Postimees julkaisi 27.3.2009 Imbi Pajun kirjoituksen tuntemuksistaan Helsingissä pidetyn kirjanjulkkaritilaisuuden jälkeen.
Viroksi:
Imbi Paju: väärtustest ja õlatundest
http://www.postimees.ee/?id=99482
Venäjäksi:
Имби Паю: о ценностях и чувстве поддержки
http://www.inosmi.ru/translation/248158.html
Vironkielisen version alla on myös värikästä & mielenkiintoista keskustelua.
20.3.2009
Фильм Лаури Торхонена «Граница 1918» на русском языке
kuvalähdeAleksanteri-listalta:
Lauri Törhösen Raja-elokuvan venäjänkielisen version Suomen ensi-ilta ja lehdistötilaisuus.
Пресс-конференция: первый показ фильма Лаури Торхонена Граница 1918 в Финляндии на русском языке
Участники: режиссер Лаури Торхонен, актер Леонид Мозговой, продюсер Андрей Дерябин, композитор Сергей Евтушенко
Место проведения:Российский центр науки и культуры, Nordenskiöldinkatu 1,
00250 Helsinki
Дата: 25.03.2009
Время: 14:00
25 марта в 18.00 в Российском центре науки и культуры состоится показ фильма финского режиссера Лаури Торхонена «Граница 1918». На русском языке фильм будет демонстрироваться в зале «Арбат», на финском – в кинозале. По окончании просмотра состоится творческая встреча с создателями картины. Накануне показа - в 14.00 - режиссер Л.Торхонен, Л. Мозговой, А. Дерябин и С. Евтушенко готовы ответить на вопросы журналистов.
Фильм совместного российско-финского производства был снят в 2007 году на «Студии 217», дублирован на русский язык. В том же году премьера фильма прошла в Финляндии, чуть позже прокат состоялся в России, Швеции и Норвегии.
На русском языке в Финляндии фильм демонстрируется впервые.
Автор сценария фильма – Алекси Барди, продюсеры – Йорн Доннер (обладатель Оскара за фильм И. Бергмана Фанни и Александр и Яркко Хентула. Российскими продюсерами фильма «Граница 1918» являются Владимир Репников,Михаил Зильберман («Студия 217») и Андрей Дерябин (Санкт-Петербург). Автор музыки – композитор Сергей Евтушенко. Впервые за последние двадцать пять лет совместный финско-российский художественный фильм снимался в Санкт-Петербурге.
Кинокартина «Граница 1918», действие которой происходит в первые бурные месяцы независимой Финляндии, показывает историческую любовную драму о молодом капитане фон Мунке, который сразу после гражданской войны 1918 года направлен Маннергеймом в маленькую приграничную деревню (территория нынешнего Сестрорецка) для наведения порядка на границе между новыми государствами - Финляндией и Советской Россией. На границе возникает хаос, когда на нее начинают прибывать сотни людей, спасающихся от преследований в Советской России.
Дополнительная информация: www.ruscentre.org
Татьяна Титова, 050-939 2007, helsinki@ruscentre.org
10.3.2009
Tsuhna on siisti, mutta vähän tyhmä
Olga Iljuha - Aleksei Tsamutali - Timo Vihavainen (toim.): Monikasvoinen Suomi.
Venäläisten mielikuvia Suomesta ja suomalaisista, Edita, 2009, 416 s.
On hyvin arvokasta, että vihdoin on koottu tuhti tietopaketti venäläisten
Suomi-kuvasta. Jo johdannossa todetaan niin venäläisten kuin suomalaistenkin
olevan hyvin tarkkoja siitä, mitä heistä kirjoitetaan ulkomailla. Suomalainen
laitos mainitsee nyt, että edellinen yhtä laaja esitys ilmestyi Valentin
Kiparskyn julkaisemana 1940-luvulla. Teos käsittää 15 artikkelia, joiden
aiheet ulottuvat muinaisista kronikoista lähelle meidän aikamme rakentamis- ja
muuta yhteistyötä. Autonomian ajan kuvaukset painottuvat etnografisiin
esityksiin, kirjallisuuteen ja muuhun taiteeseen. Poliittiselta puolelta
eritellään lähinnä Venäjän konservatiivien ja liberaalien eriäviä näkemyksiä
Suomesta 1800-1900-lukujen vaihteessa. Viime vuosisadalla käytyjä sotia ei voi
tietenkään jättää pois tarkastelusta, ja vihdoin päädytään Hruštšovin kauden
kautta Kostamus-projektiin pienoisyhteiskuntana.
Moni suomalainen saattaa ihmetellä venäläisten vanhaa tarinaa meistä noitina.
Tämä aiheutuu suomalaisten sulkeutuneisuudesta ja vähäpuheisuudesta, joka
vahvisti venäläisten luuloa naapuriensa yliluonnollisista kyvyistä: nämä
osasivat sen mukaan aiheuttaa myrskyjä, vetää auringon pilveen ja noitua
vihollisten aseet. Myöhemmin suomalaisiin on leimallisesti liitetty
työteliäisyys, uutteruus, rehellisyys ja päämäärätietoisuus. Suomalaisten
sanotaan epäilemättä rakastavan maataan todella, koska he pitävät sen erittäin
siistinä. Kun Gogol totesi kahta Venäjällä riittävän, huonoja teitä ja
tyhmyyttä, venäläiset kuvasivat jo ennen rautateiden aikaa vaikkapa muutamaa
suomalaista taloa yhdistävät sivutiet kunnoltaan mallikelpoisiksi. G.S. Petrov
esitti 1910 perustavan eron suomalaisten ja venäläisten suhtautumisesta työhön:
maaorja, härkä ja kurja kaakki tekevät hyvin haluttomasti työtä, kun taas
vapaata ja itsenäistä, elävää ja luovaa työtä tekevä suomalainen tekee sen
ilomielin ja nautiskellen.
Aleksei Tsamutali osoittaa havainnollisesti kahden kuuluisan pääministerin
eroavuuden suhteessa Suomeen. Sergei Witte piti Bobrikovin nimitystä Suomen
kenraalikuvernööriksi vahingollisena, koska nimitys oli omiaan nostattamaan
kapinaa tässä rauhallisessa ja sivistyneessä reunamaassa. Kun sitten vuosien
1905-07 muutokset olivat tapahtuneet ja yksikamarinen eduskunta perustettu
Suomeen, pääministeri Stolypin näki pahan juuren suomalaisessa separatismissa,
minkä vuoksi itsehallinto-oikeuksia oli hänen mielestään syytä rajoittaa.
Liberaalien ja konservatiivien suhtautumisen eroa kuvannut Marina Vituhnovskaja
toteaa konservatiivien kannattaneen rajoituksia aina Puriškevitsin Finis
Finlandiae -huutoon saakka, kun taas liberaalit pitivät Suomen lainsäädäntöä
esikuvallisena ja koko maata tavoiteltavana malliyhteiskuntana. Se oli heille
oma (naš) maa, jollaista arviota venäläisen on hyvin vaikea antaa mistä tahansa
rajantakaisesta asiasta.
Koska 1800-luvun suomalaiset hevosmiehet eivät ottaneet juomarahaa yli
määrättyjen ajomaksujen, venäläiset kuvasivat tätä osoituksena suomalaisten
rehellisyydestä. Kyseessä oli kuitenkin sakkojen pelko: Jos selvisi, että
ajomies oli ottanut liikaa maksua, hän joutui itse maksamaan sakot. Kysymys
oli siis enemmän lainkuuliaisuudesta kuin rehellisyydestä. Kuitenkin myös
Venäjän armeijassa palvelleista suomalaisista todettiin: Suomalainen ei koskaan
petä antamaansa valaa. Vuosisadanvaihdetta lähestyttäessä voimistuivat
sellaiset kannanotot, joiden mukaan Suomi eli ja rikastui Venäjän
kustannuksella, vaikka ei osallistunut mitenkään Venäjän rahallisiin menoihin.
Tämän kannan propagoimisessa kunnostautui 1880-luvulla erityisesti Moskovskije
vedomosti -lehti.
Monet suomalaiset ovat tutustuneet venäläiseen kulttuuriin juuri
klassikkoromaanien kautta. Meillä vähemmän tunnettua on, että Juhani Ahon,
Minna Canthin, Pietari Päivärinnan, Santeri Alkion ja Santeri Ivalon teoksia
käännettiin venäjäksi heti omana aikanaan, samoin ruotsiksi kirjoittaneita
kuten Runebergiä ja Topeliusta. Maksim Gorki sanoi: "Koko maakin (Suomi) on
kuin ikivanha satu, voimakas, kaunis ja hämmästyttävän omaperäinen."
Vallankumouksen jälkeen kulttuurisuhteet jäätyivät pitkäksi aikaa. Stalinin
vainojen takia myös suomenkieliset koulut Karjalassa ja Inkerinmaalla
suljettiin, mikä myös vähensi suomen kielen ymmärtämistä Venäjällä.
Ilja Solomeštš pitää 1889 julkaistua K. Ordinin teosta "Suomen valloitus"
kulminaatiopisteenä metropolin ja syrjäseudun välisistä suhteista. Sen mukaan
Suomi oli sekä sisäinen vaara (erottamaton osa imperiumia) että ulkoinen vaara
(sitä kautta voitaisiin hyökätä pääkaupunkiin Pietariin). Jälkimmäinen on
toistunut useita kertoja: esimerkiksi turvallisuuspoliisin eli OGPU:n 1929-30
kuvittelema yhteys, jonka mukaan Saksan, Ranskan ja Suomen tiedustelupalvelut
valmistelivat yhteistyössä hyökkäystä Neuvostoliittoon. Tämä käsitys on
kopioitunut useihin tutkimiini historian oppikirjoihin, jotka niin
neuvostoaikana kuin sen jälkeen väittävät Saksan tukeneen Suomea talvisodan
aikana. Asia oli juuri päinvastoin: Molotovin-Ribbentropin sopimuksen
lisäpöytäkirjan perusteella Saksa katseli juuri tyytyväisenä sivusta, kun
puna-armeija hyökkäsi säälimättä Suomen kimppuun. Saksa yritti myös estää
Italian avun Suomelle.
Ensimmäisen maailmansodan kuluessa suomalaisten suhtautuminen täällä olevaan
venäläiseen sotaväkeen muuttui vähitellen viileämmäksi. Venäjän ja Suomen
välisiä kysymyksiä ruodittiin Suomessa ilmestyneissä lehdissä. Turkulainen
Izvestija arvosteli Helsingin yliopiston kirjastovirkailijan, bolševikki
Vladimir Smirnovin pyrkimystä erottaa Suomi Venäjästä, kertoo Jelena
Dubrovskaja sotaväen Suomi-kuvaa selostavassa artikkelissaan. Irina Takala
valaisee Aunuksen kuvernementin venäläisten käsityksiä suomalaisista
1920-30-luvuilla. Niiden mukaan suomalainen on suunnilleen linnoittautunut
kotiinsa, epäystävällinen ja epäluuloinen ulkomaalaisia kohtaan, mutta
ystävystyttyään vihdoin siinä luja kuin kallio. Talot pidetään kiitettävässä
järjestyksessä ja siisteinä, kaupunkien kadut ovat tasaisia ja puhtaita.
Samaan aikaan kommunistiset lehdet kävivät propagandakampanjaa, joka perustui
Suomen punaisten häviöön 1918 ja heidän siitä asti jatkuneeseen sortamiseensa
samaan aikaan, kun Suomen "fasistihallitus" lähetti "rosvojoukkoja" Venäjän
Karjalaan.
Talvisodan aloittanut hyökkäys oli perusteltava mittavalla ja keskitetyllä
propagandalla, kertoo Jelena Senjavskaja. Suomalaiset saivat niskaansa
huomattavan määrän herjaavia nimityksiä: "sotakiihkoilijat, provokaattorit,
bandiitit, pellet, sotakoirat, kavaltajat, veriset narrit". Vaikka propaganda
meni monen kohdalla perille, suomalaisten vastarinta herätti suurta
kunnioitusta, Stalin luopui Terijoen hallituksesta ja varsinkin Leningradin
alueella selvästi havaitut kaatuneiden ja haavoittuneiden määrät saivat
neuvostokansalaiset ajattelemaan toisin kuin julkinen sana heitä kehotti. Toki
myös suomalaiset tajusivat taisteluissa, ettei heitä vastassa ollut mikään
avuton, rääsyihin pukeutunut sakki. Selviä virheitä on valitettavasti
livahtanut juuri tähän artikkeliin, kuten maininta vangiksi jääneen suomalaisen
kapteenin vaimosta, joka oli "lääkintäupseeri ja suojeluskuntalaisen Lotta
Svärd-järjestön jäsen". Suomalaisilla naisilla ei ollut sotilasarvoja toisen
maailmansodan aikaan. Samaten käki-myytti (kukuška) jatkaa elämäänsä. Sen
mukaan suomalaiset tarkka-ampujat kiipesivät puihin kuin käet ja ampuivat
sieltä. Kansallisuudeltaan suomalainen puna-armeijalainen T.M. Kattonen väitti
jopa, että vangiksi saatu "käki" kutsui vihollisiaan "moskaleiksi". Rintama on
kyllä väärä: "Moskali" on ukrainalainen venäläisen haukkumanimi.
Uskomattomin tarina kertoo "käestä", joka muka paljastui nuoreksi tytöksi, joka
oli punatukkainen ja "kalpea kuin kuolema". Vaikka Senjavskaja aivan oikein
toteaa suomalaisten historioitsijoiden kieltävän kategorisesti naisten
toiminnan tarkka-ampujina talvisodassa, hän jättää silti kysymysmerkkejä ilmaan.
Tässä auttaisi kunnollinen lähdekritiikki: veteraanien maininnat naisista
tarkka-ampujina ovat yhtä luotettavia kuin harvalukuisten vakoojien Stalinille
ennen talvisotaa toimittamat raportit, joiden mukaan Suomen työväestö nousisi
heti kapinaan omia herrojaan vastaan, kun puna-armeija ylittää rajan.
Tunnustuksen suomalaisen sotilaan rohkeudelle rintamamiehet sen sijaan antavat
kautta linjan. Kaatuneiden lukumäärät ovat kenraali Krivošejevin toimittamasta
kirjasta "Grif sekretnosti snjat", jota olen itsekin käyttänyt. Ja aivan
oikein tekijä toteaa, että neuvostojoukoista kaatui 126 000 sotilasta
(joidenkin arvioiden mukaan n. 200 000). Samoin suomalaisten ensin väitetty
kaatuneiden määrä (95 000) oli armotta liian suuri, oikea on 24 000.
Suomessa pitkään asuneen Dmitri Frolovin artikkeli suomalaisten sotavankien
vaikutuksesta venäläisten käsityksiin on selkeä ja asiallinen, eikä nojaa
mitenkään veteraanien tarkoitushakuisiin tarinoihin. NKVD:n raportit kertovat,
että turvallisuuspoliisin mielestä suomalaisten kohtelu oli leväperäistä ja
sitä piti ehdottomasti tiukentaa. Vangeille annettu lääkintähuolto oli
kuitenkin samantasoista kuin puna-armeijan haavoittuneilla. Merkittävä on
Frolovin huomio, jonka mukaan kokonaisia puna-armeijan yksiköitä siirtyi
varsinkin sodan alussa saksalaisten puolelle, mutta suomalaiset eivät edes
antautuneet neuvostojoukkojen vangeiksi ideologisista syistä.
A.I. Rupasov ja A.N. Tšistikov tarkastelevat Suomen kuvaa neuvostolehdistössä
Hruštšovin kaudella. Mittakaava oli sellainen, että Albaniastakin
kirjoitettiin Neuvostoliitossa enemmän kuin Suomesta. Artikkelit käsittelivät
lähinnä kauppa- ja kulttuurivaihtoa, mutta vaikkapa Suomen sisäpolitiikasta
kirjoitettiin äärimmäisen niukasti. Tieto oli fragmentaarista ja Suomen
poliittinen maisema jäi neuvostolukijalle epäselväksi. On mielenkiintoista,
että tämä on koko lailla pysynyt entisellään. Moskovassa 1998-2000 asuessani
näin televisiossa tasan kaksi suomalaista, Mika Häkkisen ja Tarja Halosen.
Niin no, Ville Haapasalon, mutta hän tietää kuuluisuutensa tarkimmin itse.
Nykyvenäläiset pitävät kaikkia tasa-arvokysymyksiä Suomessa ratkaistuina, koska
presidenttimme on nainen. Venäjällä patriarkaalisuuden murtumista on
odotettava vielä muutama sukupolvi.
Neuvostojärjestelmän sorruttua tuhannet ja taas tuhannet venäläiset ovat
voineet käydä Suomessa vakuuttumassa tämän maan oloista. Yli 40 000 venäläistä
asuu pysyvästi Suomessa, joten kyseessä on huomattava vähemmistö. Se
ansaitsisi Suomessa toimitetun venäjänkielisen TV-ohjelman, jotta ei olisi
riippuvainen pelkästään Venäjän lähetyksistä. Venäläisten kuva suomalaisista
on ajan myötä saanut huomattavasti lisää sävyjä, kuten oikein onkin. Helsingin
Sanomien otsikko 4.3. "Venäläisten Suomi-kuva ei muutu kirveelläkään" oli
jälleen kerran harhaanjohtava. Tämä saattoi johtua siitä, että toimittaja ei
luultavasti ollut lukenut kirjaa kokonaan, vaan ainoastaan haastatellut Timo
Vihavaista.
"Monikasvoinen Suomi" on varsin informatiivinen kirja. Kuitenkin lähes kaikki
artikkelit kuuluvat humanistiseen osastoon, eikä esimerkiksi
luonnontieteellisen tai kaupallisen vaihdon yhteydessä syntyneitä havaintoja
juuri esitellä. Kieli on yleensä huolellista, mutta muutamat "Emme ala tässä
erittelemään" -rektiovirheet pistävät silmään. (Niin niin, kai sen jo
kielitoimistokin hyväksyy, mutta minä en.) Teos palvelee hyvin suomalaisten
ainaista tiedonhalua, esimerkkinä norsu. Kun vaikkapa amerikkalainen miettii
norsun nähdessään, miten sen löisi rahoiksi, suomalainen pohtii: "Mitähän se
ajattelee minusta?"
DOKKLUB 11.03.2009 klo 18.00 Moskovan kirjeenvaihtaja 2/2
Klikkaa kuva suuremmaksi!
Yleisradion ja Neuvostoliiton Gosteleradion vuosineuvottelut Ostankinossa Moskovassa 1984. Vas. YLE:n varapääjohtaja Pekka Silvola, Gosteleradion puheenjohtaja Sergei Lapin, YLE:n UMP:in päällikkö Ulla-Kristiina Haarma, Gosteleradion GUVS:in päällikkö Lev Koroljov, YLE:n pääkirjeenvaihtaja Yrjö Länsipuro, YLE:n kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä. Kuvassa seinällä NL:n johtaja Konstantin Tshernenko. Kuvalähde: Reijo Nikkilän arkisto.
Aika: keskiviikko 11.03.2009 klo 18.00-20.00
paikka: Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Nordenskiöldinkatu 1, 3 krs.,Kinosali
aihe: Moskovan kirjeenvaihtaja, 2/2, YLE/TV1/Dokumenttiohjelmat, 1997, 76 min, ohj. Reijo Nikkilä
Sisältötietoja ja kuvia Minun Venäjäni-blogissa aiemmin,tv-dokumentin ensimmäisen osan esityksen yhteydessä.
Alkukuvana tv-dokumentin alkuperäiset trailerit, 5 kpl.
muualla: Facebookissa
Yleisradion ja Neuvostoliiton Gosteleradion vuosineuvottelut Ostankinossa Moskovassa 1984. Vas. YLE:n varapääjohtaja Pekka Silvola, Gosteleradion puheenjohtaja Sergei Lapin, YLE:n UMP:in päällikkö Ulla-Kristiina Haarma, Gosteleradion GUVS:in päällikkö Lev Koroljov, YLE:n pääkirjeenvaihtaja Yrjö Länsipuro, YLE:n kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä. Kuvassa seinällä NL:n johtaja Konstantin Tshernenko. Kuvalähde: Reijo Nikkilän arkisto.Aika: keskiviikko 11.03.2009 klo 18.00-20.00
paikka: Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, Nordenskiöldinkatu 1, 3 krs.,Kinosali
aihe: Moskovan kirjeenvaihtaja, 2/2, YLE/TV1/Dokumenttiohjelmat, 1997, 76 min, ohj. Reijo Nikkilä
Sisältötietoja ja kuvia Minun Venäjäni-blogissa aiemmin,tv-dokumentin ensimmäisen osan esityksen yhteydessä.
Alkukuvana tv-dokumentin alkuperäiset trailerit, 5 kpl.
muualla: Facebookissa
Päiväkoti Kalinkan tulevaisuus taas vaakalaudalla
Päiväkoti Kalinka on suomalais-venäläinen, alle kouluikäisten lasten kielenopetukseen erikoistunut yksikkö, joka on toiminut jo vuodesta 1990 Suomalais-venäläisen koulun naapurissa Helsingin Kaarelassa.Hoitopaikkoja talossa on kaikkiaan 84:lle lapselle. Päiväkodin toiminnan jatkuminen on taas vaakalaudalla. Jotta päiväkodin toiminta voisi jatkua on koko paikkakapasiteettia vastaava rahoitus löydyttävä. Ainutlaatuinen, vain päiväkotikäyttöön suunniteltu rakennus jää tyhjilleen, jos toiminta rahoituksen puutteen vuoksi joudutaan lopettamaan.
Päiväkodin ja Suomalais-venäläisen koulun intensiivinen yhteistyö ja panostus kaksikielisyyteen luo ainutlaatuisen, yhteisöllisen, koko lapsuus- ja nuoruusiän kattavan oppimisympäristön. Saumaton jatkumo päiväkodista lukioon saakka mahdollistaa myös tieteellisen tutkimustyön varhaisen kaksikielisyyden merkityksestä kielen oppimisen ja kulttuurisen tasavertaisuuden osalta. Kalinka onkin kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu varhaisen kielenopetuksen keskus, jonka menetelmällisestä osaamisesta ovat hyötyneet lukuisat tahot ympäri maailmaa.
Päiväkodissa on kehitetty yhdessä Moskovan Yliopiston kanssa erityinen pikkulasten kielenoppimismenetelmä ”kielileikki”. Päiväkodissa tehdään jatkuvaa kehitystyötä niin venäjän- kuin suomenkielenkin opetusmetodien sekä venäjänkielisen erityistuen osalta. Päiväkoti Kalinkasta on muodostunut tärkeä osaamiskeskus koko kaupungin ja erityisesti oman päivähoitopiirinsä alueella. Kalinka tarjoaa jatkuvasti konsultointiapua sekä neuvontaa koko Helsingin alueella päivähoidon sekä terveydenhoidon työntekijöille venäläiseen kulttuuriin, kasvatukseen sekä perhe-elämän tarpeisiin liittyen. Kalinkassa on hyvässä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa menestyksellisesti autettu oppimisen poluille venäjänkielisiä lapsia, joilla on kehityksellisiä häiriöitä tai oppimiseen liittyviä pulmia. Erityistä tukea vaativien venäjänkielisten lasten ja perheiden kanssa työskentely on osa Kalinkan vahvaa erityisosaamista.
Toiminnan ja tutkimustyön kehittäminen ei onnistu jatkuvan kilpailutuksen ja sulkemisuhan alla.Helsingin kaupungilla ei ole varaa menettää tätä ainutlaatuista oppimisympäristöä - riittävä rahoitus toiminnan jatkumisen turvaamiseksi on löydyttävä!
Tämä adressi on suunnattu Helsingin kaupungille päiväkoti Kalinkan toiminnan turvaamiseksi riittävässä laajuudessaan välittömästi, mutta myös pitkällä tähtäimellä!
Allekirjoita vetoomus päiväkodin toiminnan turvaamiseksi täällä: http://www.adressit.com/kalinka2009
Detskij sad Kalinka unikal`ny detskij sad po obucheiju rannego dvujazhichija. Kalinka raspolozhena rjadom s Finsko-russkoj shkoloj v Helsinki. Eto pozvoljaet ne tol`ko izhuchat` jazyk nepereryvno s 3 let do 18, no i nauchoe issledovanje rannego dvujazychija i dolnejshego uspeha v shkole.
Igravoj metod Kalinki izvesten po vsemu miru. V detskom sadu professionalnyj kollektiv vmeste s drugimi sotrudnikami postajano razvivajut svoju robotu. No iz goda v god povtorjatsja problema svjazannaja s finonsirovanjem etoj vaznoj raboty.
Povlijajte na provlenija goroda Helsinki - v meste so vsemi Vy moshete povlijat na budujushee Kalinki.
Lisätietoja:
Anita Novitsky (anovi@suomi24.fi)
Päiväkodin ja Suomalais-venäläisen koulun intensiivinen yhteistyö ja panostus kaksikielisyyteen luo ainutlaatuisen, yhteisöllisen, koko lapsuus- ja nuoruusiän kattavan oppimisympäristön. Saumaton jatkumo päiväkodista lukioon saakka mahdollistaa myös tieteellisen tutkimustyön varhaisen kaksikielisyyden merkityksestä kielen oppimisen ja kulttuurisen tasavertaisuuden osalta. Kalinka onkin kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu varhaisen kielenopetuksen keskus, jonka menetelmällisestä osaamisesta ovat hyötyneet lukuisat tahot ympäri maailmaa.
Päiväkodissa on kehitetty yhdessä Moskovan Yliopiston kanssa erityinen pikkulasten kielenoppimismenetelmä ”kielileikki”. Päiväkodissa tehdään jatkuvaa kehitystyötä niin venäjän- kuin suomenkielenkin opetusmetodien sekä venäjänkielisen erityistuen osalta. Päiväkoti Kalinkasta on muodostunut tärkeä osaamiskeskus koko kaupungin ja erityisesti oman päivähoitopiirinsä alueella. Kalinka tarjoaa jatkuvasti konsultointiapua sekä neuvontaa koko Helsingin alueella päivähoidon sekä terveydenhoidon työntekijöille venäläiseen kulttuuriin, kasvatukseen sekä perhe-elämän tarpeisiin liittyen. Kalinkassa on hyvässä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa menestyksellisesti autettu oppimisen poluille venäjänkielisiä lapsia, joilla on kehityksellisiä häiriöitä tai oppimiseen liittyviä pulmia. Erityistä tukea vaativien venäjänkielisten lasten ja perheiden kanssa työskentely on osa Kalinkan vahvaa erityisosaamista.
Toiminnan ja tutkimustyön kehittäminen ei onnistu jatkuvan kilpailutuksen ja sulkemisuhan alla.Helsingin kaupungilla ei ole varaa menettää tätä ainutlaatuista oppimisympäristöä - riittävä rahoitus toiminnan jatkumisen turvaamiseksi on löydyttävä!
Tämä adressi on suunnattu Helsingin kaupungille päiväkoti Kalinkan toiminnan turvaamiseksi riittävässä laajuudessaan välittömästi, mutta myös pitkällä tähtäimellä!
Allekirjoita vetoomus päiväkodin toiminnan turvaamiseksi täällä: http://www.adressit.com/kalinka2009
Detskij sad Kalinka unikal`ny detskij sad po obucheiju rannego dvujazhichija. Kalinka raspolozhena rjadom s Finsko-russkoj shkoloj v Helsinki. Eto pozvoljaet ne tol`ko izhuchat` jazyk nepereryvno s 3 let do 18, no i nauchoe issledovanje rannego dvujazychija i dolnejshego uspeha v shkole.
Igravoj metod Kalinki izvesten po vsemu miru. V detskom sadu professionalnyj kollektiv vmeste s drugimi sotrudnikami postajano razvivajut svoju robotu. No iz goda v god povtorjatsja problema svjazannaja s finonsirovanjem etoj vaznoj raboty.
Povlijajte na provlenija goroda Helsinki - v meste so vsemi Vy moshete povlijat na budujushee Kalinki.
Lisätietoja:
Anita Novitsky (anovi@suomi24.fi)
7.3.2009
Zjuganov ja Stalin
(Seuraava juttu Vesa Oittisen puolesta postattuna, kun Vesan kirjautuminen ei onnistunut):
5. maaliskuuta ei useimmille suomalaisille nykyään ole mikään erityinen muistopäivä, mutta tietyille piireille Venäjällä se on: Stalin kuoli 5. 3. 1953. Venäläisistä poliitikoista kaikkein näyttävimmin Stalinin muistoa on kunnioittanut sikäläisen kommunistipuolueen (VFKP) pitkäaikainen puheenjohtaja Gennadi Zjuganov.Hän johti puolueen delegaatiota, joka marssi laskemaan punaisia neilikkakimppuja edesmenneen diktaattorin ja generalissimuksen haudalle Kremlin muurilla.
Puheessaan Stalinin haudalla Venäjän federaation kommunistipuolueen puheenjohtaja totesi mm.:
"Ihmiset, jotka unhohtavat historiansa, muuttuvat mankurteiksi (zombeiksi -- V.O.), ja heidän kanssaan voidaan menetellä mielen mukaan. Ei ole mikään sattuma, että viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana kaikki ne, jotka vihaavat meidän maatamme, neuvostojärjestelmää, sosialismia, kaikki russofobit purkavat vihaansa ennen kaikkea stalinismin kauteen. Muistutan, että aikoinaan, kun Amerikkaa koetteli kriisi, neuvostomaa kehittyi 10 -- 20 %:n vuosikasvun tahtiin. Rakennettiin teollisuutta, yleisestä luku- ja kirjoitustaidosta tehtiin totta, luotiin uusia asiantuntijakaadereita. Silloin jopa USA:n presidentti Roosevelt tutki Neuvostoliiton kokemusta ja päätyi tulokseen: se, mitä Stalin teki taloudessa, oli ehdottoman oikein."
Zjuganov korosti myös Stalinin merkitystä Suuressa isänmaallisessa sodassa ja siinä, että USA:n ydinasemonopoli toisen maailmansodan jälkeen saatiin lyhyessä ajassa murrettua. Hän asetti Stalinin politiikan esikuvaksi ja vastapainoksi sille oligarkkien ja rikkaiden tukemiselle ja lännen pokkuroimiselle, jota Jeltsinin ja Putinin hallitukset ovat ajaneet:
"Siinä kaksi eri politiikkaa. Stalinin politiikka, joka kaikista ylilyönneistä, hankaluuksista ja esteistä huolimatta johti maan teollistamiseen, Voittoon Isänmaallisessa sodassa, ydinohjuskilven luontiin ja avaruuden vallotuksen ensiaskeliin, kansalaisten ehdottoman enemmistön ihmisarvoiseen elämään. Ja nykyisten Venäjän valtaapitävien politiikka, joka johti suurvallan luhistumiseen ja neljään mitä kärkevimpään kriisiin viimeisten 18 vuoden aikana".
Zjuganovin puheeseen, joka oli otsikoitu: "Stalinin politiikka oli absoluuttisen tehokasta", ja kukkien laskuun Stalinin haudalle voi tustustua VFKP:n virallisella nettisivulla, osoitteessa http://kprf.ru/rus_soc/64339.html.
Puoluejohtajan voimakas esiintyminen Stalinin puolesta tämän kuoleman muistopäivänä ei tietenkään ole mikään yllätys. Hän on jo jonkin aikaa antanut vastaavanlaisia lausuntoja ja puheita, mm. uutistoimisto Interfaxille keväällä 2008, jolloin hän totesi, että "Stalin oli ja tulee jäämään ihmiskunnan muistiin suurena poliitikkona" (ks. http://kprf.ru/rus_soc/55441.html). Eikä Zjuganovin kohdalla ole kyse suinkaan mistään puolueen peruskannattajakunnan asenteiden passiivisesta myötäilystä, vaan hän on itse tietoisesti ja aktiivisesti lähtenyt puhdistamaan Stalinin mainetta ja luomaan uutta, nykyoloihin sopivaa Stalin-myyttiä julkaisemalla viime vuoden lopulla kirjan "Stalin i sovremennost" (Stalin ja nykyaika), joka tietojen mukaan on myynyt varsin hyvin.
Vielä 1990-luvulla, jolloin Jeltsinin liberaalit olivat Venäjän politiikassa niskan päällä, ei Zjuganov retoriikassaan liputtanut lainkaan näin näkyvästi Stalinin puolesta. Tosin hän jo silloin painotti Stalinin kauden myönteisiä saavutuksia, ja huhut kertovat, että provinsseissa kielenkäyttö oli ronskimpaa, vaikka keskuslehtiin ei liikaa Stalin-sympatian ilmauksia päästettykään. Joka tapauksessa käänne avoimeen Stalin-myönteisyyteen on viime aikoina tullut ilmeiseksi kaikille Venäjän sisäpolitiikkaa seuraaville. Ja se herättää myös huolestuttavia kysymyksiä. Viime viikolla Aleksanteri-instituutissa vieraillut pietarilainen filosofian tutkija kertoi minulle suoraan pelkäävänsä, mihin Venäjä on menossa kasvavan Stalin-kultin myötä. Zjuganov on taitavasti hyödyntänyt talouskriisin herättämää tyytymättömyyttä ja nostanut nykymenon vastakohdaksi Stalinin ajan sosiaalipolitiikan ja tasa-arvoistamisen, samalla tietenkin tyystin vaieten siitä millä hinnalla ne ostettiin.
Vesa Oittinen
5. maaliskuuta ei useimmille suomalaisille nykyään ole mikään erityinen muistopäivä, mutta tietyille piireille Venäjällä se on: Stalin kuoli 5. 3. 1953. Venäläisistä poliitikoista kaikkein näyttävimmin Stalinin muistoa on kunnioittanut sikäläisen kommunistipuolueen (VFKP) pitkäaikainen puheenjohtaja Gennadi Zjuganov.Hän johti puolueen delegaatiota, joka marssi laskemaan punaisia neilikkakimppuja edesmenneen diktaattorin ja generalissimuksen haudalle Kremlin muurilla.
Puheessaan Stalinin haudalla Venäjän federaation kommunistipuolueen puheenjohtaja totesi mm.:
"Ihmiset, jotka unhohtavat historiansa, muuttuvat mankurteiksi (zombeiksi -- V.O.), ja heidän kanssaan voidaan menetellä mielen mukaan. Ei ole mikään sattuma, että viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana kaikki ne, jotka vihaavat meidän maatamme, neuvostojärjestelmää, sosialismia, kaikki russofobit purkavat vihaansa ennen kaikkea stalinismin kauteen. Muistutan, että aikoinaan, kun Amerikkaa koetteli kriisi, neuvostomaa kehittyi 10 -- 20 %:n vuosikasvun tahtiin. Rakennettiin teollisuutta, yleisestä luku- ja kirjoitustaidosta tehtiin totta, luotiin uusia asiantuntijakaadereita. Silloin jopa USA:n presidentti Roosevelt tutki Neuvostoliiton kokemusta ja päätyi tulokseen: se, mitä Stalin teki taloudessa, oli ehdottoman oikein."
Zjuganov korosti myös Stalinin merkitystä Suuressa isänmaallisessa sodassa ja siinä, että USA:n ydinasemonopoli toisen maailmansodan jälkeen saatiin lyhyessä ajassa murrettua. Hän asetti Stalinin politiikan esikuvaksi ja vastapainoksi sille oligarkkien ja rikkaiden tukemiselle ja lännen pokkuroimiselle, jota Jeltsinin ja Putinin hallitukset ovat ajaneet:
"Siinä kaksi eri politiikkaa. Stalinin politiikka, joka kaikista ylilyönneistä, hankaluuksista ja esteistä huolimatta johti maan teollistamiseen, Voittoon Isänmaallisessa sodassa, ydinohjuskilven luontiin ja avaruuden vallotuksen ensiaskeliin, kansalaisten ehdottoman enemmistön ihmisarvoiseen elämään. Ja nykyisten Venäjän valtaapitävien politiikka, joka johti suurvallan luhistumiseen ja neljään mitä kärkevimpään kriisiin viimeisten 18 vuoden aikana".
Zjuganovin puheeseen, joka oli otsikoitu: "Stalinin politiikka oli absoluuttisen tehokasta", ja kukkien laskuun Stalinin haudalle voi tustustua VFKP:n virallisella nettisivulla, osoitteessa http://kprf.ru/rus_soc/64339.html.
Puoluejohtajan voimakas esiintyminen Stalinin puolesta tämän kuoleman muistopäivänä ei tietenkään ole mikään yllätys. Hän on jo jonkin aikaa antanut vastaavanlaisia lausuntoja ja puheita, mm. uutistoimisto Interfaxille keväällä 2008, jolloin hän totesi, että "Stalin oli ja tulee jäämään ihmiskunnan muistiin suurena poliitikkona" (ks. http://kprf.ru/rus_soc/55441.html). Eikä Zjuganovin kohdalla ole kyse suinkaan mistään puolueen peruskannattajakunnan asenteiden passiivisesta myötäilystä, vaan hän on itse tietoisesti ja aktiivisesti lähtenyt puhdistamaan Stalinin mainetta ja luomaan uutta, nykyoloihin sopivaa Stalin-myyttiä julkaisemalla viime vuoden lopulla kirjan "Stalin i sovremennost" (Stalin ja nykyaika), joka tietojen mukaan on myynyt varsin hyvin.
Vielä 1990-luvulla, jolloin Jeltsinin liberaalit olivat Venäjän politiikassa niskan päällä, ei Zjuganov retoriikassaan liputtanut lainkaan näin näkyvästi Stalinin puolesta. Tosin hän jo silloin painotti Stalinin kauden myönteisiä saavutuksia, ja huhut kertovat, että provinsseissa kielenkäyttö oli ronskimpaa, vaikka keskuslehtiin ei liikaa Stalin-sympatian ilmauksia päästettykään. Joka tapauksessa käänne avoimeen Stalin-myönteisyyteen on viime aikoina tullut ilmeiseksi kaikille Venäjän sisäpolitiikkaa seuraaville. Ja se herättää myös huolestuttavia kysymyksiä. Viime viikolla Aleksanteri-instituutissa vieraillut pietarilainen filosofian tutkija kertoi minulle suoraan pelkäävänsä, mihin Venäjä on menossa kasvavan Stalin-kultin myötä. Zjuganov on taitavasti hyödyntänyt talouskriisin herättämää tyytymättömyyttä ja nostanut nykymenon vastakohdaksi Stalinin ajan sosiaalipolitiikan ja tasa-arvoistamisen, samalla tietenkin tyystin vaieten siitä millä hinnalla ne ostettiin.
Vesa Oittinen
5.3.2009
Pugatshova poistuu estradeilta
Venäjällä ja IVY-maissa erityisesti vanhemman väestön keskuudessa huikean suosittu laulaja-tuottaja Alla Pugatshova on kertonut tänään lopettavansa laulajanuransa. Uutistoimisto RIA Novostille antamassa haastattelussaan laulajatar kertoo jättävänsä konserttiesiintymiset keväällä toteutettavan jäähyväiskiertueensa jälkeen.
Alla Pugatshova tosin myönsi, että juuri nyt ei ole paras aika lähteä eläkkeelle.
- Talouskriisi jyllää, joten juuri nyt pitäisi tehdä kovasti töitä, Pugatshova totesi.
Pugatshova perustelee lopettamispäätöstään terveydellisillä syillä sekä sillä, ettei hänen lauluäänensä ei ole enää paras mahdollinen.
- Terveyteni ei salli minun enää kiitää paikasta toiseen. Lisäksi lauluääneni ei enää ole samanlaisessa iskussa kuin aikaisemmin, laulajatar kommentoi RIA Novostin haastattelussa.
Todennäköisimmin Pugatshova jää merkittäväksi tausta-vaikuttajaksi Venäjän show-elämässä. Menestyksekkäällä laulajalla on muun muassa oma radioasema sekä lukuisia musiikkiproduktioita.
Suomessa Pugatshova tunnetaan parhaiten ”Miljoona ruusua” –menestysiskelmän kautta.
Alla Pugatshova tosin myönsi, että juuri nyt ei ole paras aika lähteä eläkkeelle.
- Talouskriisi jyllää, joten juuri nyt pitäisi tehdä kovasti töitä, Pugatshova totesi.
Pugatshova perustelee lopettamispäätöstään terveydellisillä syillä sekä sillä, ettei hänen lauluäänensä ei ole enää paras mahdollinen.
- Terveyteni ei salli minun enää kiitää paikasta toiseen. Lisäksi lauluääneni ei enää ole samanlaisessa iskussa kuin aikaisemmin, laulajatar kommentoi RIA Novostin haastattelussa.
Todennäköisimmin Pugatshova jää merkittäväksi tausta-vaikuttajaksi Venäjän show-elämässä. Menestyksekkäällä laulajalla on muun muassa oma radioasema sekä lukuisia musiikkiproduktioita.
Suomessa Pugatshova tunnetaan parhaiten ”Miljoona ruusua” –menestysiskelmän kautta.
4.3.2009
DOKKLUB: Kiseljovin lista Tampereella lauantaina 07.03.2009
Aika: lauantai 07.03.2009 klo 12 - 13.
Paikka: Tampereen työväentalo, Hämeenpuisto 28, 5 kerros, Tellervo-kabinetti.
Vapaa pääsy.
Kuvalähde: wikipedia.
DOKKLUB:in viime syksynä Helsingissä esittämä dokumenttielokuva Kiseljovin lista nähdään nyt Tampereella elokuvajuhlien aikana.
Saksalaisten vangiksi v. 1941 joutunut Nikolai Kiseljov pakeni vankeudesta partisaanien luo Valko-Venäjällä. Kostajat-nimisen partisaaniryhmän johtajana hän sai miehineen kesällä 1942 tehtäväkseen kuljettaa vajaan kolmensadan Minskin alueella hengissä säilyneen juutalaisen ryhmä Saksan miehittämien alueiden läpi neuvostojoukkojen puolelle. Suurin osa ryhmästä oli naisia, lapsia ja vanhuksia. 1500:n kilometrin vaarallisesta taipaleesta selvisi elossa 218 juutalaista. Kiseljov vangittiin "loikkarina". Venäläisen wikipedia-tekstin mukaan hänen pelastamansa juutalaiset onnistuivat kuitenkin vapauttamaan hänet vastavakoilun SMERSHTS:in käsistä. Sodan jälkeen Kiseljov (1913-1974) vaikeni urotyöstään. Vasta vuosikymmeniä Kiseljovin kuoleman jälkeen Neuvostoliiton kaaduttua tutkijat löysivat Valko-Venäjällä kommunistisen puolueen arkistosta Venäjän Schindlerin, kapteeni Kiseljovin listan.
Elokuvassa on haastateltu vielä elossa olevia Kiseljovin listalaisia. Kuvausten aikana heitä oli enää 14 henkeä.
Kuvalähde: wikipedia
Spisok Kiseljova, 2008, 52 minuuttia, engl.kielinen tekstitys.
Ohjaus Juri Maljugin
Kasikirjoitus Oksana Sharapova
Kuvaus Sergei Starikov
Aani Sergei Vilkov
Tuottaja Jakov Kaller
Tuotanto OOO"AB-TB".
Paikka: Tampereen työväentalo, Hämeenpuisto 28, 5 kerros, Tellervo-kabinetti.
Vapaa pääsy.
Kuvalähde: wikipedia.DOKKLUB:in viime syksynä Helsingissä esittämä dokumenttielokuva Kiseljovin lista nähdään nyt Tampereella elokuvajuhlien aikana.
Saksalaisten vangiksi v. 1941 joutunut Nikolai Kiseljov pakeni vankeudesta partisaanien luo Valko-Venäjällä. Kostajat-nimisen partisaaniryhmän johtajana hän sai miehineen kesällä 1942 tehtäväkseen kuljettaa vajaan kolmensadan Minskin alueella hengissä säilyneen juutalaisen ryhmä Saksan miehittämien alueiden läpi neuvostojoukkojen puolelle. Suurin osa ryhmästä oli naisia, lapsia ja vanhuksia. 1500:n kilometrin vaarallisesta taipaleesta selvisi elossa 218 juutalaista. Kiseljov vangittiin "loikkarina". Venäläisen wikipedia-tekstin mukaan hänen pelastamansa juutalaiset onnistuivat kuitenkin vapauttamaan hänet vastavakoilun SMERSHTS:in käsistä. Sodan jälkeen Kiseljov (1913-1974) vaikeni urotyöstään. Vasta vuosikymmeniä Kiseljovin kuoleman jälkeen Neuvostoliiton kaaduttua tutkijat löysivat Valko-Venäjällä kommunistisen puolueen arkistosta Venäjän Schindlerin, kapteeni Kiseljovin listan.
Elokuvassa on haastateltu vielä elossa olevia Kiseljovin listalaisia. Kuvausten aikana heitä oli enää 14 henkeä.
Kuvalähde: wikipediaSpisok Kiseljova, 2008, 52 minuuttia, engl.kielinen tekstitys.
Ohjaus Juri Maljugin
Kasikirjoitus Oksana Sharapova
Kuvaus Sergei Starikov
Aani Sergei Vilkov
Tuottaja Jakov Kaller
Tuotanto OOO"AB-TB".
3.3.2009
Kansainvälinen naisten päivä DOKKLUB:illa Tampereella
Aika: 07.03.2009 klo 14.30-16.30
Paikka: Tampereen työväentalo, Hämeenpuisto 28, 5 kerros, Tellervo-kabinetti
Vapaa pääsy.
DOKKLUB järjestää Kansainvälisen naisten päivän kunniaksi 32-vuotiaan, jo runsaasti kansainvälistä mainetta ja festivaalipalkintoja hankkineen pietarilaisohjaajan Alina Rudnitskajan dokumenttien retrospektiivin. Esitämme kolme vuosina 2003 – 2006 valmistunutta elokuvaa, joiden yhteispituus on noin 80 minuuttia. Kaikissa elokuvissa on englanninkielinen tekstitys.
Alina Rudnitskaja sekä Anastasija Lobanova Pietarin dokumenttistudiolta ovat tilaisuudessa mukana.
Dokumentit esitetään dvd-versioina kronologisessa järjestyksessä:
1) Наездницы/Najezdnitsy, engl. Amazons, Ratsastajat/Amatsoonit, 2003, 20’
Pietarilaistyttöjen kaupunkiratsastajaryhmä.
2) Гражданское состояние/Grazhdanskoe sostajanie/Civil Status, 2005, 28’.
Avioeroja pietarilaisittain.
3) Целуй меня крепче/Tselui menja kreptshe/Besame mucho, 2006, 28’
Tihvinäläisten naisten amatöörikuoro harjoittelee Aidaa.
Ensimmäistä ja kolmatta elokuvaa ei ole nähty ennen Suomessa, Civil Status osallistui pari vuotta sitten Tampereen kilpailusarjaan ja esitettiin viime vuonna 6.tammikuuta TV1:n Uudessa kinossa.
Alinalla on Tampereen elokuvafestivaalin kilpailusarjassa hänen tuorein elokuvansa Kak stat’ stervoi, 2007, 29 min. Festivaalikatalogissa nimi on suomennettu Akkojen koulu. Muualla se kulkee nimellä Bitch Academy tai
Vixen academy: how to be a bitch. Sen näytökset ovat Plevnassa to 5.3. klo 18 ja pe 6.3. klo 12.
Lue myös täältä.
Täällä Rudnitskajan tekeillä olevasta elokuvasta venäjäksi.
Facebookissa.
Klikkaa kuva suuremmaksi!
Alina Rudnitskaja palkittiin Lavr-festivaalilla Moskovassa v. 2007 elokuvastaan Besame mucho. Paras filmille kuvattu dokumenttielokuva. Photo by Anna Gavrilova, Film.ru
Anastasija Lobanova, Pietarin dokumenttielokuvastudion kansainvälisen osaston päällikkö. Photo: Saint-Petersburg Documentary Film Studio
Next screenings of DOKKLUB will be for first time outside of Helsinki, in Tampere during the TFF – Tampere Film Festival.
The place of meeting is quite special: the house, where two historical figures Lenin and Stalin met for first time in 1905 during a conference of bolsheviks.
The house is called in finnish Työväentalo (Labour Hall/Dom rabochikh). It’s owned by socialdemocrats. The only existing in the world and still working Lenin museum is located in this Labour hall.
On the eve of The International Women’s Day there will be a special screening of a young female director from St.-Petersburg, Alina Rudnitskaya.
Amazons, 2003, 20’
Civil Status, 2005, 28’
Besame mucho, 2006, 28’
The director is coming to Tampere. She has in the competition of TFF another documentary, Bitch Academy, 2007, 28’ .
Paikka: Tampereen työväentalo, Hämeenpuisto 28, 5 kerros, Tellervo-kabinetti
Vapaa pääsy.
DOKKLUB järjestää Kansainvälisen naisten päivän kunniaksi 32-vuotiaan, jo runsaasti kansainvälistä mainetta ja festivaalipalkintoja hankkineen pietarilaisohjaajan Alina Rudnitskajan dokumenttien retrospektiivin. Esitämme kolme vuosina 2003 – 2006 valmistunutta elokuvaa, joiden yhteispituus on noin 80 minuuttia. Kaikissa elokuvissa on englanninkielinen tekstitys.
Alina Rudnitskaja sekä Anastasija Lobanova Pietarin dokumenttistudiolta ovat tilaisuudessa mukana.
Dokumentit esitetään dvd-versioina kronologisessa järjestyksessä:
1) Наездницы/Najezdnitsy, engl. Amazons, Ratsastajat/Amatsoonit, 2003, 20’
Pietarilaistyttöjen kaupunkiratsastajaryhmä.
2) Гражданское состояние/Grazhdanskoe sostajanie/Civil Status, 2005, 28’.
Avioeroja pietarilaisittain.
3) Целуй меня крепче/Tselui menja kreptshe/Besame mucho, 2006, 28’
Tihvinäläisten naisten amatöörikuoro harjoittelee Aidaa.
Ensimmäistä ja kolmatta elokuvaa ei ole nähty ennen Suomessa, Civil Status osallistui pari vuotta sitten Tampereen kilpailusarjaan ja esitettiin viime vuonna 6.tammikuuta TV1:n Uudessa kinossa.
Alinalla on Tampereen elokuvafestivaalin kilpailusarjassa hänen tuorein elokuvansa Kak stat’ stervoi, 2007, 29 min. Festivaalikatalogissa nimi on suomennettu Akkojen koulu. Muualla se kulkee nimellä Bitch Academy tai
Vixen academy: how to be a bitch. Sen näytökset ovat Plevnassa to 5.3. klo 18 ja pe 6.3. klo 12.
Lue myös täältä.
Täällä Rudnitskajan tekeillä olevasta elokuvasta venäjäksi.
Facebookissa.
Klikkaa kuva suuremmaksi!
Alina Rudnitskaja palkittiin Lavr-festivaalilla Moskovassa v. 2007 elokuvastaan Besame mucho. Paras filmille kuvattu dokumenttielokuva. Photo by Anna Gavrilova, Film.ru
Anastasija Lobanova, Pietarin dokumenttielokuvastudion kansainvälisen osaston päällikkö. Photo: Saint-Petersburg Documentary Film Studio
Next screenings of DOKKLUB will be for first time outside of Helsinki, in Tampere during the TFF – Tampere Film Festival.
The place of meeting is quite special: the house, where two historical figures Lenin and Stalin met for first time in 1905 during a conference of bolsheviks.
The house is called in finnish Työväentalo (Labour Hall/Dom rabochikh). It’s owned by socialdemocrats. The only existing in the world and still working Lenin museum is located in this Labour hall.
On the eve of The International Women’s Day there will be a special screening of a young female director from St.-Petersburg, Alina Rudnitskaya.
Amazons, 2003, 20’
Civil Status, 2005, 28’
Besame mucho, 2006, 28’
The director is coming to Tampere. She has in the competition of TFF another documentary, Bitch Academy, 2007, 28’ .
2.3.2009
Kaksi kirjauuttuutta: Hulluja nuo venäläiset ja Edvard Gylling
Teokselta tuli postia. Maaliskuun uutuksia. Niistä kaksi on erityisen kiinnostavia. Kaksi eri-ikäistä suomenruotsalaista naista kirjoittaa Venäjästä. Nuorempi, toimittaja, huomioitaan nyky-Venäjästä ja varttuneempi,entinen toimittaja, nykyinen kirjailija selvittelee kirjansa sankarin toimintaa paitsi Suomessa (luullakseni hieman Ruotsissakin) myös Neuvostoliitossa 20-30-luvuilla.
Alla kustantajan puffitekstit sellaisinaan.
Klikkaa kuvat suuremmiksi!
Anna-Lena Laurén. Photo by Cata Portin
Anna-Lena Laurén: Hulluja nuo venäläiset.
Anna-Lena Laurén (s. 1976) on Ylen toimittaja, joka toimii kirjeenvaihtajana Moskovassa. Kirjassaan "Hulluja nuo venäläiset" hän kertoo hauskasti, tunteikkaasti ja lämmöllä elämästä nyky-Venäjällä. Omiin kokemuksiinsa nojaten ja tarkkanäköisen toimittajan ammattitaidolla hän laatii lukijoille uudenlaisen, ehyen kuvan naapuristamme, josta Suomessa on viime vuosiin asti totuttu puhumaan ennen kaikkea varovasti ja kunnioittaen. Laurénin vilpittömyys ja suoruus avaavat ennakkoluulottoman tavan tarkastella venäläisiä ja venäläisyyttä. Hän ei yritäkään kätkeä seikkoja, jotka hämmästyttävät meitä. Laurén onnistuu myös osoittamaan, miksi ristiriitaisetkin piirteet ovat osa Venäjän suuruutta niin historiallisesti kuin nykyajassa. Kirja julkaistaan Teos & Söderströms -sarjassa suomeksi. Vuonna 2008 ilmestyneen alkuteoksen nimi on "De är inte kloka, de där ryssarna"(Söderströms, 2008). Ilmestyy 10.3.2009
kuvalähde: Teos
HUOM! ANNA-LENA LAURÉN ESIINTYY JYVÄSKYLÄN KIRJAMESSUILLA LA 28.3. KLO 14.00. PAIKKA: LEMMINKÄINEN LAVA
Anna-Lisa Sandström. Photo by Mats Sandström
Anna-Lisa Sahlström (s. 1942) on pohjanmaalainen kirjailija, joka on tehnyt pitkän toimittajauran mm. Vasabladetissa. Hän on kirjoittanut useita ansiokkaita tietoteoksia. Nyt julkaistavan kirjan Viimeinen ruhtinas päähenkilö on Edvard Gylling, joka toimi Sosialidemokraattien kansanedustajana ennen Suomen itsenäistymistä, ja valitsi sittemmin kommunismin tien. Niin hän päätyi Karjalaan kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajaksi vuosina 1920--1935. Gyllingin humaanius kuitenkin saattoi hänet hankaluuksiin NKP:n kanssa. Viimeinen ruhtinas on koskettava tarina poliitikosta, jota ajoi aatteen palo, mutta joka oli myös suomalainen perheellinen mies, akateemikko ja tutkija. Kirja julkaistaan Teos & Söderströms -sarjassa ja se ilmestyy samaan aikaan ruotsiksi nimellä Den sista fursten -- en berättelse om Edvard Gylling(Söderströms, 2009). Ilmestyy 27.3.2009
kuvalähde: Teos
Olisi hienoa saada Minun Venäjäni-blogiin tuoreeltaan arvostelut molemmista kirjoista. Haastan Gyllingistä kirjoittamaan häntä vuosikymmenet tutkineet Ralf Långbackan ja Veikko Huuskan. Varmaan on muitakin Gylling-tutkijoita, joita en tiedä.
Laurénin Moskova-kirjan olisi hyvä arvostella vaikkapa joku entinen, 1990-2000-luvuilla Moskovassa työskennellyt kirjeenvaihtaja. Olisikohan esim. MV-bloggareilla Jarmo Koposella ja Kalle Kniivilällä tai sitten Outi Parikalla, Anu Kuistialalla, Nicke Torvaldsilla, Jyrki Saarikoskella, Helena Laatiolla, Martti Hosialla, Marko Lönnqvistillä, aikaa ja halua?
Alla kustantajan puffitekstit sellaisinaan.
Klikkaa kuvat suuremmiksi!
Anna-Lena Laurén. Photo by Cata PortinAnna-Lena Laurén: Hulluja nuo venäläiset.
Anna-Lena Laurén (s. 1976) on Ylen toimittaja, joka toimii kirjeenvaihtajana Moskovassa. Kirjassaan "Hulluja nuo venäläiset" hän kertoo hauskasti, tunteikkaasti ja lämmöllä elämästä nyky-Venäjällä. Omiin kokemuksiinsa nojaten ja tarkkanäköisen toimittajan ammattitaidolla hän laatii lukijoille uudenlaisen, ehyen kuvan naapuristamme, josta Suomessa on viime vuosiin asti totuttu puhumaan ennen kaikkea varovasti ja kunnioittaen. Laurénin vilpittömyys ja suoruus avaavat ennakkoluulottoman tavan tarkastella venäläisiä ja venäläisyyttä. Hän ei yritäkään kätkeä seikkoja, jotka hämmästyttävät meitä. Laurén onnistuu myös osoittamaan, miksi ristiriitaisetkin piirteet ovat osa Venäjän suuruutta niin historiallisesti kuin nykyajassa. Kirja julkaistaan Teos & Söderströms -sarjassa suomeksi. Vuonna 2008 ilmestyneen alkuteoksen nimi on "De är inte kloka, de där ryssarna"(Söderströms, 2008). Ilmestyy 10.3.2009
kuvalähde: TeosHUOM! ANNA-LENA LAURÉN ESIINTYY JYVÄSKYLÄN KIRJAMESSUILLA LA 28.3. KLO 14.00. PAIKKA: LEMMINKÄINEN LAVA
Anna-Lisa Sandström. Photo by Mats SandströmAnna-Lisa Sahlström (s. 1942) on pohjanmaalainen kirjailija, joka on tehnyt pitkän toimittajauran mm. Vasabladetissa. Hän on kirjoittanut useita ansiokkaita tietoteoksia. Nyt julkaistavan kirjan Viimeinen ruhtinas päähenkilö on Edvard Gylling, joka toimi Sosialidemokraattien kansanedustajana ennen Suomen itsenäistymistä, ja valitsi sittemmin kommunismin tien. Niin hän päätyi Karjalaan kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajaksi vuosina 1920--1935. Gyllingin humaanius kuitenkin saattoi hänet hankaluuksiin NKP:n kanssa. Viimeinen ruhtinas on koskettava tarina poliitikosta, jota ajoi aatteen palo, mutta joka oli myös suomalainen perheellinen mies, akateemikko ja tutkija. Kirja julkaistaan Teos & Söderströms -sarjassa ja se ilmestyy samaan aikaan ruotsiksi nimellä Den sista fursten -- en berättelse om Edvard Gylling(Söderströms, 2009). Ilmestyy 27.3.2009
kuvalähde: TeosOlisi hienoa saada Minun Venäjäni-blogiin tuoreeltaan arvostelut molemmista kirjoista. Haastan Gyllingistä kirjoittamaan häntä vuosikymmenet tutkineet Ralf Långbackan ja Veikko Huuskan. Varmaan on muitakin Gylling-tutkijoita, joita en tiedä.
Laurénin Moskova-kirjan olisi hyvä arvostella vaikkapa joku entinen, 1990-2000-luvuilla Moskovassa työskennellyt kirjeenvaihtaja. Olisikohan esim. MV-bloggareilla Jarmo Koposella ja Kalle Kniivilällä tai sitten Outi Parikalla, Anu Kuistialalla, Nicke Torvaldsilla, Jyrki Saarikoskella, Helena Laatiolla, Martti Hosialla, Marko Lönnqvistillä, aikaa ja halua?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
