensin Espoon, Turun ja Ahvenanmaan sekä sitten Itäisen Suomenlahden ja Saimaan saaristoa enkä voi näistä puhuakaan samana päivänä kuin Laatokasta! Vitivalkoinen hiekka ja 100 m kalliota yhtäkkiä pystysuoraan - makean veden ulappa ja koskematon, ihmisjäljetön maisema, jylhän vuonomaiset kalliot ja rehevät laaksot ukonhattulehtoineen... parempaa nöyrän pienuuden ja rentoutuksen tuojaa en tiedä.
Timo-Pekka Veijonen
Viime vuoden loppupuolella Luontoliiton yhteyshlö Olli Turunen yhdessä SLL:n liittovaltuuston pj Pertti Siilahden kanssa rupesi asiaa selvittämään ja vuoden vaihteessa asiasta oli Hesaria myöten juttuja: että nyt se menee - yksityiselle metsäyhtiölle oli annettu hakkuulupa. Kiitos venäläisen ympäristöjärjestö SPOK:n aktiivisen toiminnan asia on nyt saatu kansanäänestykseen ja jatkoaikaa myös siinä mielessä, että hakkuuluvat on peruttu.
Toivottavasti Karjalan tasavallassa aletaan ymmärtää matkailun merkitystä tulolähteenä.
Taustaksi:
Into Kondrad Inha kirjoittaa Karjalan maa -kirjassa (1910) :
"Matkailu Itäisessä Karjalassa on hankalaa ja vaivalloista, mutta aina se palkitsee vaivansa."
Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri on yhdessä Pietarin Meriteknisen yliopiston soutukerhon kanssa järjestänyt souturetkiä Laatokalla, Äänisellä ja Syvärillä sekä Nevalla vuodesta 1994 lähtien. Veneet ovat yksi yhteen kopioita Pietari Suuren laivaston jaaloista l. meripelastusveneistä. Niissä on purjeennostomahdollisuus ja soutu on raskasta, koska ne on tehty pinnalla pysymiseen. Kuusi soutajaa soutaa yhtä airoa kukin; airon vastapaino painaa 16 kg.
Itse olen seilannut Laatokalla 10 kesänä. Luonnonsuojelu-urallani nähnyt ensin Espoon, Turun ja Ahvenanmaan sekä sitten Itäisen Suomenlahden ja Saimaan saaristoa enkä voi näistä puhuakaan samana päivänä kuin Laatokasta! Vitivalkoinen hiekka ja 100 m kalliota yhtäkkiä pystysuoraan - makean veden ulappa ja koskematon, ihmisjäljetön maisema, jylhän vuonomaiset kalliot ja rehevät laaksot ukonhattulehtoineen... parempaa nöyrän pienuuden ja rentoutuksen tuojaa en tiedä.
Timo-Pekka Veijonen
30.6.2007
Муккула, Лахти – мост «Запад – Восток», советские писатели в Лахти 1963 – 1991.
(Первоначально статья была опубликована в новом еженедельнике, издающемся в Финляндии на русском языке, «Спектре НЕДЕЛИ» № 25 / 21.06.2007 г. Автор — Рейо Никкиля/Reijo Nikkilä.)
(Fotografii k etoi state nahodjatsja zdesj)
Литературный семинар в Лахти состоялся с 17 по 19 июня уже в 23-й раз – а лет с тех пор, как летом 1963 года по инициативе Общества Эйно Лейно был устроен первый семинар, прошло еще больше. Изначально целью семинара было стать мостом для писателей, критиков и переводчиков с Востока (Советский Союз) и Запада (капиталистические страны) – шли хрущевские годы затишья в Холодной войне. В этом году тема семинара звучала как «Красота и ужас литературы», и в обсуждении участвовало 60 гостей. А вот каковы были темы минувших лет:
1963: Писатель и предрассудки
1964: Писатель и мораль
1966: Проблемы письма
1968: Власть писателя
1971: Писатель в мире, где множатся конфликты
1973: Почему стихи и романы?
1975: Литература и национальное самосознание
1977: Возможности писателя
1979: Общемировой язык литературы
1981: Литература и мифы
1983: Перо как инструмент исследования
1985: Серьезная литература в кризисе?
1987: Как литература разоблачает?
1989: Литература – карнавал ценностей
1991: Литература и память
1993: Писатель против всего мира
1995: Время писателя
1997: Языки и маски писателя
1999: Границы литературы
2001: Задача литературы – бороться с глупостью
2003: Что такое святость?
2005: Писательство как выражение любви
Темы всего лишь задают направление, за их рамки выходили всегда, когда больше, когда меньше. Например, главным событием первого семинара стал словесный бой Владимира Ермилова (современник В. Маяковского и один из его палачей) и французского писателя Клода Симона (Claude Simon)за первенство социалистического реализма и модернизма. Эту борьбу они долго вели уже после семинара на страницах «Литературной газеты» и «Фигаро Литерэр».
В 1966 году идеолог советской литературы Александр Дымшиц спровоцировал Григория Бакланова на спор с американским журналистом и писателем Норманом Казинсом (Norman Cousins)по теме «Гражданство мира». Казинс: «Писатели – это проводники. Одно из направлений должно быть – к мировому гражданству. Один мир, и общемировое правительство!». Бакланов: «Интернационалист, да, но гражданин мира...». Он не произнес слова «нет», но обозначил его жестом.
В 1968 году в составе советской делегации был Юрий Трифонов, который случайно оказался в знаменитой муккульской общей сауне. Он очень сконфузился, хотя единственный из всех был в плавках. Потом я подумал, что я, как его переводчик в сауне, мог бы проявить солидарность и тоже остаться в плавках. Но были времена сексуальной революции, и мне это даже в голову не пришло. Трифонов на семинаре в идеологических дискуссиях не участвовал.
В 1973 году советская делегация была оскорблена в лучших чувствах: по каким-то причинам синхронного перевода на русский не было организовано вообще!
В 1979 году советские снова схлестнулись с французами. Бернар-Анри Леви (Bernard-Henri Lévy) осуждал советский тоталитаризм и назвал «Архипелаг ГУЛАГ» (бывший тогда сенсацией и в Финляндии) лучшей книгой того времени. Его оппонент Михаил Барычев дискуссию полностью провалил.
В 1987 году мост между Востоком и Западом был еще нерушим. Чингиз Айтматов принес первое дуновение перестройки: «Как-то я чувствую себя непринужденно. И я чувствую, что здесь серьезные люди и серьезный разговор. И здесь отсутствуют политические страсти, отрицание одного ради утверждения своего. Нет монополии на какие-то идеи, я так считаю». А потом, роковым для СССР летом 1991 года, за два месяца до августовского путча, критик Алла Латынина «подорвала заряд»: «Я принадлежу к числу тех, которые считают 73-летний эксперимент коммунизма в нашей стране глубокой неудачей, глубоким насилием над нашей историей». Эти слова никак не могли понравиться одному пожилому писателю, члену советской делегации, чье имя я сейчас запамятовал.
В том же году, то есть еще в советские времена, ленинградский поэт Аркадий Драгомощенко окончательно разрушил мост между Востоком и Западом. Я спросил у него, приезжают ли писатели в Муккула на «строительные работы», или по каким-то другим причинам. Он ответил: «Для другого. Они действительно приехали говорить о памяти и литературе. Они сейчас не нуждаются в мостах. Люди сами являются мостами, от себя, ты понимаешь? Не нужно думать, что кто-то построит мост. Ты сам есть мост. Твоя спина – твой мост. Вот и все». И в кадре Аркаша повернулся и показал свою спину.
В этом году из России приехала (была приглашена?) только одна писательница, Светлана Архипова из Мари-Эл.
Perevod s finskogo Polina Kopylova
27.6.2007
Suomi - Neuvostoliitto 1944 - 1972
CIA julkisti tänään - siis 26.06.2007 - kiinnostavia, tähän asti salassa pidettyjä dokumenttejaan. Tässä usalainen näkemys sodan jälkeisestä Suomesta ja sen suhteista Neuvostoliittoon. Carolyn M. Ekedahlin analyysi on kirjoitettu elokuussa 1972 eli siihen asti tiedämme nyt enemmän omasta historiastamme. Dokumentti on mittava, 14 sivua johdantoa ja 107 sivua varsinaista tekstiä.http://www.foia.cia.gov/CPE/ESAU/esau-55.pdf">
Carolyn M. Ekedahl analysoi CIA:ssa Neuvostoliittoa vuoteen 1985 asti ja näyttäisi nyt olevan "deputy inspector general at the Central Intelligence Agency". Hän on julkaissut kirjoja mm. Moscow and the Third World Under Gorbachev yhdessä W. Raymond Duncanin kanssa ja The Wars of Edvard Shevardnadze yhdessä Melvin Goodmanin kanssa.
Carolyn M. Ekedahl analysoi CIA:ssa Neuvostoliittoa vuoteen 1985 asti ja näyttäisi nyt olevan "deputy inspector general at the Central Intelligence Agency". Hän on julkaissut kirjoja mm. Moscow and the Third World Under Gorbachev yhdessä W. Raymond Duncanin kanssa ja The Wars of Edvard Shevardnadze yhdessä Melvin Goodmanin kanssa.
Onko Venäjän oikeiston suunta oikea?
Venäjän puoluekartan oikealla laidalla kuohuu. Oikeistovoimien liitto -puolueen puolueneuvosto antoi potkut Moskovan järjestölleen poliittisesta sooloilusta, juonittelusta ja liiasta syleilystä toisen oikeistopuolueen, Jablokon, kanssa. “Moskovalaisten” johtaja Ivan Novitski ei kuitenkaan aio erota, sillä hän “tuntee kansan tuen”.
´
Oikeistopuolueiden meno on välillä surullisenhupaisaa katsottavaa. Tulee mieleen Ivan Krylovin faabeli kahdesta koirasta, jotka päättävät elää yhdessä sulassa sovussa ja auttaa toisiaan. Mutta heti kun kartanon kokki heittää pihalle luun, piskit ovat heti toisensa kimpussa. Ideologisesta solidaarisuudesta ei näy puolueiden kommenttienvaihdossa jälkeäkään. Oma takapihakin on sekaisin.
´
Oikeistovoimien liiton ( OL) puheenjohtaja Nikita Belyh ilmoitti puolueensa lähtevän loppuvuoden parlamenttivaaleihin ilman vaaliliittoja. Jablokon johtaja Grigori Javlinski sanoi asettuvansa ehdolle ensi presidentinvaaleissa - OL:n entinen voimahahmo Irina Hakamada taas lukeutuu Kasjanovin ja Kasparovin leiriin. Jablokon Moskovan edustaja kertoi hiljattain OL:n ainoan liikkeellepanevan voiman olevan raha.
´
Taannoisessa kyselyssä Javlinskia pidettiin venäläisistä poliitikoista kaikkein älykkäimpänä. Belyh taas ei sijoittunut kärkisijoille yhdessäkään kategoriassa. Häneltä puuttuivat mm. karisma, seksikkyys, urheilullisuus ja hyvät puheenlahjat. Käytännössä osat kääntyvät nurin: OL jyräsi Jablokon viime syksyn kunnallisvaaleissa. Kärkikahinoihin ei Belyhilla ollut kuitenkaan asiaa: oikeisto sai edustajansa ainoastaan viiteen alueparlamenttiin 23:sta ja oli parhaimmillaan toisena (16%) Belyhin kotona, Permin läänissä. Tosin silloinkin Yhtenäinen Venäjä nappasi yli kaksin verroin suuremman äänisaaliin.
´
Jabloko ja OL istuvat yhdessä vain yhdessä kunnallisparlamentissa: Moskovassa. Ja sielläkin vain siksi, että he lähtivät vaaleihin vaaliliitossa. Liberaalit oikeistopuolueet pärjäävät parhaiten suurissa kaupungeissa - erityisesti yhteistyöllä.
´
Ongelmana on myös se, että oikeiston perinteisiä pääkannattajia - keskiluokkaa, pienyrittäjiä, älymystöä ja opiskelijoita - ei ole Venäjällä kovinkaan paljon (eivätkä luettelemani kohderyhmätkään kannata oikeistoa 100-prosenttisesti). Ja kuten jo aiemminkin totesin, ongelma on osin myös maantieteellinen: nämä ryhmät sijoittuvat yleensä suuriin kasvukeskuksiin. Vasemmiston kannattajia ovat vastaavanlaisesti vanhukset ja maalaiset. Kunnissa Moskovasta puhutaankin suurruhtinaskuntana, pääkaupungissa ihmetellään, onko kehätien ulkopuolella elämää.
´
Poteeko oikeisto ideologista kriisiä? Jotkut analyytikot olivat näkevinään OL:n linjan kallistuneen enemmän vasemmalle. Belyh on torjunut väitteet. Selkein ideologia taitaa olla tällä hetkellä Yhtenäinen Venäjä -puolueella: Putinin kurssin tukeminen. Ei mikään yllätys presidenttivetoisessa politiikassa...
´
Oikeistopuolueilla oli viitisentoista vuotta aikaa sopeutua uuden Venäjän arkeen ja löytää paikkansa muuttuvan yhteiskunnan poliittisella kentällä. 15% kannatusluvut ovat jääneet kauas taakse. Sääli. Oikeistopuolueille olisi kysyntää kaksipuoluejärjestelmäksi pikkuhiljaa liukuvassa venäläisessä parlamenttipolitiikassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
.bmp){kind=link}
.bmp){kind=link}
.bmp){kind=link}
.bmp){kind=link}
