31.8.2008

Putin saa syöda hattunsa

Svenska: Putins skägg i brevlådan
Esperanto: Putin devos manĝi sian ĉapelon

Torstaina Venäjän pääesikunnan puhemies, kenraali Anatoli Nogovitsyn, esitteli raskauttavan asiakirjan Moskovassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Kopion Yhdysvaltain passista, joka hänen mukaansa oli löydetty eteläossetialaisesta kylästä. Selkeä merkki siitä, että koko Etelä-Ossetian sota oli Yhdysvaltain suunnittelema, arveli pääministeri Vladimir Putin CNN:n haastattelussa samana päivänä:

Meillä on vakavat perusteet olettaa, että suoranaisella sotatoimialueella oli Yhdysvaltain kansalaisia. Ja jos asia on näin, jos tämä voidaan vahvistaa, se on erittäin paha asia. Tämä on hyvin vaarallista, ja tämä on virheellistä politiikkaa.


Muita todisteita amerikkalaisten osuudesta kuin kylästä löydetty passi venäläisillä ei tähän mennessä ole ollut esittää. Ellei parempaa löydy, Putin saa pian syödä hattunsa. Passin oikea omistaja on nimittäin löydetty, eikä suinkaan venäläisestä tyrmästä tai nimettömästä haudasta Tshinvalin liepeiltä.

Michael Lee White Austinista Teksasista ei todistettavasti ollut Tshinvalissa 8. elokuuta kun taistelut alkoivat. Sen sijaan hän oli Austinissa huolehtimassa sairaasta isästään. Hänen isänsä Philip White on University of Texasin historian emeritusprofessori. Michael Lee itse opettaa Guangzhoun eli Kantonin kauppakorkeakoulussa Kiinassa.

Austinilainen paikallislehti Austin American - Statesman onnistui saamaan Michael Lee Whiteen sähköpostiyhteyden, ja sai tietää, että hänen passinsa oli kadonnut joulukuussa 2005, kun hän lensi Yhdysvalloista Moskovaan.

"Olin silloin hirveän väsynyt ja uninen", kertoo White, joka ilmoitti passin katoamisesta lentokentän viranomaisille heti saavuttuaan Moskovan. "Lentokoneessa oli tietysti venäläisiä. En tiedä kuka se oli, mutta vaikuttaa siltä, että hän jäi mukavasti voiton puolelle."

Venäjän propagandakoneisto näyttää tehneen vähän turhan hurjia johtopäätöksiä yhdestä varastetusta passista.

Lisää aiheesta:

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hehheh... Hauska löytö, mukavasti tuo edes jotain inhimillisyyttä tähän tilanteeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Tällä kertaa mukana ei ollut kuitenkaan latvialaisia naistarkkampujia?

Homo Garrulus kirjoitti...

Kiva, että on bloggi joka on kahdella kielellä. Venäläisten tulisi saada kirjoittaa enemmän ja lukea enemmän suomalaisen kulttuurin kautta (ei siis venäläisen kulttuurin kautta) niin sitten ei tule kulttuurisokkeja niin paljon. Tästä kommentista eivät kaikki pidä, enkä olisi nuorempana osannut sitä itsekään näin sanoa. Mutta on siis kiva, että on uusia ihmisiä, uusia geenejä, uusia kieliä, uusia ruokalajeja, uusia ajatuksia ja uusia näkemyksiä Suomessa. Se on yleensä tervettä ja jos tekee kuten sinä, että lukee itsensä ensin talon tavoille (perheen tavoille, maan tavoille) niin sitten on hauskaa olla osallisena.

Kiitos siis. En ole lukenut sinun tekstejäsi vielä syvemmin; en siis tiedä ollaanko samaa mieltä substanssista, mutta asenteesi on kiva.

!!

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen kaikille luettavaksi tämän keskustelun.

http://jtaplin.wordpress.com/2008/08/29/who-is-michael-lee-white/

Michael Lee Whitella on melko hyvä sotilaskoulutus. Kannattaa lukea hänen CV:nsä kunnolla.

Toinen asia on sitten se, että miten kauan Michael Lee Whiten passi on voinut olla voimassa? Jos se on kadotettu 2005 ja sille on myönnetty 2008 Kazahstanin viisumi, voi olla, että kyseessä on kaksoispassi.

Toisin sanoen, että todennäköisesti 2005, mutta viimeistään 2008 Kiinan matkaa varten Michael Lee Whitelle on kirjoitettu toinen passi.

Kazahstanin viranomaiset tietenin tietäisivät, mille Michael Lee Whiten passille kirjoittivat 2008 viisumin.

Anonyymi kirjoitti...

Voin kuvitella, että kaikki amerikkalaisvakoojat ja -sotilaat ottavat passinsa taskuun lähtiessään salaiseen operaatioon... Ehkä myös tarkka CV on povarissa kaiken varalta.

Passeja varastetaan, koska niitä voi käyttää hyväksi myöhemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Kniivilä voisi tasapuolisuuden nimissä seuraavaksi kirjoittaa myös siitä hölynpölystä, jota mister Saakashvili syötti tiedotusvälineiden silmät ja suut täyteen konfliktin aikana. Missä on "venäläisten tankkien hyökkäys Tbilisiin", kuvat raunioituneesta Tbilisistä "aktiivisten pommitusten jäljiltä" sekä kuvat venäläisten perustamista "natsikeskitysleireistä"?

On ilmeisesti kahdenlaista propagandaa - oikeaa ja väärää. Kukin uskoo sitä, kumpaan haluaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kniivilä kirjoittaa mistä lystää. Anonyymi voi itse kirjoittaa Saakashvilin propagandasta, jonka olemassaoloa Kniivilä ei toki kiistä. Tarkka analyysi voisi toki olla kiinnostavaakin.

Anonyymi kirjoitti...

Minä en jaksa enkä osaa. Olet Kalle :)äärimmäisen hyvä kirjoittaja, mutta harmillisen yksipuolinen toisinaan.

Sunny kirjoitti...

За что вы нас Русских так ненавидите? Вы бы знали что на самом деле творили Грузины в Осетии! Я знаю это из личных знакомств с осетинами. Это было просто безчеловечно!!! Как можно быть на стороне насильников и убийц детей и стариков! Фины, одумайтесь!