Tbilisin poikkeustila

Tbilisin kadut ovat nyt jo hiljaiset. Vain sotilaat, joita keskustassa riittaa, seisovat tiesulkujen luona ja valvovat jarjestysta. Sotilaiden kaytoksessa tosin on toivomisen varaa. Aamulla nain keski-ikaisen naisen kantavan leipakasaa, han oli toissa laheisessa hotellissa, ja murisi ohi mennessaan, etta "edes fasistit eivat suhtautuneet meihin nain". Itse kuljin eilen illalla kollegani kanssa sotilaiden ohi, ja he huorittelivat meita georgiaksi. Nain siis taalla pidetaan jarjestysta.

Eilinen oli musta paiva seka koti-Suomessa etta Georgiassa. Mielenosoitusten hajoittaminen huipentui ihmisten hakkaamiseen kumipampuilla, kyynelkaasupilviin keskustassa ja 500 ihmisen joutumiseen sairaalahoitoon. Azerbaidzhanilainen kollegani, osa tanne tuomaani toimittajaryhmaa, sai myos osansa pamputuksesta, huolimatta nakyvasta lehdistokortistaan ja siita, etta georgialaiskollegat puolustivat hanta sanoen, etta han on kollega naapurimaasta.

Myohaan illalla ei-valtiolliset televisioasemat pakotettiin lopettamaan lahetyksensa, ja Saakashvili julisti poikkeustilan. Pitkassa ja paatoksellisessa televisiopuheessaan han syytti kaikesta Venajaa - jo aiemmin paivalla televisiossa pyori epamaaraisia nauhoitettuja puhelinkeskusteluja, jossa oppositiojohtajat ikaankuin sopivat Moskovan kanssa vallankaappauksesta. Saakashvili vetosi kansaan, muistuttaen vuoden 1991 sisallissodasta ja siita, etta "nyt me emme tarvitse tallaista". Han puhui Georgian alueiden palauttamisesta, Kosovosta ja paljosta paljosta muusta, muistuttaen etta elamme vaarallisia aikoja Georgialle. Puhe - jossa muuten mainitaan myos Suomi esimerkkina maasta, jossa "poliisi myos kayttaa tallaisia metodeja" - loytyy kokonaisuudessaan englanniksi taalta. Georgian Venajan-suurlahettilas palaa Tbilisiin, ja Tbilisin Venajan-suurlahetyston tyontekijoista ainakin kolme, suurlahettilas mukaanlukien, on julistettu ei-toivotuiksi henkiloiksi.

Eras asiantuntija sanoi minulle eilen, etta ei tama nyt sen kummempaa kuin kuumentunutta vaalikampanjaa. Valitettavasti kaytossa ovat naapurimaan, totalitaarisen Azerbaidzhanin metodit: oppositiojohtajien syyttaminen huumeiden hallussapidosta, paranoidiset syytokset ulkomaiden tiedustelupalvelujen roolista, ja ennen muuta varsinaisen dialogin puuttuminen. Moni kansalainen on sita mielta, etta jos vain mielenosoitusten olisi annettu jatkua, routa olisi porsaan kotiin ajanut jossakin vaiheessa, silla Ruusujen vallankumoukseen verrattavaa yksimielista kansanliiketta ei kuitenkaan ollut syntynyt.

Kun erikoisjoukot eilen tunkeutuivat Imedi TV:seen ja sulkivat sen kesken lahetyksen, kollegani itkivat. Eivat yksin television puolesta, vaan koko maan. Tallaista ei taalla ole nahty, ja Saakashvilin pisteet ovat laskeneet pakkasen puolelle. Omat puhelimeni kayvat kuumana: ystavia eri puolilla maailmaa kiinnostaa lahinna, joko matkalaukut on pakattu. Johon mina, etta ei tietenkaan. Sisallissotaa ei ilmassa ole, mutta vakava poliittinen kriisi kylla, kriisi, joka ei varmasti paaty 15 paivan poikkeustilan paatyttya.