Juuri kun olemme vaivoin toipuneet Porkkalan palautuksen 55-vuotisjuhlan euforiasta, on allakat kalibroitava yhteen todellisuuden ja historian kanssa. Tänään on syytä juhlia, tosin hillitysti, koska on väkivaltaisten tapahtumien vuosipäivä.
Venäjällä on vuonna 1995 säädetty laki № 32-ФЗ "Venäjän sotakunnian (voitokkaista) päivistä". Tällaisia lakien pitäisi olla: siinä on vain 7 pykälää, joissa asia tulee selväksi. Tänään juhlistetaan sitä, että Leningradin saarto päättyi vuonna 1944 tammikuun pakkasten aikaan.
YK:n yleiskokous päätti vuonna 2005 perustaa kansainvälisen holocaustin uhrien muistopäivän, jota vietetään tänään. Saksassa on meneillään der Tag des Gedenkens an die Opfer des Nationalsozialismus, kansallissosialismin uhrien muistopäivä, joka sekin osuu tähän päivään, koska vuonna 1945 tänä päivänä puna-armeija avasi Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirien portit.
Suomessa alkoi sisällissota vuonna 1918 tänä samaisena päivänä. Merkillistä, kuinka asiat "tapahtuvat" ajassa. Jos jotakin positiivista hakisi, niin Mihail Saltykov-Štšedrin täyttäisi tänään 175 vuotta ja Ilja Ehrenburg 120 vuotta. Skool!
Mutta takaisin siihen sotajuhlapäivälakiin. Ensimmäisessä pykälässä olevan listan mukaan ne päivät ovat tällaiset. Juhlakalenteri on laadittu kronologisesti vuosilukujen etenemisjärjestyksessä:
18.4. Ruhtinas Aleksanteri Nevalaisen (Nevskin) johtamat venäläiset soturit voittivat saksalaiset ritarit Ilmajärven jäällä v. 1242
21.4. Suuriruhtinas Dmitri Donilaisen (Donskoi) johtamat venäläissoturit voittivat mongolien-tataarien joukot Kulikovon taistelussa v. 1380
7.11. Kuz’ma Mininin ja Dmitri Požarskin johdolla ”kansallinen” joukko vapautti Moskovan puolalaisten interventiosta v. 1612
10.6. Pietari Suuren komentama Venäjän armeija voitti Ruotsin joukot Poltavan taistelussa v. 1709
9.8. Venäjän laivaston historian ensimmäinen voittoisa taistelu: se voitti Ruotsin laivaston Hankoniemen edustalla v. 1714
24.12. A. V. Suvorovin komentamat Venäjän joukot valtasivat turkkilaisen Izmailin linnoituksen Venäjän–Turkin sodassa v. 1790
11.9. F. F. Ušakovin komentama Venäjän eskaaderi voitti Turkin eskaaderin Tendran niemen edustalla Venäjän–Turkin sodassa v. 1790
8.9. M. I. Kutuzovin johtama Venäjän armeija voitti Ranskan armeijan Borodinossa v. 1812
1.12. P. S. Pahimovin komentama eskaaderi voitti Turkin eskaaderin Sinopen niemen edustalla Krimin sodassa v. 1853
23.2. Puna-armeijan voitto keisarillisen Saksan joukoista v. 1918
5.12. Neuvostojoukkojen vastahyökkäyksen alkaminen ”saksalaisia fašistijoukkoja” vastaan Moskovan edustalla v. 1941 [Kaakkuriniemen huomautus: fašistit olivat Italiassa, kun taas saksalaissoturit edustivat natseja, ”kansallissosialismia”.]
2.2. Neuvostojoukkojen voitto Stalingradin taisteluissa v. 1943
23.8. Neuvostojoukkojen voitto Kurskin taistelussa v. 1943
27.1. Leningradin piirityksen lopettaminen v. 1944
9.5. Neuvostokansan Voitto vuosien 1941–1945 Suuressa Isänmaallisessa sodassa v. 1945
Lain toisessa pykälässä säädetään Venäjän käymien sotien muiston ikuistamisen muodoista: pidetään yllä muistomuseoita, pystytetään obeliskeja, hoidetaan muistomerkkipaikkojen ympäristöä, julkaistaan aineistoa Venäjän sodan sankarillisista vaiheista tiedotusvälineissä ja muistetaan nimeltä mainita kansallissankareita.
Kolmas pykälä varmistaa, että Venäjän sotakunnian päivinä järjestetään juhlallisuuksia, ja neljäs pykälä täsmentää ”sotarituaalien” toimeenpanojärjestyksen. Samoin se säätää, että toukokuun yhdeksännen ja helmikuun kahdennenkymmenennenkolmannen päivän juhlallisuudet määrää puolustusministeriö.
Viides pykälä määrää juhlapäivien viettotavat asevoimissa ja muissa väkivaltaorganisaatioissa, kuudes puolestaan säätää juhlallisuuksien rahallisen puolen turvaamisen, ja seitsemäs on voimaanastumispykälä.
Jos tänä päivänä televisioyhtiömme tai joku History Channel vyöryttää nähtäväksemme länsiliittoutuneiden maihinnousua Ranskan Normandiassa tai jotain vastaavaa, toivottavasti tämä pieni kontribuutio auttaa muistuttamaan, että toisessa maailmansodassa Saksan selkäranka taittui Stalingradin taistelussa, ja sitä vahvisti Neuvostoliiton voitto Kurskin panssarivaunutaistelussa. Näiden voittojen pehmentämä Saksa vetäytyi pikkuhiljaa, ja Leningradin piirityksen päättyminen neuvostojoukkojen läpimurtoon oli yksi seuraus näistä tapahtumista.
===================================================
Ja selvyyden vuoksi sotajuhlapäivät vielä päivämääräjärjestyksessä:
27.1. Leningradin piirityksen loppu, 1944
2.2. Stalingradin taistelujen voitto, 1943
23.2. Puna-armeijan voitto keisarillisen Saksan joukoista, 1918
18.4. Aleksanteri Nevalaisen soturien voitto saksalaisista, 1242
21.4. Dmitri Donilaisen soturien voitto Kulikovon taistelussa, 1380
9.5. Voitto Suuressa Isänmaallisessa sodassa, 1945
10.6. Poltavan taistelum voitto, 1709
9.8. Venäjän laivaston voitto Hankoniemen edustalla, 1714
23.8. Kurskin taistelun voitto, 1943
8.9. Borodinon taistelun voitto, 1812
11.9. Venäjän eskaaderin voitto turkkilaisista Tendrassa, 1790
7.11. Moskovan vapauttaminen puolalaisten interventiosta, 1612
1.12. Laivaston voitto Sinopen niemen edustalla, 1853
5.12. Vastahyökkäyksen alkaminen ”saksalaisia fašistijoukkoja” vastaan, 1941
24.12. Izmailin linnoituksen valtaus v. 1790
24.1.2011
Venäläiset haluavat haudata Leninin
Noin kerran vuodessa käytävä keskustelu vallankumousjohtaja V.I. Leninin ruumiin kohtalosta on jälleen käynnistynyt Venäjällä. Tällä kertaa keskustelun promoottorina toimi maan valtapuolue Yhtenäinen Venäjä.
Puolue julkaisi torstaina verkkosivuillaan kansanedustaja Vladimir Medinskin mielipidekirjoituksen, jossa tämä vaatii Leninin ruumiin siirtämistä pois Punaisella torilla sijaitsevasta mauseleoumista, sekä ruumiin hautaamista.
”Pian on Leninin kuoleman vuosipäivä, jota kommunistit aikovat arvatenkin juhlistaa. […] Olen sitä mieltä, että jokaisen meistä tulisi nostaa esille kysymys Leninin ruumiin hautaamisesta. Kyseessä on omituinen, Punaisella torilla sijaitseva maallis-nekrofiilinen jäänne. […] On yleisesti tiedossa, että Lenin itse ei aikonut rakennuttaa itselleen mitään mauseleoumeja ja hänen sukulaisensakin vastustivat asiaa. […] Kommunistit eivät kuitenkaan välittäneet rahtuakaan vallankumousjohtajan ja hänen sukulaistensa mielipiteistä. Heidän oli välttämätöntä muodostaa kultti, jolla korvattaisiin uskonto ja Kristus. Se ei heiltä onnistunut. Nyt tämä perversio on saatava päätökseen”.
Vladimir Medinski sai loppuviikon aikana tukea ajatuksilleen sekä omiensa, että myös poliittisten kilpailijoiden leiristä. Yhtenäisen Venäjän kansanedustajista Medinskiä ehätti tukemaan muun muassa puoluetoveri Robert Shlegel.
”Lenin on hyvin kiistanalainen henkilö. Hänen kätensä ovat veriset ja niiden vastuulla on miljoonien kansalaistemme henki. Hän on sosiaalisten katastrofien ja terrorin sekä valtavan maan suuren surun symboli. Olen varma, että suurin osa kansalaisistamme tukevat Medinskin ehdotusta: harva ymmärtää, miksi valtiomme keskipisteessä makaa tämä muumio.”
Myös Yhtenäisen Venäjän nuorisoliitto Molodaja Gvardian aktiivi Aleksei Zubakin heittää vettä myllyyn puolueen sivuilla julkaistussa kirjoituksessaan:
”Olen käynyt mauseleoumissa ainoastaan kerran, eikä minulla ole minkäänlaista aikomusta käydä siellä uudestaan. Tunne, kun kävelet ruumiin ohitse, ei ole miellyttävimmästä päästä – selkäpiitä suorastaan karmii. Jää sellainen käsitys, että mausoleumissa on säästynyt pieni osa totalitaarisesta neuvostovaltiosta, missä kaikki on kiellettyä: ei saa keskustella, pysähtyä, pitää käsiä taskussa, ym.”
Yhtenäisen Venäjän aloite ei kuitenkaan kaikkia miellytä. Aktiivisimmin Leninin hautaamista on vastustanut suurin parlamentaarinen oppositiopuolue KPRF, eli Venäjän kommunistinen puolue. Puolueen keskuskomitean jäsenen Sergei Obuhovin mukaan kyse on Yhtenäisen Venäjän aloittamasta vaalikampanjoinnista, jossa se pyrkii kääntämään huomion maan nykyisistä ongelmista vanhoihin ongelmiin. Puolueen lakiosaston johtajan Vadim Solovievin mukaan Yhtenäisen Venäjän aloittama keskustelu on ”provokaatio”, jonka avulla puolue pyrkii mustamaalaamaan oppositiota – tässä tapauksessa kommunisteja.
Sen sijaan muun muassa ulkoparlamentaarisen opposition tunnetuimpiin nimiin lukeutuva Boris Nemtsov kannattaa Leninin hautaamista, mutta on kommunistien kanssa samaa kuitenkin samaa mieltä Yhtenäisen Venäjän motiiveista keskustelun käynnistämisessä.
Leninistä käytävää kansalaiskeskustelua on tällä kertaa terästetty venäläisissä sosiaalisissa medioissa laajaa huomiota saaneella Yhtenäisen Venäjän järjestämällä Internet-äänestyksellä, jossa venäläisiltä on kysytty, mitä Leninin ruumiille pitäisi tehdä. Sivuston nimi – goodbyelenin.ru – paljastaa, mitä mieltä sivuston tekijät itse asiasta ovat.
Maanantai-iltaan mennessä sivuilla oli ehditty antaa yhteensä 275 000 ääntä, joista lähes 70 prosenttia Leninin hautaamisen puolesta. Oman kantansa voi käydä ilmaisemassa täällä.
Puolue julkaisi torstaina verkkosivuillaan kansanedustaja Vladimir Medinskin mielipidekirjoituksen, jossa tämä vaatii Leninin ruumiin siirtämistä pois Punaisella torilla sijaitsevasta mauseleoumista, sekä ruumiin hautaamista.
”Pian on Leninin kuoleman vuosipäivä, jota kommunistit aikovat arvatenkin juhlistaa. […] Olen sitä mieltä, että jokaisen meistä tulisi nostaa esille kysymys Leninin ruumiin hautaamisesta. Kyseessä on omituinen, Punaisella torilla sijaitseva maallis-nekrofiilinen jäänne. […] On yleisesti tiedossa, että Lenin itse ei aikonut rakennuttaa itselleen mitään mauseleoumeja ja hänen sukulaisensakin vastustivat asiaa. […] Kommunistit eivät kuitenkaan välittäneet rahtuakaan vallankumousjohtajan ja hänen sukulaistensa mielipiteistä. Heidän oli välttämätöntä muodostaa kultti, jolla korvattaisiin uskonto ja Kristus. Se ei heiltä onnistunut. Nyt tämä perversio on saatava päätökseen”.
Vladimir Medinski sai loppuviikon aikana tukea ajatuksilleen sekä omiensa, että myös poliittisten kilpailijoiden leiristä. Yhtenäisen Venäjän kansanedustajista Medinskiä ehätti tukemaan muun muassa puoluetoveri Robert Shlegel.
”Lenin on hyvin kiistanalainen henkilö. Hänen kätensä ovat veriset ja niiden vastuulla on miljoonien kansalaistemme henki. Hän on sosiaalisten katastrofien ja terrorin sekä valtavan maan suuren surun symboli. Olen varma, että suurin osa kansalaisistamme tukevat Medinskin ehdotusta: harva ymmärtää, miksi valtiomme keskipisteessä makaa tämä muumio.”
Myös Yhtenäisen Venäjän nuorisoliitto Molodaja Gvardian aktiivi Aleksei Zubakin heittää vettä myllyyn puolueen sivuilla julkaistussa kirjoituksessaan:
”Olen käynyt mauseleoumissa ainoastaan kerran, eikä minulla ole minkäänlaista aikomusta käydä siellä uudestaan. Tunne, kun kävelet ruumiin ohitse, ei ole miellyttävimmästä päästä – selkäpiitä suorastaan karmii. Jää sellainen käsitys, että mausoleumissa on säästynyt pieni osa totalitaarisesta neuvostovaltiosta, missä kaikki on kiellettyä: ei saa keskustella, pysähtyä, pitää käsiä taskussa, ym.”
Yhtenäisen Venäjän aloite ei kuitenkaan kaikkia miellytä. Aktiivisimmin Leninin hautaamista on vastustanut suurin parlamentaarinen oppositiopuolue KPRF, eli Venäjän kommunistinen puolue. Puolueen keskuskomitean jäsenen Sergei Obuhovin mukaan kyse on Yhtenäisen Venäjän aloittamasta vaalikampanjoinnista, jossa se pyrkii kääntämään huomion maan nykyisistä ongelmista vanhoihin ongelmiin. Puolueen lakiosaston johtajan Vadim Solovievin mukaan Yhtenäisen Venäjän aloittama keskustelu on ”provokaatio”, jonka avulla puolue pyrkii mustamaalaamaan oppositiota – tässä tapauksessa kommunisteja.
Sen sijaan muun muassa ulkoparlamentaarisen opposition tunnetuimpiin nimiin lukeutuva Boris Nemtsov kannattaa Leninin hautaamista, mutta on kommunistien kanssa samaa kuitenkin samaa mieltä Yhtenäisen Venäjän motiiveista keskustelun käynnistämisessä.
Leninistä käytävää kansalaiskeskustelua on tällä kertaa terästetty venäläisissä sosiaalisissa medioissa laajaa huomiota saaneella Yhtenäisen Venäjän järjestämällä Internet-äänestyksellä, jossa venäläisiltä on kysytty, mitä Leninin ruumiille pitäisi tehdä. Sivuston nimi – goodbyelenin.ru – paljastaa, mitä mieltä sivuston tekijät itse asiasta ovat.
Maanantai-iltaan mennessä sivuilla oli ehditty antaa yhteensä 275 000 ääntä, joista lähes 70 prosenttia Leninin hautaamisen puolesta. Oman kantansa voi käydä ilmaisemassa täällä.
19.1.2011
Keitä Venäjä haluaa kasvattaa?
Mieluummin patriootteja kuin fyysikoita, Julia Latynina, The Moscow Times 19.1.2011
Yhtenäinen Venäjä suunnittelee parhaillaan ratkaisevansa kertalinttuulla Venäjän aivovuoto-ongelman lopullisesti. Kiitos ehdotettujen koulu-uudistusten ei maassa näytä todellakaan riittävän aivoja vuodettaviksi enää. Opetus- ja tiedeministeriön esittämät muutokset saatetaan ottaa käyttöön jo tänä vuonna, ja niiden mukaan koulupäivä jaettaisiin kahteen osaan yhdeksänneltä luokalta alkaen. Ensimmäisen puolikkaan aikana pidettäisiin normaaleja tunteja, mutta toisella osallistuttaisiin ”isänmaalliseen kasvatukseen”. Tämä sisältäisi vanhan neuvostotradition mukaan oppilaiden lähettämisen ”Suuren isänmaallisen sodan” taistelupaikoille kaivamaan sankarillisia jäänteitä sekä muita aktiviteetteja, jotka pyrkivät kohottamaan oppilaiden isänmaallisuuden tasoa. Tapahtumia tarkasteltaisiin pääministeri Vladimir Putinin yksinvaltaisen ”vallan vertikaalin” (pystysuoran) prisman läpi.
Samaan aikaan oppiaineiden määrää alennettaisiin kymmeneen, joista vain kolme olisi pakollisia: liikuntakasvatus, yleinen turvallisuus sekä Venäjä ja maailma. Muut seitsemän ainetta olisivat valinnaisia. Toisin sanoen olisi pakollista oppia rakastamaan Putinia, mutta matematiikka ja englanti perustuisivat vapaaehtoisuuteen. Tämä merkitsee, että hallitseva eliitti ei ole vain tuhonnut modernia Venäjää, vaan haluaa myös tuhota sen tulevaisuuden.
Valtion tulevan menestyksen voi arvioida sen investoinneista koulutukseen. Esimerkiksi Kiina: Sen yliopisto-opiskelijoille suunnatut määrärahat kymmenkertaistuivat vuoden 2006 240 miljoonasta dollarista vuoden 2008 2,7 miljardiin dollariin. Venäjän koulujen opettajat ansaitsevat keskimäärin 13 500 ruplaa ( 450 dollaria) kuussa, eivätkä keskikoulusta päässeet voi päästä yliopistoihin maksamatta lahjuksia. Katsotaanpa, mitä Venäjän etuoikeutetut opiskelevat Moskovan valtionyliopiston oikeustieteellisessä Geneven nk. ulkomaalaiskampuksella. Heidän tietonsa kansainvälisestä oikeudesta jättävät melkoisesti toivomisen varaa, mutta he ovat erittäin menestyneitä ”opetussuunnitelman ulkopuolisissa” aktiviteeteissa kuten järjestäessään kilpa-ajoja isäpappojen lahjoittamilla Lamborghineillaan ja Maserateillaan.
Huolimatta sitoutumisestaan kommunistiseen ideologiaan Neuvostoliitto menestyi tuottamalla maailmanluokan luonnontieteilijöitä ja insinöörejä. Tosiasia, jonka mukaan isänmaallisuuskasvatus on korvaamassa algebran ja Putinin rakastaminen syrjäyttää fysiikan, on selvä merkki kuolevasta yhteiskunnasta, joka ei enää tarvitse eksakteja luonnontieteitä. Mistähän Putinin rakastamiskurssin parhain arvosanoin suorittaneet mahtavat löytää töitä? Eivät ainakaan Rusnanosta.
Yhtenäinen Venäjä väittää, että Opetus- ja tiedeministeriön esittämiä muutoksia tarvitaan fasismin vastustamiseen. Mutta kasvatus on tietysti valtion paras ase modernisaation toteuttamiseen sekä äärimmäisyysilmiöiden vastustamiseen. Kumpi sitten on todennäköinen järjestämään pogromeja Pohjois-Kaukasian ja Keski-Aasian vähemmistöjä vastaan: fysiikan ja matematiikan arvosanoin yliopistosta valmistunut asiantuntija vai Pjotr Pupkin, joka vaivoin pääsi peruskoulusta ja jonka suosikkiaine oli isänmaanrakkaus, jonka tunneilla hän oppi lähinnä, kuinka juutalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen?
Ainoa ero Kremlin ns. nuorisopolitiikan ja fasismin välillä on sen muodollisesti epävirallinen luonne. Kyllä, venäläiset polttivat kirjoja julkisilla toreilla, mutta sen organisoi Venäjän Nuoriso, eikä Kreml. Muistaa sopii, kuinka Kremliä puolustava nuorisoryhmä ”Stal” käänsi Goebbelsin ”Kansallissosialismin kymmenen käskyä” venäjäksi ja korvasi ainoastaan sanan ”Saksa” sanalla ”Venäjä”. Mutta se oli ”yksityinen asia”.
Jos Seliger-järvi (virallisen nuorison kesäleiripaikka) tulee muodollisten ohjeiden pesäksi, jos Goebbelsin sloganeita opiskellaan kouluissa ja kirjoja poltetaan isänmaanrakkauden tunneilla, miten tämä eroaa fasismista?
- Kun viimeksi siteerasin Latyninaa, sain jotain typeriä anonyymejä vastauksia. En aio edelleenkään keskustella puskasta ampuvien kanssa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on turhaa painomusteen ja verkkotilan tuhlausta taikinoida pysähtyneisyyttä edustavan Komissarov/Derjabinin mielipiteiden kanssa. Tämä teksti on ihan aidon venäläisen ihan aito kannanotto - ja sellaisenaan raikas.
Yhtenäinen Venäjä suunnittelee parhaillaan ratkaisevansa kertalinttuulla Venäjän aivovuoto-ongelman lopullisesti. Kiitos ehdotettujen koulu-uudistusten ei maassa näytä todellakaan riittävän aivoja vuodettaviksi enää. Opetus- ja tiedeministeriön esittämät muutokset saatetaan ottaa käyttöön jo tänä vuonna, ja niiden mukaan koulupäivä jaettaisiin kahteen osaan yhdeksänneltä luokalta alkaen. Ensimmäisen puolikkaan aikana pidettäisiin normaaleja tunteja, mutta toisella osallistuttaisiin ”isänmaalliseen kasvatukseen”. Tämä sisältäisi vanhan neuvostotradition mukaan oppilaiden lähettämisen ”Suuren isänmaallisen sodan” taistelupaikoille kaivamaan sankarillisia jäänteitä sekä muita aktiviteetteja, jotka pyrkivät kohottamaan oppilaiden isänmaallisuuden tasoa. Tapahtumia tarkasteltaisiin pääministeri Vladimir Putinin yksinvaltaisen ”vallan vertikaalin” (pystysuoran) prisman läpi.
Samaan aikaan oppiaineiden määrää alennettaisiin kymmeneen, joista vain kolme olisi pakollisia: liikuntakasvatus, yleinen turvallisuus sekä Venäjä ja maailma. Muut seitsemän ainetta olisivat valinnaisia. Toisin sanoen olisi pakollista oppia rakastamaan Putinia, mutta matematiikka ja englanti perustuisivat vapaaehtoisuuteen. Tämä merkitsee, että hallitseva eliitti ei ole vain tuhonnut modernia Venäjää, vaan haluaa myös tuhota sen tulevaisuuden.
Valtion tulevan menestyksen voi arvioida sen investoinneista koulutukseen. Esimerkiksi Kiina: Sen yliopisto-opiskelijoille suunnatut määrärahat kymmenkertaistuivat vuoden 2006 240 miljoonasta dollarista vuoden 2008 2,7 miljardiin dollariin. Venäjän koulujen opettajat ansaitsevat keskimäärin 13 500 ruplaa ( 450 dollaria) kuussa, eivätkä keskikoulusta päässeet voi päästä yliopistoihin maksamatta lahjuksia. Katsotaanpa, mitä Venäjän etuoikeutetut opiskelevat Moskovan valtionyliopiston oikeustieteellisessä Geneven nk. ulkomaalaiskampuksella. Heidän tietonsa kansainvälisestä oikeudesta jättävät melkoisesti toivomisen varaa, mutta he ovat erittäin menestyneitä ”opetussuunnitelman ulkopuolisissa” aktiviteeteissa kuten järjestäessään kilpa-ajoja isäpappojen lahjoittamilla Lamborghineillaan ja Maserateillaan.
Huolimatta sitoutumisestaan kommunistiseen ideologiaan Neuvostoliitto menestyi tuottamalla maailmanluokan luonnontieteilijöitä ja insinöörejä. Tosiasia, jonka mukaan isänmaallisuuskasvatus on korvaamassa algebran ja Putinin rakastaminen syrjäyttää fysiikan, on selvä merkki kuolevasta yhteiskunnasta, joka ei enää tarvitse eksakteja luonnontieteitä. Mistähän Putinin rakastamiskurssin parhain arvosanoin suorittaneet mahtavat löytää töitä? Eivät ainakaan Rusnanosta.
Yhtenäinen Venäjä väittää, että Opetus- ja tiedeministeriön esittämiä muutoksia tarvitaan fasismin vastustamiseen. Mutta kasvatus on tietysti valtion paras ase modernisaation toteuttamiseen sekä äärimmäisyysilmiöiden vastustamiseen. Kumpi sitten on todennäköinen järjestämään pogromeja Pohjois-Kaukasian ja Keski-Aasian vähemmistöjä vastaan: fysiikan ja matematiikan arvosanoin yliopistosta valmistunut asiantuntija vai Pjotr Pupkin, joka vaivoin pääsi peruskoulusta ja jonka suosikkiaine oli isänmaanrakkaus, jonka tunneilla hän oppi lähinnä, kuinka juutalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen?
Ainoa ero Kremlin ns. nuorisopolitiikan ja fasismin välillä on sen muodollisesti epävirallinen luonne. Kyllä, venäläiset polttivat kirjoja julkisilla toreilla, mutta sen organisoi Venäjän Nuoriso, eikä Kreml. Muistaa sopii, kuinka Kremliä puolustava nuorisoryhmä ”Stal” käänsi Goebbelsin ”Kansallissosialismin kymmenen käskyä” venäjäksi ja korvasi ainoastaan sanan ”Saksa” sanalla ”Venäjä”. Mutta se oli ”yksityinen asia”.
Jos Seliger-järvi (virallisen nuorison kesäleiripaikka) tulee muodollisten ohjeiden pesäksi, jos Goebbelsin sloganeita opiskellaan kouluissa ja kirjoja poltetaan isänmaanrakkauden tunneilla, miten tämä eroaa fasismista?
- Kun viimeksi siteerasin Latyninaa, sain jotain typeriä anonyymejä vastauksia. En aio edelleenkään keskustella puskasta ampuvien kanssa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on turhaa painomusteen ja verkkotilan tuhlausta taikinoida pysähtyneisyyttä edustavan Komissarov/Derjabinin mielipiteiden kanssa. Tämä teksti on ihan aidon venäläisen ihan aito kannanotto - ja sellaisenaan raikas.
3.1.2011
Stahanov ja normi
Juhlitaanpa illan päätteeksi yhtä syntymäpäivää ja yhtä kuolinpäivää.
Tänään 105 vuotta täyttävä Aleksei Stahanov on kaikille tuttu nimi: elokuun lopussa 1935 hän yhden yövuoron aikana teki malminlouhinnan maailmanennätyksen louhimalla paineilmavasaralla 102 tonnia hiiltä. Normi oli 7 tonnia, eli ylitystä tuli 14-kertaisesti. Saahan sitä ihmetellä, mihin kaikkeen pystyy kaksi kättä ja black and decker, mutta tätä näytöstä kyllä valmisteltiin huolella ja siihen varattiin riittävästi aputyövoimaa. Niinpä Stahanov porasi hiililohkareet, ja lohkareiden pois kuljettamisesta huolehtivat muut prikaatin jäsenet vahvistettuna muutamalla ylimääräisellä.
Stahanovilaisuus levisi kuin persujen kannatus meillä ja nyt: puolessatoista kuukaudessa liike oli levinnyt koko maahan ja kaikille teollisuuden aloille. Itse päähenkilö puolestaan tuli kaikin puolin hyväksikäytetyksi stalinistisessa propagandassa: hän sai Leninin kunniamerkin ja yhden ylimääräisen kuukausipalkan, asuinhuoneiston jossa oli peräti puhelin, huonekalut asuntoon ja elokuvissa ynnä muissa klubijutuissa hänelle oli varattu kaksi istumapaikkaa kai joka näytäntöön.
Stahanovilaisuus ja stalinismi kulkivat käsi kädessä. Niinpä kun Stalinin kuoleman jälkeen generalissimuksen rikokset tuotiin julki ja tuomittiin, Stahanovkin passitettiin Donbassin hiilikaivosalueelle, jossa hän unohtui historiankirjoittajilta. Ei ihme, sillä hän ratkesi ryyppäämään ja joutui mielisairaalaan, kunnes kuoli keuhkojen ja sydänten vajaatoimintaan v. 1977.
* * *
Vuonna 1903 tänä päivänä kuoli Linzin lähistöllä maaseudulla eläköitynyt tullivirkailija Alois Schicklgruber. Siis kuka? Yhden version mukaan hän oli syntyjään avioton lapsi, jonka isä ehkä oli joku Grazin puolijuutalainen kauppias nimeltä Frankenberger. Voisipa hyvin siteerata edesmennyttä suomalaista mestarisanoittajaa: "Ruudun täydeltä Pulkkisen Jortsua, miksi sen faija ei käyttänyt kortsua?" Muiden versioiden mukaan Aloisin isä olisi ollut joko isotilallinen J.N.Hiedler tai kausityötön myllärinrenki J.H.Hiedler. Mene ja tiedä.
Aloisin sukunimi elämän ehtoopuolella oli helpompi kirjoittaa ja ääntää: Hitler. Jos tuo yksi hyvä urbaani legenda pitäisi paikkansa, suuri juutalaistuhooja olisi siis ollut varttijuutalainen itsekin.
Tänään 105 vuotta täyttävä Aleksei Stahanov on kaikille tuttu nimi: elokuun lopussa 1935 hän yhden yövuoron aikana teki malminlouhinnan maailmanennätyksen louhimalla paineilmavasaralla 102 tonnia hiiltä. Normi oli 7 tonnia, eli ylitystä tuli 14-kertaisesti. Saahan sitä ihmetellä, mihin kaikkeen pystyy kaksi kättä ja black and decker, mutta tätä näytöstä kyllä valmisteltiin huolella ja siihen varattiin riittävästi aputyövoimaa. Niinpä Stahanov porasi hiililohkareet, ja lohkareiden pois kuljettamisesta huolehtivat muut prikaatin jäsenet vahvistettuna muutamalla ylimääräisellä.
Stahanovilaisuus levisi kuin persujen kannatus meillä ja nyt: puolessatoista kuukaudessa liike oli levinnyt koko maahan ja kaikille teollisuuden aloille. Itse päähenkilö puolestaan tuli kaikin puolin hyväksikäytetyksi stalinistisessa propagandassa: hän sai Leninin kunniamerkin ja yhden ylimääräisen kuukausipalkan, asuinhuoneiston jossa oli peräti puhelin, huonekalut asuntoon ja elokuvissa ynnä muissa klubijutuissa hänelle oli varattu kaksi istumapaikkaa kai joka näytäntöön.
Stahanovilaisuus ja stalinismi kulkivat käsi kädessä. Niinpä kun Stalinin kuoleman jälkeen generalissimuksen rikokset tuotiin julki ja tuomittiin, Stahanovkin passitettiin Donbassin hiilikaivosalueelle, jossa hän unohtui historiankirjoittajilta. Ei ihme, sillä hän ratkesi ryyppäämään ja joutui mielisairaalaan, kunnes kuoli keuhkojen ja sydänten vajaatoimintaan v. 1977.
* * *
Vuonna 1903 tänä päivänä kuoli Linzin lähistöllä maaseudulla eläköitynyt tullivirkailija Alois Schicklgruber. Siis kuka? Yhden version mukaan hän oli syntyjään avioton lapsi, jonka isä ehkä oli joku Grazin puolijuutalainen kauppias nimeltä Frankenberger. Voisipa hyvin siteerata edesmennyttä suomalaista mestarisanoittajaa: "Ruudun täydeltä Pulkkisen Jortsua, miksi sen faija ei käyttänyt kortsua?" Muiden versioiden mukaan Aloisin isä olisi ollut joko isotilallinen J.N.Hiedler tai kausityötön myllärinrenki J.H.Hiedler. Mene ja tiedä.
Aloisin sukunimi elämän ehtoopuolella oli helpompi kirjoittaa ja ääntää: Hitler. Jos tuo yksi hyvä urbaani legenda pitäisi paikkansa, suuri juutalaistuhooja olisi siis ollut varttijuutalainen itsekin.
2.1.2011
Oikeusvaltio nimeltä Venäjä, #3
Pienen lehtijutun mukaan Venäjä (mitä se sitten tarkoittaakaan) on kehottanut länttä keskittymään omiin asioihinsa ja jättämään Mihail Hodorkovskin tuomioin arvostelun sikseen. Olenkohan osa länttä? Moskovasta katsoen sijaintipaikkani on luoteessa. Kaliningrad on tosin lännempänä. Mutta mitä minun pitäisi tehdä? Mitä jos kertoisin Hodorkovskin urasta ja edesottamuksista - sikäli kuin niistä tiedän? Yritän kertoa. Tämä on jatkoa kahdelle aiemmalle jutulle samasta asiasta.
Vuonna 1963 syntynyt Hodorskovski valmistui v. 1988 Plehanoville nimetystä Moskovan kansantalousinstituutista. Hän toimi sitten Tieteellis-teknisen edistyksen kaupallisen innovaatiopankin (mikä nimi!) hallituksen puheenjohtajana, ja pankki osti Moskovan kaupungilta Nuorison tieteellis-teknisen tuotantokeskuksen, josta nimenvaihdoksen jälkeen tuli Toimialojen välisten tieteellis-teknisten ohjelmien keskus, lyhennettynä MENATEP, ja pian sen jälkeen MENATEP-invest.
MENATEPissa toimi myös seitsemän vuotta vanhempi Platon Lebedev, ja nämä kaverukset pitävät yhtä yhä, ns. leivättömän pöydänkin ääressä.
Hodorkovski johti energiateollisuuden investointirahastoa, hänen asemansa oli Venäjän polttoaine- ja energetiikka-asiain varaministeri sekä pääministerin neuvonantaja. 1995 hänestä tuli Venäjän valtiollisen Rosprom-teollistamisyhtiön hallituksen puheenjohtaja.
Vuoden 1995 lopulla pidettiin panttihuutokauppa, jossa myytävänä oli 45 prosentin osuus JUKOS-öljy-yhtiöstä, ja samaan aikaan oli toisaalla myytävänä 33 % yhtiön osakkeista. Tarjouskilpailun ja panttihuutokaupan voitti MENATEP-pankin takaama yhtiö. Keväällä 1996 MENATEP hankki huutokaupassa 7,06 % JUKOSin osakkeista.
Syksyllä 1996 JUKOS pani toimeen ylimääräisen osakeannin, josta saadut tulot käytettiin holding-yhtiön ja sen tytäryhtiöiden välisen budjettivelan nollaamiseen. Muutaman kuukauden välein Hodorkovskista tuli JUKOS-öljy-yhtiön ensimmäinen varapääjohtaja ja sitten hallituksen puheenjohtaja. Vuoden 1999 hän toimi Venäjän polttoaine- ja energiakollegion jäsenenä.
So far, so good. Tähän saakka tarina on ehyt. Sen jälkeen siihen tulee säröjä riippuen siitä, kenen lähteitä käyttää. Vuodet 2000-2003 merkitsivät käännettä oligarkin uralle. Laajemmassa katsannossa tilannetta voisi kuvata niin, että oligarkit menettivät pelin silovikeille, väkivaltaorganisaatioiden edustajille.
Joka tapauksessa Jukos oli yksi parhaiten menestyviä energiayhtiöitä Venäjällä, ilmeisen hyvin johdettu. Ja sillä oli hyvä kirjanpitäjä. En sano, että pesämuna oli kerätty lain kirjainta noudattaen, mutta eihän sellaista yritystoimintaa Venäjällä tuolloin ollutkaan. Berezovski aloitti uransa ostamalla nimelliseen hintaan Lada-autotehtaan eli Avto-VAZin varaosienjakelukanavan. Gusinski osti pilkkahintaan konkurssin partaalla olevia lehtiä ja radio- ja tv-kanavia ja sai aikaan mediaimperiumin. Yksityistämisen puuhamiehet Tšubais ja Gaidar hyötyivät kummasti itsekin siitä hommasta. Fridman (Friedman) teki bisnestä Alfa-pankillansa ja joutui arvostelun kohteeksi, kun kaksi hallituksen loistorakennusta myytiin hänelle. Tässä oli mukana entinen pääministeri Kasjanov. Potanin rikastui pankkitoiminnalla ja alumiiniteollisuudella. Abramovitš rikastui Sibneft-öljy-yhtiön tuotoilla.
Berezovskia (61) lukuunottamatta muut ovat vasta vähän ali/yli nelikymppisiä miehiä. Jos heidät on vara heittää yli laidan, se osoittaa, että systeemin, joka heidät heittää, täytyy olla rikas ja menestyvä.
Juutalainen tausta
Hodorkovski opiskeli alun perin insinööriksi ja halusi jonkin puolustusteollisuuden tuotantolaitoksen johtajaksi. Juutalainen syntyperä on kuitenkin raskauttava asianhaara Venäjällä, ja puolustusteollisuuteen heiltä on pääsy kielletty. Siksi hän kehitti uraansa toisella alun alkaen valtiojohtoisella alalla, energiatuotannossa.
Mihail Fridman (Friedman) on myös juutalainen, samoin kuin Boris Berezovski ja Roman Abramovitš. Venäjällä media tykkää luetella, kuinka paljon juutalaisia on merkittävissä asemissa poliitikkoina, liikemiehinä, hallinnon johtajina, lääkäreinä, tieteentekijöinä ja niin edelleen. Juutalaisuus on stigma, poltinmerkki, tatuointi: se ei lähde pesemälläkään pois. Oma kategoriansa ovat ne kirjoittajat, jotka näkevät Venäjän uhkana kansainvälisen salaliiton, jota johtavat juutalaiset ja vapaamuurarit, mutta näitä hörhöjähän on joka kansaan siunautunut.
En tiedä, voiko juutalaisuudella selittää sitä, miksi Hodorkovski sai syytteet ja tuomiot. Ilmeisesti ei voi, koska pari-kolme muuta isorikasta juutalaista saa toimia Venäjällä tai lännessä. Hodorkovskin virhe lienee se, että hän oli liiaksi patriootti ja päätti pysytellä Venäjällä. Ja se, että vaikka hän otti etäisyyttä presidentin kansliaan, hän ilmaisi kiinnostuksensa ryhtyä poliitikoksi, jopa haastamaan istuvaa presidenttiä. Ja se, että hän toimi ison energiayhtiön johtajana niin kuin kuka tahansa kansainvälisessä bisneksessä toimiva omistaja-johtaja tekee.
Suunnanmuutos energia-alalla
Putinin ensimmäisen presidenttikauden lopulla Venäjän valtio sulki ikkunat länteen ja päätti, että energiabisnes on valtion bisnestä, vaikka sitä tekevätkin yksityisomisteiset firmat. Ja niille annettiin puoliksi salainen luonne ja toimivalta. Joillakin on omia järjestysjoukkoja siltä varalta, että niitä vastaan protestoitaisiin. Kaasupuolella Gazprom on valtion monopoliyhtiö ja nauttii myös valtion erityistä suojelusta.
Tätä muutosta Hodorkovski ei joko huomannut tai ei ottanut sitä todesta, ja kun ei hän muutenkaan laittanut kynttiläänsä vakan alle, niin hänet otettiin silmätikuksi. Vuonna 1937 NKP:n johtaja pelkäsi varsin olemattomia kilpailijoitaan, pidätytti heitä ja järjesti heille näytösoikeudenkäyntejä, joissa ensin määriteltiin rangaistus ja sitten keksittiin siihen tarvittavat rötökset. Puhdistuksissa tuhottiin ison maan johtoa mielin määrin. Vuonna 2010 tai 2011 tähän ei mennä, sillä jäljet pelottavat. Kuitenkin harvinaisen paljon yhtäläisyyttä on Hodorkovskin ja vaikkapa Kamenjevin oikeudenkäynneissä, vaikka väliä on yli 70 vuotta.
Sukupolvi M
Lopuksi palataan lokakuuhun 2010. Kun presidentti Medvedev oli julkaissut blogikirjoituksensa "Eteenpäin, Venäjä!", Hodorkovski vastasi siihen mielenkiintoisella lausunnolla.
Vastauksessaan Hodorkovski neuvoi presidentti Medvedeviä luomaan erityisen uudistajien yhteiskuntaluokan, jolle hän antoi nimen ”Sukupolvi M”. Hän on näköjään lukenut Viktor Pelevinin menestysteoksen ”Sukupolvi P”, tai ainakin nähnyt sen kannen. Tähän luokkaan pitäisi kuulua vähintään kaksi miljoonaa ihmistä: innovaattoreita, tieteentekijöitä, insinöörejä, nuoria asiantuntijoita, humanisti-intelligenttejä, journalisteja.
Hodorkovski on varma, että Sukupolvi M:n jäsenet olisivat tehokkaita, koska heille modernisaatio ei ole pelkkä fiktiivinen kampanjatunnus, joka toteutetaan ylhäältä alaspäin, vaan kysymys on Venäjänmaan eloonjäämisestä, olemuksesta, kysymys on myös vähittäisestä vallanvaihdosta. Lähtökohtaisesti Sukupolvi M ei diggaa ns. vallan vertikaalia, koska se on skandaalimaisen tehoton ja toimii liitossa korruptoituneen byrokratian kanssa. Hodorkovski alleviivaa, että Medvedevin ajatus modernisaatiosta ei toimi, ellei samalla sanouduta irti autoritaarisesta järjestelmästä. Venäjää ei saa hallita arkaaisin mekanismein, jotka eivät tuota toivottuja tuloksia edes ”kehä ykkösen” (Sadovoje koltso) sisällä.
Olisikohan tällä lausunnolla yhteyttä siihen, että Hodorkovskia ja Lebedeviä vastaan nostetut syytteet muuttuivat sellaisenaan myös tuomioiksi?
Vuonna 1963 syntynyt Hodorskovski valmistui v. 1988 Plehanoville nimetystä Moskovan kansantalousinstituutista. Hän toimi sitten Tieteellis-teknisen edistyksen kaupallisen innovaatiopankin (mikä nimi!) hallituksen puheenjohtajana, ja pankki osti Moskovan kaupungilta Nuorison tieteellis-teknisen tuotantokeskuksen, josta nimenvaihdoksen jälkeen tuli Toimialojen välisten tieteellis-teknisten ohjelmien keskus, lyhennettynä MENATEP, ja pian sen jälkeen MENATEP-invest.
MENATEPissa toimi myös seitsemän vuotta vanhempi Platon Lebedev, ja nämä kaverukset pitävät yhtä yhä, ns. leivättömän pöydänkin ääressä.
Hodorkovski johti energiateollisuuden investointirahastoa, hänen asemansa oli Venäjän polttoaine- ja energetiikka-asiain varaministeri sekä pääministerin neuvonantaja. 1995 hänestä tuli Venäjän valtiollisen Rosprom-teollistamisyhtiön hallituksen puheenjohtaja.
Vuoden 1995 lopulla pidettiin panttihuutokauppa, jossa myytävänä oli 45 prosentin osuus JUKOS-öljy-yhtiöstä, ja samaan aikaan oli toisaalla myytävänä 33 % yhtiön osakkeista. Tarjouskilpailun ja panttihuutokaupan voitti MENATEP-pankin takaama yhtiö. Keväällä 1996 MENATEP hankki huutokaupassa 7,06 % JUKOSin osakkeista.
Syksyllä 1996 JUKOS pani toimeen ylimääräisen osakeannin, josta saadut tulot käytettiin holding-yhtiön ja sen tytäryhtiöiden välisen budjettivelan nollaamiseen. Muutaman kuukauden välein Hodorkovskista tuli JUKOS-öljy-yhtiön ensimmäinen varapääjohtaja ja sitten hallituksen puheenjohtaja. Vuoden 1999 hän toimi Venäjän polttoaine- ja energiakollegion jäsenenä.
So far, so good. Tähän saakka tarina on ehyt. Sen jälkeen siihen tulee säröjä riippuen siitä, kenen lähteitä käyttää. Vuodet 2000-2003 merkitsivät käännettä oligarkin uralle. Laajemmassa katsannossa tilannetta voisi kuvata niin, että oligarkit menettivät pelin silovikeille, väkivaltaorganisaatioiden edustajille.
Joka tapauksessa Jukos oli yksi parhaiten menestyviä energiayhtiöitä Venäjällä, ilmeisen hyvin johdettu. Ja sillä oli hyvä kirjanpitäjä. En sano, että pesämuna oli kerätty lain kirjainta noudattaen, mutta eihän sellaista yritystoimintaa Venäjällä tuolloin ollutkaan. Berezovski aloitti uransa ostamalla nimelliseen hintaan Lada-autotehtaan eli Avto-VAZin varaosienjakelukanavan. Gusinski osti pilkkahintaan konkurssin partaalla olevia lehtiä ja radio- ja tv-kanavia ja sai aikaan mediaimperiumin. Yksityistämisen puuhamiehet Tšubais ja Gaidar hyötyivät kummasti itsekin siitä hommasta. Fridman (Friedman) teki bisnestä Alfa-pankillansa ja joutui arvostelun kohteeksi, kun kaksi hallituksen loistorakennusta myytiin hänelle. Tässä oli mukana entinen pääministeri Kasjanov. Potanin rikastui pankkitoiminnalla ja alumiiniteollisuudella. Abramovitš rikastui Sibneft-öljy-yhtiön tuotoilla.
Berezovskia (61) lukuunottamatta muut ovat vasta vähän ali/yli nelikymppisiä miehiä. Jos heidät on vara heittää yli laidan, se osoittaa, että systeemin, joka heidät heittää, täytyy olla rikas ja menestyvä.
Juutalainen tausta
Hodorkovski opiskeli alun perin insinööriksi ja halusi jonkin puolustusteollisuuden tuotantolaitoksen johtajaksi. Juutalainen syntyperä on kuitenkin raskauttava asianhaara Venäjällä, ja puolustusteollisuuteen heiltä on pääsy kielletty. Siksi hän kehitti uraansa toisella alun alkaen valtiojohtoisella alalla, energiatuotannossa.
Mihail Fridman (Friedman) on myös juutalainen, samoin kuin Boris Berezovski ja Roman Abramovitš. Venäjällä media tykkää luetella, kuinka paljon juutalaisia on merkittävissä asemissa poliitikkoina, liikemiehinä, hallinnon johtajina, lääkäreinä, tieteentekijöinä ja niin edelleen. Juutalaisuus on stigma, poltinmerkki, tatuointi: se ei lähde pesemälläkään pois. Oma kategoriansa ovat ne kirjoittajat, jotka näkevät Venäjän uhkana kansainvälisen salaliiton, jota johtavat juutalaiset ja vapaamuurarit, mutta näitä hörhöjähän on joka kansaan siunautunut.
En tiedä, voiko juutalaisuudella selittää sitä, miksi Hodorkovski sai syytteet ja tuomiot. Ilmeisesti ei voi, koska pari-kolme muuta isorikasta juutalaista saa toimia Venäjällä tai lännessä. Hodorkovskin virhe lienee se, että hän oli liiaksi patriootti ja päätti pysytellä Venäjällä. Ja se, että vaikka hän otti etäisyyttä presidentin kansliaan, hän ilmaisi kiinnostuksensa ryhtyä poliitikoksi, jopa haastamaan istuvaa presidenttiä. Ja se, että hän toimi ison energiayhtiön johtajana niin kuin kuka tahansa kansainvälisessä bisneksessä toimiva omistaja-johtaja tekee.
Suunnanmuutos energia-alalla
Putinin ensimmäisen presidenttikauden lopulla Venäjän valtio sulki ikkunat länteen ja päätti, että energiabisnes on valtion bisnestä, vaikka sitä tekevätkin yksityisomisteiset firmat. Ja niille annettiin puoliksi salainen luonne ja toimivalta. Joillakin on omia järjestysjoukkoja siltä varalta, että niitä vastaan protestoitaisiin. Kaasupuolella Gazprom on valtion monopoliyhtiö ja nauttii myös valtion erityistä suojelusta.
Tätä muutosta Hodorkovski ei joko huomannut tai ei ottanut sitä todesta, ja kun ei hän muutenkaan laittanut kynttiläänsä vakan alle, niin hänet otettiin silmätikuksi. Vuonna 1937 NKP:n johtaja pelkäsi varsin olemattomia kilpailijoitaan, pidätytti heitä ja järjesti heille näytösoikeudenkäyntejä, joissa ensin määriteltiin rangaistus ja sitten keksittiin siihen tarvittavat rötökset. Puhdistuksissa tuhottiin ison maan johtoa mielin määrin. Vuonna 2010 tai 2011 tähän ei mennä, sillä jäljet pelottavat. Kuitenkin harvinaisen paljon yhtäläisyyttä on Hodorkovskin ja vaikkapa Kamenjevin oikeudenkäynneissä, vaikka väliä on yli 70 vuotta.
Sukupolvi M
Lopuksi palataan lokakuuhun 2010. Kun presidentti Medvedev oli julkaissut blogikirjoituksensa "Eteenpäin, Venäjä!", Hodorkovski vastasi siihen mielenkiintoisella lausunnolla.
Vastauksessaan Hodorkovski neuvoi presidentti Medvedeviä luomaan erityisen uudistajien yhteiskuntaluokan, jolle hän antoi nimen ”Sukupolvi M”. Hän on näköjään lukenut Viktor Pelevinin menestysteoksen ”Sukupolvi P”, tai ainakin nähnyt sen kannen. Tähän luokkaan pitäisi kuulua vähintään kaksi miljoonaa ihmistä: innovaattoreita, tieteentekijöitä, insinöörejä, nuoria asiantuntijoita, humanisti-intelligenttejä, journalisteja.
Hodorkovski on varma, että Sukupolvi M:n jäsenet olisivat tehokkaita, koska heille modernisaatio ei ole pelkkä fiktiivinen kampanjatunnus, joka toteutetaan ylhäältä alaspäin, vaan kysymys on Venäjänmaan eloonjäämisestä, olemuksesta, kysymys on myös vähittäisestä vallanvaihdosta. Lähtökohtaisesti Sukupolvi M ei diggaa ns. vallan vertikaalia, koska se on skandaalimaisen tehoton ja toimii liitossa korruptoituneen byrokratian kanssa. Hodorkovski alleviivaa, että Medvedevin ajatus modernisaatiosta ei toimi, ellei samalla sanouduta irti autoritaarisesta järjestelmästä. Venäjää ei saa hallita arkaaisin mekanismein, jotka eivät tuota toivottuja tuloksia edes ”kehä ykkösen” (Sadovoje koltso) sisällä.
Olisikohan tällä lausunnolla yhteyttä siihen, että Hodorkovskia ja Lebedeviä vastaan nostetut syytteet muuttuivat sellaisenaan myös tuomioiksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
