8.5.2008

Bulat Okudžava - Булат Шалвович Окуджава - ბულატ ოკუჯავა

Klikkaa kuva suuremmaksi!

Bulat Okudžava (Булат Шалвович Окуджава) täyttäisi tänään, Voiton päivänä, 84 vuotta. Pitkään Moskovassa työskennellessäni yhdistin nämä kaksi merkkipäivää aina toisiinsa. Ehkä se johtui elokuvasta Belorusskij vokzal, johon Okudžava sävelsi musiikin. Ja olihan hän myös sotaveteraani.

Tästä voi kuunnella 25 Okudžavan laulua.

En ole varmaan ensimmäinen, joka sanoo, että Okudžava on Suomessa valitettavasti jäänyt Vladimir Vysotskin varjoon, vaikka hän päinvastoin kuin Vysotski, jopa kerran, muistaakseni 1982 kävi esiintymässä Suomessa.

Aivan tuntematon Okudžava ei kuitenkaan ole. Yleisradion Tero Heinänen kävi häntä haastattelemassa Moskovassa pian Suomen-vierailun jälkeen. Haastattelu tulee YLE:n Elävään arkistoon joskus kesällä, lupaa YLE:n Jukka Lindfors.

2000-luvulla häntä on tehnyt tunnetuksi myös suomalainen Folkswagen-yhtye.

Runsaasti Okudžavan runojen/laulujen tekstejä ja muuta tietoa hänestä venäjäksi ja englanniksi löytyy täältä.

Tämän postauksen kuva on legendaarisen Stolitsa-lehden kansikuva 14 vuoden takaa, kun Okudžava täytti 70 vuotta. Kuvan on ottanut A.Jefremov.

Lehdessä on runsaasti aineistoa päivänsankarista mm. hänen neljä aiemmin julkaisematonta runoaan.
Yksi niistä sopii hyvin julkaista nyt äitienpäivän alla. Se on kirjoitettu noin vuosi sen jälkeen kun Okudžavan armenialainen äiti Ašhen Nalbandjan pääsi vapaaksi Kazakstanin Karagandan leiriltä. Hänet oli vangittu v. 1937 yhtaikaa gruusialaisen miehensä kanssa. Šalva Okudžava ammuttiin pian vangitsemisen jälkeen.



Raakakäännökseni:

Pieni laulu

Oikeita ihmisiä on niin vähän.
Valehtelette kaikki, että heidän aikansa on tullut.
Laskekaa rehellisesti ja tarkasti;
montako heitä on joka korttelissa?

Oikeita ihmisiä on hyvin vähän.
Koko maapallolla mitättömän vähän,
Venäjällä vain minun äitini..
Mutta mitä hän yksin voi?

1956

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiedoksi: Folkswagenin "Pesenka ob Arbate" -coverin liveversio-mp3 löytyy ilmaiseksi (kuten monta muutakin Folski-kipaletta)
tältä sivulta:

http://www.folkswagen.fi/rintamakarkuriradio.html

Anonyymi kirjoitti...

Hei!


Kiitokset Bulat O. -aiheesta,
viimeksi tapasin hänet (patsaana Arbatilla maaliskuussa..).

Musiikkia löytyy esim. zvezdi.ru -sivustolta:
http://www.zvezdi.ru/catalog/O/okudzhava_mp3.html

Sivustolta löytyy muutakin mukavaa, esim Sveta S., Сурганова и Оркестр,

http://www.zvezdi.ru/catalog/S/surganova_mp3.html

kari.n