Siksi nostan asian keskusteluun toisen ihmisen kirjoituksen avulla: seuraava teksti on lähetetty Helsingin Sanomien mielipideosastolle viikko sitten. Ihmettelen, ettei sitä tähän päivään mennessä ole Hesarissa julkaistu – mutta tulkoon nyt luettavaksi (kirjoittajan luvalla) ainakin Minun Venäjässäni:
Mielipide-sivulle Helsingin Sanomiin:
Suomen valtio on tehnyt ratkaisun, joka on otettu vastaan monissa sosiaali- ja terveysjärjestöissä, alan oppilaitoksissa ja muiden toimijoiden joukossa epäuskon, tyrmistyksen ja pettymyksen tuntein. Ratkaisun seurauksena Sosiaali- ja terveysjärjestöjen Venäjä-verkoston toiminta päättyy lokakuun lopussa monen tuloksekkaan vuoden jälkeen. Mistä oikein on kysymys?
Kansalaisjärjestöillä on ollut tärkeä asema Suomen lähialueyhteistyön toteutuksessa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyö venäläisten kumppanijärjestöjen ja julkisen
sektorin toimijoiden kanssa on ollut vilkasta ja tuloksekasta runsaan 10 vuoden ajan. Hankeyhteistyössä on keskitytty erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien väestönosien aseman ja olojen parantamiseen. Toiminnassa on ollut mukana noin 50 suomalaista ja lähes sata venäläistä järjestöä Pietarissa, Karjalan tasavallassa sekä muilla Luoteis-Venäjän alueilla.
Tämän yhteistyön tukena, kehittäjänä ja mahdollistajana, on toiminut Sosiaali- ja terveysjärjestöjen Venäjä-verkosto. Sen palvelutoimistot Helsingissä (kaksi työntekijää), Pietarissa (kaksi työntekijää) ja Petroskoissa (osa-aikainen työntekijä) ovat antaneet käytännön ohjeita, auttaneet löytämään sopivia kumppaneita hankkeitten suunnitteluun ja toteutukseen, ottaneet yhteyksiä venäläisiin avainhenkilöihin meidän suomalaisten puolesta, järjestäneet monta käytännön pulmaa ja ehkäisseet monen pulman syntymisen ennalta. Tärkein apu lienee kuitenkin se kulttuurin, toimintaympäristön ja kielen tuntemus, jonka he meidän suomalaisten käyttöön ovat antaneet.
Tässä kirjoituksessa on mahdotonta kuvata kaikkea sitä, missä Verkoston työntekijät ovat olleet lisäämässä Venäjä-tietoa. Tiedotustoiminnan piiriin on kuulunut satoja sosiaali- ja terveysalan toimijoita, ei yksin järjestöjä vaan mm. oppilaitoksia ja viranomaistahoja. SosterVenäjä-uutiskatsaus on ollut ainoa alan venäläisiä uutisia suomeksi tuottava julkaisu, ja suomalais-venäläisen internetsivuston informaatioarvo on ollut huomattava. Myös venäjänkielinen sosiaali- ja terveysalaa kansalaisjärjestönäkökulmasta käsitellyt verkkolehti on ollut hyödyllinen monille.
Helsingin ensikoti ry on saanut olla mukana noin kymmenen vuoden ajan yhteistyössä pietarilaisten vauvaperhetyön toimijoiden kanssa. Olemme ulkoasiainministeriön ja muiden tahojen avustusten turvin voineet jakaa kokemuksiamme ja näkemyksiämme pietarilaisten kumppaneiden kanssa. Pietarissa on aloittanut toimintansa Pikku äiti –ensikoti, jonka toiminnan tavoitteena on tukea alaikäisiä äitejä selviytymään lastensa kanssa. Olemme voineet olla mukana uusien ajatusten, asenteiden ja toimintakäytäntöjen synnyttämisessä. Oman yhdistyksemme alkuvuosien tunnuslauseena oli ”Jokainen lapsi on pelastettava elämälle!” Tämä vaatimus on ohjannut meitä myös tähän kansainväliseen toimintaan.
Ensikotiyhdistys on pieni järjestö, jonka oma osaaminen ja resurssit eivät olisi riittäneet lähialueyhteistyöhön ilman Venäjä-verkoston apua ja tukea. Yhteistyö on ollut pienimuotoista; työntekijämme ovat viettäneet Pikku äiti –kodissa muutaman päivän kerrallaan pari kertaa vuodessa. Mukanamme olemme vieneet erilaisia asiakastyön menetelmiä, toimintakäytäntöjä ja sitä vauvatyön osaamista, jota ensikotiyhdistyksessä on kerätty vuosikymmenten aikana. Olemme jakaneet kokemuksiamme niin, että yhteistyökumppanimme on voinut arvioida, millaiset käytännöt voivat toimia heillä ja miten niitä tulisi muokata paikallisiin oloihin ja toimintaympäristöön sopiviksi. Nuorten äitien mahdollisuudet huolehtia lapsistaan ovat parantuneet, ja näiden lasten tulevaisuus on valoisampi.
Mukana olon myötä myös oma toimintamme on kehittynyt ja ymmärryksemme on lisääntynyt. Olemme nähneet, miten vaatimattomissa oloissa ja pienillä resursseilla voi saada aikaan suuria, kun toimijoilla on tahtoa, taitoa ja sitkeyttä. Suhteellisuuden tajumme on totisesti kehittynyt!
Oma roolimme lähialueyhteistyössä on ollut pieni, mutta nähdäkseni silti merkittävä. Juhlapuheissa myös ministerit ovat eri tilaisuuksissa sekä Suomessa että Pietarissa korostaneet järjestöjen roolia hyvien naapuruussuhteiden vaalijoina, sosiaalisen turvallisuuden lisääjinä lähialueilla ja kansalaisyhteiskunnan rakentajina. Vain suurimmat järjestöt pystyvät omin voimin toteuttamaan kansainvälistä yhteistyötä. Ainakin meille hankkeiden käynnistäminen ja toteuttaminen Venäjällä olisi ollut täysin mahdotonta ilman Sosiaali- ja terveysjärjestöjen Venäjä-verkoston osaamista,
kontakteja ja konkreettista apua.
Venäjä-verkoston toimintaa on rahoitettu Raha-automaattiyhdistyksen (toiminta Suomessa) ja ulkoasianministeriön (toiminta Venäjällä) avustuksilla. Raha-automaattiyhdistys on ollut valmis jatkamaan rahoitusta omalta osaltaan, mutta se on edellyttänyt, että Venäjän-toiminnan rahoituksen tulee tulla muualta. Tähän asti UM on myöntänyt vuosittain projektiavustusta verkostolle, mutta sitä ei enää jatketa, kun kyseessä ei ole projekti vaan jatkuva toiminta. Verkoston johtoryhmä on käynyt vuosia neuvotteluja eri tahojen kanssa rahoituksen järjestymiseksi. Nykyiset rahoitusmallit eivät käy. Viimeisimmässä verkoston hanketukipäätöksessään UM katsoi, että se ei voi myöntää tukea ”vakiintuneeseen toimintaan”. Kun uusia ratkaisumalleja ei ole löydetty, merkitsee se nyt tämän ”vakiintuneen” toiminnan tosiasiallista päättymistä.
Viitisenkymmentä valtakunnallista järjestöä vetosi toukokuussa valtionjohtoon Venäjä-verkoston toiminnan turvaamiseksi. Järjestöjen edustajat ovat useaan otteeseen pyytäneet audienssia lähialuemäärärahoista vastavalta ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyryseltä ja aivan viime päivinä lähettäneet hänelle kirjeen ilmaisten huolensa järjestöjen lähialuetyön tulevaisuuden suhteen. Verkoston tilanteeseen pyrittiin aktiivisesti löytämään ratkaisua jo edellisen hallituksen ministereiden kanssa.
Helsingin ensikoti ry ei siis ole yksin huolensa ja pettymyksensä kanssa. Mietin: onko Suomen valtiolla oikeasti varaa heittää hukkaan isolla työllä syntynyt, toimivaksi ja tuloksekkaaksi osoittautunut toimintamalli? Kiitos juhlapuheista, ministerit, mutta niiden voimin ja avulla ei tätä vaativaa ja haastavaa työtä tehdä!
Kirsi-Maria Manninen
Helsingin ensikoti ry
toiminnanjohtaja
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen Venäjä-verkoston
johtoryhmän jäsen
Avaan vielä hieman tuota rahoituksen perusongelmaa: nykyisten käytäntöjen mukaan valtio rahoittaa kansalaisjärjestöjen lähialueyhteistyötä vain ja ainoastaan projektimuotoisesti (toisinhan on esimerkiksi kehitysyhteistyöpuolella, jossa on jo pitkään tunnustettu, että yksittäiset projektit tarvitsevat tuekseen pysyvämpiäkin rakenteita).
Laaja-alaisen Venäjä-osaamisen perään kyllä huudellaan yhdellä jos toisella foorumilla, mutta kun jollain alalla yritetään pitkäjänteisesti luoda infrastruktuuria tälle osaamiselle, niin se ei sitten näemmä olekaan suotavaa…
Tekstit
7 kommenttia:
Ei voi muuta kuin ihmetellä, jälleen kerran. Ja tuo mistä Hanna kirjoitit, pitää niin paikkansa - joka toinen päivä saa lukea jostain, että tarvitaan lisää Venäjä-osaajia. Me tiedämme miten tärkeää Venäjä-osaaminen on - enkä puhu pelkästään bisneksestä, mikä lienee usein päällimmäisenä mielessä noissa kirjoituksissa. Jos sitä osaamista on hankittu, niin miksi ihmeessä se heitetään menemään tällä tavalla? Missä on jatkuvuus? On niin väärin, että byrokratia romuttaa loistavasti toimineen verkoston. Kyllä nyt saisi joku vähän miettiä Merikasarmilla tai eduskunnassa rahoitusperusteita. Tai oikeastaan aika paljon. Voimia Hanna!
Projektimuotoisen toimintatavan yksi ongelma on tiedonsiirto. Projektin aikana hankittu kokemus ja kontaktit häipyvät, ja sitten taas keksitään polkupyörä uudelleen. Muistan aikoinaan venäläisten yhteistyötahojen kyllästymisen siihen, että aina tulee joku uusi taho kyselemään samoja kysymyksiä ja käynnistämään toimintaa, jonka he ovat käynnistäneet jo useampaan kertaan.
Varmasti verkostonne auttoi merkittävästi projekteissa hankittujen tietojen, kokemusten ja kontaktien säilyttämisessä ja uusille toimijoille siirtämisessä. Projektitoiminnan tueksi tarvitaan pysyviä rakenteita, ja jos joku rakenne on havaittu toimivaksi, miksi ihmeessä lakkauttaa sitä?
Toivotaan, että vielä löytyy jostain se momentti, jonka ehdot eivät estä hyödyllisen ja järkevän toiminnan rahoittamista.
Ruotsissa nykyinen hallitus pistää kaiken tuen venäläisille kansalaisjärjestöille ja muun Suomen lähialuetukeen verrattavan tuen kiinni vuodenvaihteesta. Argumenttina on, että tätä on jo tehty pitkään, pysyviä tuloksia ei näy, ja nyt kun Venäjällä on rahaa, niin maksakoot itse. Ongelmana tietysti on se, että Venäjän vallanpitäjien prioriteetit ovat vallan toisenlaiset kuin voisi toivoa.
Hei!
Tuo näkemyshän, minkä Kalle esitti ruotsalaisena, on Suomen hallituksenkin, ainakin keskustan kotikutoisen poliitikkokaartin, näkemys.
En tiedä venäläispuolen asenteita tässä asiassa, mutta luonnonsuojelupuolella ympäristöjärjestöt ovat olleet ahtaalla koko ajan, jopa suomalaisetkin oman henkensä uhalla.
Mitä tulee Hesarin mielipidekirjoituspalstan pitäjiin, niin tunnen n. parikymmentä Hesarin nykyistä tai entistä toimittajaa ja kaikki ovat sitä mieltä, että siellä on harvinaisen luutunutta väkeä. Omiakin kannanottojani on sinne hautautunut. Joten: elkää Kirsi-Marja ja Hanna masentuko siitä!
Mitä tulee Suomen idän politiikkaan ja EU:hun - jääköön kommentoimatta.
Eilina, mahtuisiko Spektr NEDELI:in tuo teksti?
Siis kirjoitus, jota hesarin mielipidesivut eivät huolineet.
Kyllä voimme kunhan saamme kääntäjän.
Lähetä kommentti