Ja shagaju po Moskve

Terveiset elokuvista. Neuvostohuumoria esitellään vielä muutaman filmin avulla Helsingin Orionissa. Oli varsin mielenkiintoista katsella Moskovan näkymiä yli 30 vuotta omaa siellä asumistani edeltävältä ajalta. Nikita Mihalkov esiintyi solakkana nuorukaisena ensimmäisessä roolissaan, ja autokanta oli ehtaa neuvostotuotantoa. Besserwisserit saivat nenälleen eikä miliisikään säästynyt ironialta. Kvas sammutti janon ja kopeekoillakin sai vielä jotain. Sodasta oli kulunut jo riittävästi aikaa, joten toivorikkaus oli kasvanut.
Jotenkin hiipi ajatus mieleen: Eikö tästä olisi voinut lähteä kehittämään toisenlaista yhteiskuntaa? Silloin ei Julia Latyninankaan olisi tarvinnut kirjoittaa seuraavaa kolumnia:

Entiset KGB-konnat tuhoavat Venäjän perinnön
The Moscow Times, Julia Latynina 28.5.2008 http://www.themoscowtimes.com/article/1016/42/367802.htm

Viime viikolla sattui muutamia ulkopoliittisesti huomattavia tapauksia. Moskovan kaupunginjohtaja Juri Lužkov ilmoitti, että Sevastopol ei kuulu Ukrainalle, vaan Venäjälle. Samoin valtionduuma puolusti Arnold Merta, aiempaa Viron kommunistisen puolueen korkeaa upseeria, jota syytettiin Tallinnassa kansanmurhasta hänen järjestettyään virolaisten siviilien kyydityksiä Siperiaan toisen maailmansodan jälkeen.

Elämme todellakin yhteiskunnassa, joka kärsii venäläisestä jälki-imperialistisesta syndroomasta. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä on jäljellä imperiumin romahduksen jälkeen. Rooman ja Britannian imperiumien alistamat kansat vihasivat valloittajiaan ja kapinoivat. Mutta kun nämä maailmanvallat kaatuivat, osoittautui, että valtava roomalainen ja brittiläinen kulttuuriperintö jatkoi hallitsevana, vaikka alueiden kansat saavuttivatkin itsenäisyytensä. Latinan kieli eli pidempään ja laajemmalla alueella kuin itse Rooman valtakunta. Tsingis-kaanin ja ottomaanien valtakunnat romahtivat myös, mutta yksikään heidän valloittamistaan kansoista ei muistele noita aikoja hyvällä. Ei löydy bulgaaria tai serbiä esittelemään innokkaasti näiden maiden omalla maaperällä sijaitsevia ottomaanien puolustuslinnoitusten raunioita.

On totta, että mongolit vaikuttivat suuresti alistamiinsa sivilisaatioihin. Esimerkiksi ennen joutumistaan mongolivaltaan Afganistan oli rikas maa, jossa oli suuria kaupunkeja ja tuottoisa maatalousjärjestelmä. Se oli suuresti arvostettu alue, jota kymmenet halukkaat valloittajat, kuten Aleksanteri Suuri, olivat yrittäneet saada haltuunsa. Mutta kun mongolit olivat hajottaneet kaikki afgaanikaupungit, tuhonneet asukkaat ja hävittäneet koko maan kastelujärjestelmän, Afganistan oli alistettu pelkäksi vuorten ja karujen erämaiden alueeksi. Mistä mongolit voisivat olla ylpeitä nykyisin? Missä ovat tieteen ja taiteen aarteet, jotka olivat heidän alistamiensa kansojen tuottamia? Säätivätkö mongolit heidän lakinsa? Laativatko he heidän kirjakielensä? Antoivatko he kansoille uusia oikeuksia? Tsaarin aikana Venäjän imperiumi seurasi Rooman ja Britannian esimerkkiä. Kaikessa julmuudessaan se valtasi itäiset alueet ja Kaukasian urhoollisesti. Kuten Rooman valtakunta se antoi alamaisilleen enemmän kuin kykeni itse riistämään näiltä.

Neuvostoliitto rakennettiin kuitenkin pääasiassa mongolivaltakunnan periaatteiden mukaan. Se tuhosi säälimättä kaikki ihmiset ja esineet. Ensimmäiset uhrit olivat Venäjän aatelisto, talonpojat, kauppiaat ja intelligentsija. Neuvostoliitto jätti Venäjälle saman perinnön kuin mongolit Afganistaniin - tuhon. Yksikään aikaisemmista neuvostotasavalloista ei koskaan pystytä Pavlik Morozovin muistomerkkiä. Pavlik oli myyttinen 13-vuotias pioneeri, jota ylistettiin isänsä kavaltamisesta viranomaisille. (Tämän Catriona Kelly on paljastanut keksityksi tarinaksi.) Entisissä neuvostotasavalloissa ei myöskään ylistetä NKVD:tä, eikä niissä ole omaksuttu neuvostoliittolaista lainkäsitystä.
Kuitenkin Neuvostoliiton rauhanomainen kaatuminen oli Venäjän viimeinen historiallinen tilaisuus. Siitä olisi voinut kehittyä ympäröiville maille houkutteleva metropoli, luotettava kauppakumppani tai paikka, johon muiden maiden eliitti tulee opiskelemaan - juuri kuten Britannian imperiumin aiempi eliitti edelleen saapuu Oxfordiin ja Cambridgeen. Neuvostoliitto, Josef Stalin ja Lavrenti Berija kärsivät murskaavan häviön, mutta Puškinin ja Dostojevskin Venäjällä oli silti mahdollisuus täyttää syntynyt aukko. Syntyjään ukrainalainen Gogol kirjoitti mestariteoksensa venäjäksi. Tšetšeenikapinalliset, jotka kuolevat Venäjän tankkien uhreina, kirjoittavat runoja vapaudesta venäjäksi kuten Lermontov ennen heitä.

Aikaisemmat KGB:n konnat, jotka nyt kontrolloivat maata, ovat polkemassa Venäjän viimeistä historiallista tilaisuutta saastan sekaan. He tekevät kaikkensa näyttääkseen maailmalle, että Venäjää eivät johda sivistyneet ja kunnioitetut ihmiset, vaan Lubjankan aukion katupoikien jengi.

Näin siis kirjoittaa Eho Moskvyin poliittisen puheohjelman emäntä. Muutoin pidän hieman problemaattisena ulkoministerimme Stubbin lausumaa (TS 25.5.08): "Totta kai on meidän intressissä, että Venäjä on mahdollisimman länsimainen." Näinhän ei tule käymään, vaan Venäjä on ja pysyy Venäjänä. Sen sijaan voimme tietenkin vaatia, että sopimuksia kunnioitetaan vastavuoroisesti, eikä sammuteta Stockmannin sähköjä, ja lakataan ylläpitämästä rekkajonoja rajalla lopettamalla maksut seitsemälle eri venäläiselle virastolle.
Keväisin terveisin
Kari Kaunismaa