Teema tiistaina 9.10. klo 21.50, uusinta pe 12.10.2007 klo 18.00 ja la 13.10.2007 klo 22.30 Ždanov - Stalinin suosikki /«Жданов – протеже Сталина»

Photo Reijo Nikkilä

Historioitsija, kenraalieversti Dmitrij Volkogonov

Stalin ja Ždanov Kirovin hautajaisissa joulukuussa 1934


Kuvat ovat yhtä lukuunottamatta pysäytettyjä kuvia tv-dokumentista Ždanov - Stalinin suosikki.
Klikkaa kuvat suuremmaksi!
Hажмите на изображениe для увеличения
картинoк!

Andrei Ždanovia en tietääkseni tavannut koskaan. Mahdollista se olisi ollut, sillä Moskovan-junat pysähtyivät kotikyläni, Järvelän rautatieasemalla tankkaamaan: ottamaan halkoja ja vettä vetureihinsa. Usein junan matkustajat tepastelivat tauon aikana asemalaiturilla ja me runsaslukuiset rintamamiestalojen lapset kävimme haistelemassa mahorkan tuoksuja ja pyytelemässä punaisia rintamerkkejä. Mutta tuskinpa pelätty kenraalieversti Ždanov uskaltautui jaloittelemaan, sillä kun hän Liittolaisten valvontakomission puheenjohtajan ominaisuudessa matkusteli syksystä 1944 alkaen Moskovan ja Helsingin väliä, tuli ensin yksi ”Ždanovin juna”, jossa ei kuitenkaan ollut Ždanovia ja sitten tuli vielä yksi tai kaksi junaa (tiedot junien lukumäärästä ovat ristiriitaisia) mukanaan Ždanov. Tuolloin synty termi vale-Ždanov.

Vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 1989 ryhdyin valmistelemaan dokumenttieolokuvaa Ždanov – Stalinin suosikki. Asiantuntijoina minulla oli publisisti, kansanedustaja Jurij Karjakin ja ensimmäisenä mm. Stalinin ja Ždanovin arkistomappeja tutkimaan päässyt sotahistorioitsija, kenraalieversti Dmitrij Volkogonov.

Karjakin oli noihin aikoihin kirjoittanut murskaavan artikkelin (venäjäksi)Donin Rostovissa stalinistisesti valtaa käyttävästä yliopiston rehtorista ja Pohjois-Kaukaasian tiedekeskuksenjohtajasta, Ždanovin pojasta Jurij Ždanovista. Gosteleradion mainion yhteystoimittajan Natalia Špankon ja Karjakinin kanssa laadimme suunnitelman, jolla saisimme Ždanov-nuoremman suostumaan haastateltavaksi dokumenttiani varten. Olin tekemässä tv-ohjelmaa hänen isästään, Ždanov - Stalinin suosikki, muka suuresta Suomen ystävästä. Sitä paitsi Nataša saattoi antaa hänen ymmärtää, että minä olin luotettava kommunisti, omia siis, vaikka Nataša tiesi minun jättäneen SKP:n jo vuosia sitten.


Varauksellisesti Jurij Ždanov (venäjäksi tässä) meidät joka tapauksessa otti vastaan. Lämmittelin haastateltavaa kyselemällä isä-Ždanovin Suomessa oleskelusta, mutta ne osuudet oli tarkoitus käyttää toiseen tv-dokumenttiin Ždanov ja Suomi, jonka kollegani TV-kakkosessa, Paavo Kähkölän oli aikomus tehdä.( Paavo kuitenkin kuoli ennen kuin hän ehti toteuttaa suunnitelmansa).

Pääpaino kysymyksissäni oli kuitenkin toisaalla, luoda ns. kokovartalokuva ”sankaristani”: suhde Staliniin, Kirovin murha, vuosi 1937, Leningradin piiritys ja Ždanovin vuonna 1946 aloittama kulttuurin vainokausi, jonka uhreiksi joutuivat mm. Ahmatova, Zoštšenko, Šostakovitš, Prokofjev, Eisenstein. Tämä vielä Ždanovin vuonna 1948 tapahtuneen kuolemankin jälkeen jatkunut kausi tunnetaan historiassa nimell䔞danovštšina”, "ždanovilaisuus".

Samantyyppistä kulttuurihenkilöiden vainoa tiesin pojan harjoittaneen paikallisessa mittakaavassa Etelä-Venäjällä. Sen uhriksi oli joutunut mm. sittemmin tunnettu dokumentaristi Jevgenij Tsymbal. Jurij Ždanov oli erottanut hänet yliopistostaan, siksi että hän oli pitänyt yhteyttä erääseen ulkomaalaiseen opiskelijaan.

Moskovalaisen kuvausryhmän (kuvaaja Jurij Prokofjev ja äänimies Boris Veliulov) kanssa teimme pitkän haastattelun Jurij Ždanovin kanssa Rostovissa. Ensimmäisen ja viimeisen kerran käytin haastateltavaa täysin tietoisesti hyväkseni. Vieläkin kuulen korvissani dokumentissani isäänsä näyttelemään joutuneen/päässeen Jurij Ždanovin kammottavan naurun, josta ottamassani oheisessa valokuvassa näkyy vain häivähdys. Aika pitkällä urallani en ole haastatellut koskaan niin arroganttia, tekopyhää ja falskia ihmistä.

Tulokseksi tuli rankin tekemäni dokumentti, jonka säälimättömyyttä korostaa pietarilaisen Nikolai Gusevin, edesmenneen AVIA-ryhmän johtajan, elokuvaani säveltämä ns. totalitaarinen musiikki, (soundtrack ilmestyi v. 1996 nimellä Tantsy nastojaštšego mužtšiny, Tosimiehen tansseja)

Jurij Ždanov näki dokumentin vasta kun se esitettiin retrospektiivissäni Venäjän televisiossa v. 1993.

Muutaman vuoden Stalinin tyttären Svetlana Allilujevan kanssa naimisissa 40- ja 50-lukujen vaihteessa ollut Jurij Ždanov kuoli äskettäin, vuoden 2006 joulukuussa.

Seuraavassa hieman suppeampi venäjänkielinen versio, joka on julkaistu Spektr NEDELI:ssä 09.02.2007. Tekstin on kääntänyt Polina Kopylova.

Klikkaa teksti suuremmaksi!
Hажмите на изображениe для увеличения текста!



Komsomolskaja Pravdassa tammikuussa 2007 kolmessa osassa Jurij Ždanovin muistelmat:
http://www.kp.ru/daily/23835/61952/
http://www.kp.ru/daily/23836/61981/
http://www.kp.ru/daily/23836.4/62055/