Viime torstaina kävelin Pietarissa Amiraliteetin ja Vaskiratsastajan luona Nevan rantakatua pitkin, jossa oli isot kaivuutyöt meneillään. Kaivureita piti väistellä välillä puusiltoja pitkin kulkemalla, välillä mutkittelemalla. Kukaan ei vastannut asiallisesti kysymykseeni, mitä siinä kaivetaan. Kanaalia, sanoi joku. Kadulleko?
Perjantaina kaupungista poistuessani poimin telineestä ilmaislehden ja lueskelin sitä paluumatkalla. Kas kummaa, siihenhän kaivettiin kokoojaviemäriä, joka veisi jätevesiä puhdistamoon.
Ihan kokonaan en usko sitä, mitä Pietarin viemärilaitoksen johtaja alempana kertoo, että sini- ja viherlevät Suomenlahdessa olisivat muisto vain. Onhan Suomen rannoilla ja etenkin Turun saaristossa leväkukinta vuotuinen riesa, joka korostuu lämpiminä kesinä. Ja olen kyllä itsekin käynyt Terijoen hiekkarannalla haistelemassa levän ynnä muun tavaran maatumisen hajuja.
Mutta miksipä tässä tupeaisin omaa analyysiani asiasta tekemään! Tässä koko lehtijuttu sinunkin luettavaksesi:
Metro-lehti (Pietari),
13.3.2015
Pelastettujen hylkeiden määrä nousee jo kymmeniin
Tapahtuma. Suomenlahden vuosi,
joka alkoi 21. tammikuuta 2014 Suomen pääkaupungissa Helsingissä,
on päättynyt.
Igor
Karasjov
igor.karasev@metronews.ru
Pietarissa vietettiin Suomen lahden vuoden virallisia päättäjäisiä.
Sen suojelijoita olivat Venäjän, Suomen ja Viron presidentit
Vladimir Putin, Sauli Niinistö ja Toomas Ilves.
On arvioitu, että tämän vuoden aikana kolmessa maassa on
järjestetty yli 250 Suomenlahteen liittyvää tapahtumaa. Tämä
tarkoittaa erilaisia tieteellisiä tutkimuksia, tuotannollisia
hankkeita, temaattisia konferensseja ja valistustilaisuuksia.
Päätehtävänä oli kiinnittää yhteiskunnan huomiota Suomenlahden
ongelmiin ja auttaa ratkaisemaan näitä ongelmia, ja tämä tehtävä
on ratkaistu. Suomenlahden vuoden järjestelyihin osallistui
aktiivisesti Pietari ja Pietarin vesilaitos Vodokanal.
— Meille tämän vuoden päätapahtuma oli uskoakseni
Merinisäkkäiden tutkimus- ja suojelukeskuksen avaaminen Repinossa,
ilmoitti valtionyritys Pietarin Vodokanalin pääjohtaja Felix
Karmazinov. — Tällaista keskusta ei
ole sen paremmin Venäjältä kuin Itämeren alueen
naapurimaissammekaan. Pelastettujen eläinten määrä nousee jo
kymmeniin. Ja nyt keskus on täysin valmis ottamaan vastaan uusia
hoidokkeja.
Tästä saattoivat lyhyesti vakuuttua myös Venäjän
luonnonvarainministeri Sergei Donskoi, Pietarin kuvernööri
Georgi Poltavtšenko, Suomen ympäristöministeriön
kansliapäällikkö Hannele Pokka, Viron ympäristöministeriön
kansleri Andres Talijärv ja muut vieraat, jotka vierailivat
eilen 12. maaliskuuta Merinisäkkäiden tutkimus- ja
suojelukeskuksessa.
Tärkeänä tuloksena muutama vuosi sitten Pietarissa aloitetusta
työstä Suomenlahden ja Itämeren pelastamiseksi Felix Karmazinov
pitää sini- ja viherlevien määrän merkittävää vähenemistä
lahdessa.
— Oli aika, jolloin lahden rantaan ei voinut kesällä mennä,
koska siellä leijui mätänevien levien inhottava lemu. Lisäksi ne
ovat voimakkaita allergeenejä. Tänä päivänä tilanne on
perusteellisesti muuttunut. Ja satelliittikuvissa näkyy selvästi,
että Suomenlahti on nyt käytännössä vapaa sini- ja viherlevistä,
mainitsi Vodokanalin johtaja.
Kysymys on siitä, että kun vielä 1970-luvun lopussa kaikki
jätevedet päästettiin ilman minkäänlaista puhdistusta lahteen,
niin nyt Pietarissa puhdistetaan jo 98,5% jätevesistä. Sen lisäksi
Helsingin komission Itämeren suojelua koskevien kansainvälisten
suositusten mukaan käsitellyn jäteveden typpipitoisuus ei saa
ylittää 10 mg/l eikä fosforipitoisuus 0,5 mg/l.
Tulevina vuosina Pietarissa taataan jäteveden sataprosenttinen
käsittely. Sitä varten täytyy sulkea kaikki jäljellä olevat
suorat jätevesipäästöt. Erityisesti Amiraliteetin rantakadun
kokoojaviemärin rakentamisen ansiosta voidaan sulkea kuusi suoraa
jätevesipäästöpaikkaa kaupungin keskustassa.
— Tuhat kuutiota jätevettä päivässä näyttää vähältä.
Mutta se on keskellä kaupunkia, lähellä on
Vaskiratsastaja, eikähän
käsittelemättömän jäteveden purku sellaisessa
paikassa korista kaupunkiamme. Siksi olemme rakentamassa
kokoojaviemäriä. Nämä työt valmistuvat toukokuun alussa, sanoi
Feliks Vladimirovitš.
Vodokanalin
Investointiohjelmaan sisältyy myös Ohtan kokoojaviemärin
rakentaminen (jolla voidaan ratkaista Ohtan saastuminen), suorien
päästöjen sulkeminen lähellä Karpovka-joen alueella ja muiden
jäljellä olevien suorien purkupaikkojen sulkeminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti