Vodkan kulutus Venäjällä on laskussa, ja tuottajien on pitänyt vähentää tuotantoa. Kansallinen alkoholiyhdistys (НАА eli NAA), josta en ole kyllä kuullutkaan koskaan, kertoo, että kaikki tukkukaupan varastot ovat viinaa täynnänsä. Ja uusi vuosi on ovella.
Kansallisen alkoholiyhdistyksen johtaja, Venäjän liittoneuvoston talouspolitiikan ja omaisuusasiain komitean asiantuntijaneuvoston toimeenpaneva sihteeri Pavel Šapkin sanoo, että marraskuun alussa alkoholijuomien varastot olivat 8,2 miljoonaa dekalitraa (meikäläinen kai sanoisi 82 miljoonaa litraa tai 10.250.000 ämpärillistä), mikä on kuusinkertainen määrä viime vuoden vastaavaan verrattuna. Šapkinin tilastojen mukaan tilanne on seuraavanlainen:
-rypäleviinejä 6,2-kertaisesti eli 36 miljoonaa litraa
-šampanjaa ja kuohuviinejä 4-kertaisesti eli 12 miljoonaa litraa
-konjakkia 5-kertaisesti eli 9 miljoonaa litraa
-olutta 6,4-kertaisesti eli 148 miljoonaa litraa.
Ja dekalitrathan saat näppärästi jakamalla litramäärät kymmenellä.
Šapkinin mukaan näin jyrkkä kulutuksen pudotus on syytä finanssikriisistä. Viinaa ostetaan vähemmän, ja ostot kohdistuvat halvempaan sortimenttiin kuin aiemmin. Valtion tilastokomitea Rosstat vahvistaa, että tuotanto on supistunut. Elintarvikkeiden tuotantoindeksi, johon kuuluvat juomat ja tupakkatuotteet, oli lokakuussa 97,2% viime vuoden vastaavasta.
Liittovaltion ja alueellisten alkoholimarkkinoiden tutkimuskeskuksen (ЦИФРРА) johtaja Vadim Drobiz sanoo, että lokakuussa vodkan tuotanto Venäjällä supistui 15 prosenttia, mutta alkoholin myynti on vain Vladivostokissa pudonnut poikkeuksellisen jyrkästi, 20 prosenttia. Hän ennakoi, että likööri- ja votukkatehtaita, kuten termi Venäjällä kuuluu, voidaan kyllä sulkea, mutta vasta uudenvuoden juhlien jälkeen joskus helmi–maaliskuulla. Ja hän lisää, että alkoholimarkkinat käyttäytyvät niin kuin teollisuus yleensä: jos tulee romahdus, ei heidän alansakaan voi sellaiselta välttyä. Ennuste on, että terävien juomien kulutus ei laske, mutta ravintola- ja kahvilamyynti tulee putoamaan.
Lieneekö sillä mitään yhteyttä kriisiin, että Venäjän federaation kommunistisen puolueen ensi viikonvaihteen kongressissa Izmailovo-hotellikeskuksen kinokonserttisalissa menyy on monipuolinen ja riittävä, mutta alkoholia ei koko kongressissa ole tarjolla?
Aikoihin on eletty!
23.11.2008
Ylhäältä ohjattu demokratia Venäjällä?
Hei!
Minulle on otsikon aihe tuottanut - miten sen nyt sanoisi - enemmän lentelevien huulien (herjojen) sijasta irtokäsiä kuin konsanaan spitaalisella?!
Kun Yhtenäisen Venäjän toiminnan muistaa viime vaaleista, kun kaikkien venäläisten puolueiden toiminta on ohjelmatonta demagogiaa, vallanhaluista ja valtapoliittista taistelua ja kun puolue- ja sananvapaus ovat mitä ovat, yksilönvapaus ja kansalaisten oikeudet - puhumattakaan mielipide- ja kokoontumisvapaudesta - sanalla sanoen ihmisoikeudet ovat se perustekijä, minkä kurjuuden syy ja lähde on nimenomaan ylhäällä. Vapaa tiedotus on demokratian perusedellytys, muuten ei ole demokratiaa eikä toisinajattelulla esiinpääsymahdollisuuksia.
Pelko on ohjaava voima täällä Suomessakin siihen merkilliseen käytösmalliin, että perustellut poikkeavat mielipiteet vaietaan.
Siis mitä se olisi se ylhäältä ohjattu demokratia? Parhaassa tapauksessa se ei olisi mitenkään huono järjestely, jos ylhäällä olisi joku julkisesti esitetty päämäärä, jota voitaisiin myös julkisesti arvioida. Esim. millainen tulisi maan sosiaalihuollon olla, jotta se kattaisi kaikkien kansanosien tarpeen.
Mutta, nykyinen vailla laillisuusperiaatteen läpäisemää oikeudellista perustaa oleva Putinokratia, jossa jo Putinin hiljaisuuttakin tulkintaan joihinkin asioihin kannaksi ja jossa tämä "kuviteltu kanta" vyöryy kaikkiin hallintoelimiin käytäntönä, ei voi lähempänä anarkiaa olla. Muukin vallankäyttö on virkamiestasolla ohjeistamatonta ja soveltavaa anarkiaa, minkä jokainen suomalainen turisti on kokenut esim. Venäjän tullissa.
Riippumattomat toimittajat ja tuomarit, joilla olisi moraalista selkärankaa edistää venäläistä demokratiaa, murhataan järjestään.
Medvedevin ja Putinin tulisi olla rohkeita, jotta edes pieni edistys olisi mahdollinen. Se on erittäin pieni liike ylhäällä, mikä saisi helvetin suuren liikkeen alhaalla aikaan!
Minulle on otsikon aihe tuottanut - miten sen nyt sanoisi - enemmän lentelevien huulien (herjojen) sijasta irtokäsiä kuin konsanaan spitaalisella?!
Kun Yhtenäisen Venäjän toiminnan muistaa viime vaaleista, kun kaikkien venäläisten puolueiden toiminta on ohjelmatonta demagogiaa, vallanhaluista ja valtapoliittista taistelua ja kun puolue- ja sananvapaus ovat mitä ovat, yksilönvapaus ja kansalaisten oikeudet - puhumattakaan mielipide- ja kokoontumisvapaudesta - sanalla sanoen ihmisoikeudet ovat se perustekijä, minkä kurjuuden syy ja lähde on nimenomaan ylhäällä. Vapaa tiedotus on demokratian perusedellytys, muuten ei ole demokratiaa eikä toisinajattelulla esiinpääsymahdollisuuksia.
Pelko on ohjaava voima täällä Suomessakin siihen merkilliseen käytösmalliin, että perustellut poikkeavat mielipiteet vaietaan.
Siis mitä se olisi se ylhäältä ohjattu demokratia? Parhaassa tapauksessa se ei olisi mitenkään huono järjestely, jos ylhäällä olisi joku julkisesti esitetty päämäärä, jota voitaisiin myös julkisesti arvioida. Esim. millainen tulisi maan sosiaalihuollon olla, jotta se kattaisi kaikkien kansanosien tarpeen.
Mutta, nykyinen vailla laillisuusperiaatteen läpäisemää oikeudellista perustaa oleva Putinokratia, jossa jo Putinin hiljaisuuttakin tulkintaan joihinkin asioihin kannaksi ja jossa tämä "kuviteltu kanta" vyöryy kaikkiin hallintoelimiin käytäntönä, ei voi lähempänä anarkiaa olla. Muukin vallankäyttö on virkamiestasolla ohjeistamatonta ja soveltavaa anarkiaa, minkä jokainen suomalainen turisti on kokenut esim. Venäjän tullissa.
Riippumattomat toimittajat ja tuomarit, joilla olisi moraalista selkärankaa edistää venäläistä demokratiaa, murhataan järjestään.
Medvedevin ja Putinin tulisi olla rohkeita, jotta edes pieni edistys olisi mahdollinen. Se on erittäin pieni liike ylhäällä, mikä saisi helvetin suuren liikkeen alhaalla aikaan!
18.11.2008
Sergei Lazarev vaihtoi metroon
Tunnettu venäläinen laulaja Sergei Lazarev kyllästyi Moskovan ruuhkiin, hylkäsi kolean Audi Q7 –katumaasturinsa kadunvarteen ja vaihtoi metroon. Kulkuvälineen vaihdon taustalla ei ole talousvaikeuksia, vaan lähes infernaalisiin mittasuhteisiin kasvaneet ruuhkat Moskovan maanpäällisessä liikenteessä.
Itse laulaja on verkkolehti Dni:n haastattelussa kertonut alkaneensa metronkäyttäjäksi, joka julkkiksen näkökulmasta on perin äärimmäinen liikkumismuoto.
Ruuhkat tulevat autoilijoille kalliiksi. Ruuhkassa seisominen tuhlaa polttoainetta ja rassaa hermoja. Tällaisissa tilanteissa Sergei Lazarev ei kuitenkaan menetä malttiaan. Valtavasta julkisuudestaan huolimatta mies ei nimittäin kavahda metron käyttöä.
- Moskovassa on viimepäivien aikana ollut aivan älyttömiä ruuhkia, Lazarev valittelee Dni:n toimittajalle. ”Ruuhkien takia minun onkin käytettävä metroa, koska minulla on päivittäin runsaasti tapaamisia, kuvauksia ja muita asioita, jotka on vain pakko hoitaa”, Lazarev jatkaa.
Tällä hetkellä laulaja keikkailee Ukrainassa. Sergei Lazarevin kolea katumaasturi Audi Q7 on hylätty jonnekin Moskovan katujen varsille.
- Olin myöhästymäisilläni lennolta ja sen vuoksi jouduin hylkäämään autoni johonkin tuntemattoman paikkaan. Raskaine laukkuineni laskeuduin metroon, koska muussa tapauksessa olisin myöhästynyt Ukrainan kiertueen avajaiskonsertistani, laulaja tilittää. ”Aina kun käytän metroa, laitan silmilleni tummat aurinkolasit ja vedän hupun pääni peitoksi. Metrossa pyrin seisomaan jossain pimeässä kulmauksessa, jotten kiinnittäisi kenenkään huomiota”, muusikko kertoo.
Naamiointiyrityksistä huolimatta, tarkkasilmäiset kaupunkilaiset tunnistavat Lazarevin toisinaan. Sellaisissa tilanteissa laulaja vaihtaa yleensä metrojunan vaunua.
- Mikäli joutuisin vielä metrossakin jakamaan nimikirjoituksiani, en varmasti ehtisi enää mihinkään. Kahdesta pahasta on kuitenkin valittava se pienempi paha. Yleisesti on kuitenkin sanottava, että Moskovan metro on hurja paikka varsinkin ruuhka-aikoihin, kun ihmiset ovat hermostuneita ja tuuppivat, Lazarev huomauttaa.
Lähde: Dni.ru
Itse laulaja on verkkolehti Dni:n haastattelussa kertonut alkaneensa metronkäyttäjäksi, joka julkkiksen näkökulmasta on perin äärimmäinen liikkumismuoto.
Ruuhkat tulevat autoilijoille kalliiksi. Ruuhkassa seisominen tuhlaa polttoainetta ja rassaa hermoja. Tällaisissa tilanteissa Sergei Lazarev ei kuitenkaan menetä malttiaan. Valtavasta julkisuudestaan huolimatta mies ei nimittäin kavahda metron käyttöä.
- Moskovassa on viimepäivien aikana ollut aivan älyttömiä ruuhkia, Lazarev valittelee Dni:n toimittajalle. ”Ruuhkien takia minun onkin käytettävä metroa, koska minulla on päivittäin runsaasti tapaamisia, kuvauksia ja muita asioita, jotka on vain pakko hoitaa”, Lazarev jatkaa.
Tällä hetkellä laulaja keikkailee Ukrainassa. Sergei Lazarevin kolea katumaasturi Audi Q7 on hylätty jonnekin Moskovan katujen varsille.
- Olin myöhästymäisilläni lennolta ja sen vuoksi jouduin hylkäämään autoni johonkin tuntemattoman paikkaan. Raskaine laukkuineni laskeuduin metroon, koska muussa tapauksessa olisin myöhästynyt Ukrainan kiertueen avajaiskonsertistani, laulaja tilittää. ”Aina kun käytän metroa, laitan silmilleni tummat aurinkolasit ja vedän hupun pääni peitoksi. Metrossa pyrin seisomaan jossain pimeässä kulmauksessa, jotten kiinnittäisi kenenkään huomiota”, muusikko kertoo.
Naamiointiyrityksistä huolimatta, tarkkasilmäiset kaupunkilaiset tunnistavat Lazarevin toisinaan. Sellaisissa tilanteissa laulaja vaihtaa yleensä metrojunan vaunua.
- Mikäli joutuisin vielä metrossakin jakamaan nimikirjoituksiani, en varmasti ehtisi enää mihinkään. Kahdesta pahasta on kuitenkin valittava se pienempi paha. Yleisesti on kuitenkin sanottava, että Moskovan metro on hurja paikka varsinkin ruuhka-aikoihin, kun ihmiset ovat hermostuneita ja tuuppivat, Lazarev huomauttaa.
Lähde: Dni.ru
17.11.2008
ZOLOTOI VEK — KULTAINEN VUOSISATA - ЗОЛОТОЙ ВЕК
Klikkaa kuva suuremmaksi!Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Aleksanteri-listalta:
Zolotoi vek — Kultainen vuosisata
29.- 30.11. 2008, Andorra (Eerikinkatu 11, Helsinki)
Dokumenttikilta ry. järjestää marraskuun lopussa harvinaislaatuisen Kultainen vuosisata – elokuvatapahtuman. Tapahtumassa esitetään venäläisiä ja neuvostoliittolaisia dokumenttielokuvia, joista monet ovat olleet kiellettyjä valmistumisaikanaan ja joista monia ei tätä ennen ole nähty myöskään Suomessa. Esitettävistä elokuvista kymmenen on ensimmäistä kertaa nähtävissä Suomessa. Venäjältä tapahtumaan saapuu neljä dokumenttielokuvantekijää.
Molempina päivinä keskustellaan venäläisten ja suomalaisten elokuva-asiantuntijoiden johdolla sensuurista ja sananvapaudesta.
Lauantaina keskustelun aiheena on Elokuvapropaganda ennen ja nyt, sunnuntaina aiheena on Dokumentaristin vapaus ennen ja nyt.
Ks. tarkempi ohjelma täällä.
Liput:
1-päivän lippu: 10€ (sisältää kaikki päivän elokuvanäytökset
sekä seminaarin)
2-päivän lippu: 15€ (kaikki elokuvanäytökset ja seminaarit molempina
päivinä)
yksittäisliput: 3€/näytös
Andorran lipunmyynti aukeaa molempina päivinä puolta tuntia ennen ensimmäistä näytöstä.
Ennakkomyynti:
Yhden ja kahden päivän lippuja myydään myös ennakkoon. Varmista pääsysi tapahtumaan maksamalla lippu Dokumenttikilta ry:n tilille Nordea
101230-210557 (muista kirjoittaa viestikenttään nimesi sekä haluamasi lippu). Printtaa maksukuitti! Lippusi voit lunastaa maksukuittia vastaan Andorran lipunmyynnistä tapahtumapäivinä 29.-30.11.
T E R V E T U L O A!
Dokumenttikilta ry.
Tapahtumaa tukevat:
Matka-Prima Oy
Tuotantoyhtiö Sputnik Oy
Voima
Lähialuematkat
--
Ystävällisin terveisin,
Paula Korva
Sihteeri
Dokumenttikilta ry.
PL 20, 00501 Helsinki
info@dokumenttikilta.fi
www.dokumenttikilta.fi
----
Kultainen vuosisata-tapahtumaan saapuu nelihenkinen Venäjän dokumenttikillan valtuuskunta. Kolme moskovalaista miestä Vladimir Gertshikov, Aleksei Hanjutin ja Grigori Libergal sekä yksi siperialainen nainen, Ljubov Kornejeva.
Klikkaa kuva suuremmaksi! Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Photo by Reijo Nikkilä
Tapasin Ljuba Kornejevan ensimmäisen kerran tasan kaksi vuotta sitten, kun olimme IX Euraasialaisen telefoorumin tuomaristossa Moskovassa.
Video by Reijo Nikkilä
Festivaalin johtaja Ljubov Kornejeva avaa (po-russki) 14. Kansainvälisen Hanti-Mansijskin tv-festivaalin 21.09.2008 .( Per Enerudin kuvia 2008 festarista ja Hanti-Mansijskista Facebookissa )
Edit 18.11.2008 klo 22.45
Sain illalla Kultaista vuosisataa järjestävältä Dokumenttikillan Leena Kilpeläiseltä tiedon, että Ljubov Kornejeva ei tulekaan, mutta jätetään kuva ja videot paikalleen.
Sääli, sillä hänen oli tarkoitus kartoittaa täällä suomalaisten naisdokumentaristien töitä. Ideoimme hänen kanssaan syyskuussa Hanti-Mansijskissa, että ensi syksyn HM-festarilla on erikoisohjelma, johon kutsutaan viisi suomalaista naisdokumentaristia. Ljuban matkan peruuntuminen ei kaada hanketta.
RN
Edit 20.11.2008 klo 11.00
Ljubov Kornejevan tilalle tulee Suomessa ennenkin käynyt, kansainvälisesti tunnettu moskovalaisohjaaja Marina Razbezhkina.
RN
ЗОЛОТОЙ ВЕК – KULTAINEN VUOSISАTA
Ретроспектива советского и русского документального кино
29.—30.11.08
Культурный комплекс «Андорра», Эерикинкату 11
Программа: СУББОТА 29.11.2008
10.00 К.Ш.Э. ( Эсфирь Шуб, 1932, 58 мин.)
11.05 КОЛЫБЕЛЬНАЯ ( Дзига Вертов, 1937, 58 мин.)
12.10 ОБЫКНОВЕННЫЙ ФАШИЗМ (Михаил Ромм, 1965, 138 мин.)
14.35 ВЗГЛЯНИТЕ НА ЛИЦО ( Павел Коган, 1966, 10 мин.)
14.55 ЛУЧШИЕ ДНИ НАШЕЙ ЖИЗНИ ( Борис Галантер, 1967, 49 мин.)
15.50 НАША МАМА ГЕРОЙ ( Николая Обуховича, 1979, 45 мин.)
16.40 ДЛИННЫЙ ДЕНЬ (Евгений Пашкевич, 1981, 18 мин.).
17.15 – 18.45 Семинар: Кинопропаганда вчера и сегодня
Программа: ВОСКРЕСЕНЬЕ 30.11.2008
11.00 МАРИЯ (Александр Сокуров, 1978-1988, 41 мин.).
11.50 ПРЕДСТАВЛЕНИЕ (Сергей Лозница, 2008, 82 мин.).
13.20 ДМБ-91 (Алексей Ханютин, 1991, 77 мин).
14.45 ЧИСТЫЙ ЧЕТВЕРГ (Александр Расторгуев, 2003, 45 мин.).
15.40 МАТЬ (Павел Костомаров, Антуан Каттен, 2007, 80 мин.).
17.10 РЕАКЦИЯ (Владимир Герчиков, 2005, 42 мин.)
18.15 – 19.30 Семинар: Свобода выражения в кино
О фильмах и о семинарах больше (по-фински):
ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ !
Документальная гилдия Финляндии
Klikkaa kuvat suuremmiksi! Hажмите на изображениe для увеличения картинки!
Vladimir Gertshikov, photo by Leena Kilpeläinen
Marina Razbezhkina, photo sent by Alexei Khanyutin
Grigori Libergal, photo sent by Alexei Khanyutin
Aleksei Hanjutin, photo sent by Alexei Khanyutin
Aleksei Hanjutin ja kuvaaja Alisher Hamidhodzhajev Almatyssa 2005, photo sent by Alexei Khanyutin
Venäläiset tietokannat -wiki avattu
Kansallisarkisto tiedottaa 17.11.2008:
Venäläiset tietokannat -wiki avattu
Arkistolaitoksen verkkosivuilla on nyt julkaistu Venäläiset tietokannat -wiki. Tietokannasta löytyy tietoa venäläisarkistoista, joissa on Suomen historiaa, suomalaisia ja suomenkielisiä asiakirjoja koskevaa informaatiota.
Tietokannan tarkoituksena on helpottaa tutkijoiden työtä ja antaa heille käsitys siitä, millaisia Suomen historiaan liittyviä aineistoja ja asiakirjoja Venäjän arkistoissa säilytetään. Lisäksi tietokannasta käy selville, mitä aineistoja on jo hankittu Kansallisarkistoon Suomen historiaa koskevien asiakirjojen mikrofilmaushankkeen puitteissa.
Tietokantaan lisätään jatkuvasti uutta tietoa venäläisarkistoista saaduista, Suomen historiaa koskevista aineistoista. Tulevaisuudessa tietoja saataneen myös entisen Neuvostoliiton alueen valtioista: Kazakstanista, Latviasta, Liettuasta, Virosta ja Ukrainasta.
Tietokanta muodostuu neljästä osiosta, jotka antavat käsityksen venäläisarkistojen toiminnasta. Lisäksi Suomen historiaan liittyvää aineistoa (esim. suomalaissotavankien valokuvia, Suomen ja Venäjän kulttuurisuhteita koskevia aineistoja) säilyttävät museot on erotettu omaksi osiokseen.
Sivuston luomisessa on käytetty Venäjän federatiivisten arkistojen ja maakunta-arkistojen asiakirjoja ja materiaaleja sekä tietoja Arhivy Rossii -sivustolta.
-> Siirry Venäläiset tietokannat -wikiin
-> Lisätietoja: projektipäällikkö Dmitri Frolov, Kansallisarkisto,
p. (09) 228 52 339, sp. etunimi.sukunimi@narc.fi
Venäläiset tietokannat -wiki avattu
Arkistolaitoksen verkkosivuilla on nyt julkaistu Venäläiset tietokannat -wiki. Tietokannasta löytyy tietoa venäläisarkistoista, joissa on Suomen historiaa, suomalaisia ja suomenkielisiä asiakirjoja koskevaa informaatiota.
Tietokannan tarkoituksena on helpottaa tutkijoiden työtä ja antaa heille käsitys siitä, millaisia Suomen historiaan liittyviä aineistoja ja asiakirjoja Venäjän arkistoissa säilytetään. Lisäksi tietokannasta käy selville, mitä aineistoja on jo hankittu Kansallisarkistoon Suomen historiaa koskevien asiakirjojen mikrofilmaushankkeen puitteissa.
Tietokantaan lisätään jatkuvasti uutta tietoa venäläisarkistoista saaduista, Suomen historiaa koskevista aineistoista. Tulevaisuudessa tietoja saataneen myös entisen Neuvostoliiton alueen valtioista: Kazakstanista, Latviasta, Liettuasta, Virosta ja Ukrainasta.
Tietokanta muodostuu neljästä osiosta, jotka antavat käsityksen venäläisarkistojen toiminnasta. Lisäksi Suomen historiaan liittyvää aineistoa (esim. suomalaissotavankien valokuvia, Suomen ja Venäjän kulttuurisuhteita koskevia aineistoja) säilyttävät museot on erotettu omaksi osiokseen.
Sivuston luomisessa on käytetty Venäjän federatiivisten arkistojen ja maakunta-arkistojen asiakirjoja ja materiaaleja sekä tietoja Arhivy Rossii -sivustolta.
-> Siirry Venäläiset tietokannat -wikiin
-> Lisätietoja: projektipäällikkö Dmitri Frolov, Kansallisarkisto,
p. (09) 228 52 339, sp. etunimi.sukunimi@narc.fi
15.11.2008
Moskovassa on paljon nähtävää
Moskova on suuri kaupunki jossa olisi varmasti paljon nähtävää, mikäli reissuun muistaa varata kunnolla aikaa ja rutkasti rahaa. Tällä hetkellä mieleenpainuvin asia kaupungissa ovat kuitenkin sen valtavat ruuhkat, joiden vuoksi tehokkaasta, nopeasta ja edullisesta liikkumisesta on nyky-Moskovassa tullut lähes mahdoton yhtälö.
Koska metrolinjat eivät yllä kaikkialle, on maanpäällisiin liikkumismuotoihin aika ajoin turvauduttava, vaikka sitä kuinka yrittäisi välttää. Mikäli kantamuksia on mukana enemmän kuin kassillinen tai repullinen, ei ahdas ja ruuhkainen metro juurikaan houkuttele. Taksikuskit tietävät tämän ja taksien hinnat ovat sen mukaisia.
Jouduin itse turvautumaan lähes viikon mittaisen reissun aikana yhteensä neljä kertaa taksikyyteihin. Kolme kertaa ajoin keskustan tuntumassa sijaitsevalta Leningradin rautatieasemalta kaupungin laidalla sijaitsevalle messualueelle. Googlen karttapalvelun mukaan pituutta matkalle kertyy 25 kilometriä ja ajallisesti matka ottaisi teoriassa noin 55 minuuttia. Todellisuus on kuitenkin valitettavasti toinen. Saapuessani Moskovaan sunnuntaina aamulla, kyseinen matka taitettiin taksilla reilussa tunnissa. Jobbaritaksin hinta oli 1500 ruplaa, eli 43 euroa.
Seuraavana aamuna, eli maanantaina, sama matka ajettiin jobbaritaksin kyydissä 1200 ruplalla (34 euroa), mutta matka-aikaa kertyikin jo 1,5 tuntia. Keskiviikkona illalla palasin epävirallisen taksin kyydissä messualueelta keskustan tuntumaan ajassa 2 tuntia ja hintaan 2200 ruplaa, eli 62 euroa.
Messujen viimeisenä päivänä tilasin messukeskuksen pihaan virallisen mittaritaksin, jonka kyydissä ajelin torstaina iltapäivällä rautatieasemalle yhteensä 2,5 tuntia. Viralliseen mittariin kertyi reissulle hintaa yhteensä 2000 ruplaa, eli noin 57 euroa. Reissu ajoittui onnekseni juuri ennen pahimpien ruuhkien alkamista. Pahempaakin oli siis vielä luvassa.
Naurettavin tilanne sattui keskiviikkona, kun ajelimme kollegan kanssa messukeskukselta lähimmälle metroasemalle. Lähin metroasema sijaitsee messukeskukselta noin kolmen kilometrin päässä ja messujärjestäjä oli järjestänyt sinne kaikille messujen osallistujille ja vieraille maksuttoman bussikuljetuksen. Hyppäsimme bussiin pahimman iltaruuhkan aikoihin kello 18.00 ja tuon kolmen kilometrin matkan taittamiseen meiltä meni yhteensä muutamaa minuuttia vajaa kaksi tuntia.
Neljään taksikyytiin hurahti siis yhteensä 200 euroa. Tuolla rahalla taitettiin noin sata kilometriä Moskovan ruuhkaisilla kaduilla ja aikaa tuohon matkaan meni yhteensä yli seitsemän tuntia. Yksi kilometri siis maksoi keskimäärin kaksi euroa ja yhden kilometrin ajaminen vei keskimäärin yli neljä minuuttia. Kun tähän vielä lisää sen, että myös jokainen aamuinen ja iltapäiväinen metromatka messukeskukselta hotellille vei hieman yli kaksi tuntia, ei nähtävyyksien katselemiseen jäänyt juurikaan ylimääräistä aikaa.
Toisaalta taksikuskit ja kaupungin ruuhkat tulivat minulle enemmän kuin tutuiksi.
Myös positiivista kehitystä oli Moskovassa havaittavissa. Kaupungissa peruskorjataan ja rakennetaan useita monikaistaisia prospekteja ja niille eritasoliittymiä. Tällä hetkellä suurimpia ruuhkia aiheuttaneita tekijöitä olivat juuri isojen prospektien liikennevalot sekä niiden tienrakennustyömaat.
Myös metron kehittämiseen on varattu hurjasti ruplia. Moskovan metrohallinnon mukaan seuraavien 5-10 vuoden aikana metroasemien määrä kaksinkertaistuu ja uusi, ulompi kehälinjakin valmistunee muutaman vuoden sisällä.
Toivottavasti kaupunkilaisetkin ymmärtäisivät siirtyä joukkoliikennevälineiden käyttäjiksi. Ensimmäisiä viitteitä murroksesta on jo havaittu: kuluneiden viikkojen aikana metrosta on tavattu moskovalaisia julkkiksia, jotka eivät aiemmin ole sylkäisseetkään metron suuntaan. Syynä metron käyttöön siirtymiseen ei heillä ole rahan säästäminen, vaan paljon arvokkaampi asia, nimittäin ajan säästäminen.
13.11.2008
Muisteloja vallankumousjuhlinnasta
Ensimmäistä kertaa vallankumousjuhlilla Moskovassa olin vuonna 1967; vallankumouksesta oli kulunut 50 vuotta. Olin silloin suomalaisen turistiryhmän matkanjohtajana ja asuimme hienosti hotelli Nationalissa, aivan Punaisen torin tuntumassa. Kuvasin 8-milliselle kaitafilmille suoraan huoneeni ikkunasta, kun valtavat mannertenväliset ohjukset jymisivät Maneesin aukion yli ohi Historiallisen museon Punaiselle torille.
Turistiryhmästäni muistan ainoastaan Helsingin Sanomien toimittajan Veikko Pajusen, jonka kanssa kävimme ottamassa votkapaukut hotelli Metropolin ravintolan keittiössä; Veikko tunsi muistaakseni ravintolan kassarouvan.
Ensimmäisen kerran itse paikan päälle mausoleumin viereiseen kutsuvierasaitioon pääsin kymmenen vuotta myöhemmin aloitettuani juuri kirjeenvaihtajakomennukseni Moskovassa.
60-vuotisjuhlallisuudet olivat mielestäni vielä suuremmat kuin 50-vuotisjuhlat.
Juhlallisuudet alkoivat jo 2.marraskuuta kaksipäiväisellä juhlaistunnolla Kremlin kongressipalatsissa. Suomesta oli molemmista työväenpuolueista edustava troikka. Suomi noteerattiin niin korkealle, että vaikka osanottajia oli 104:sta maasta, presidiumiin mahtui peräti kolme suomalaista, SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa, SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen ja varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo. Järjestely oli ainutlaatuinen, koska SKP oli jakautunut kahtia. Istui puhemiehistössä neljäskin suomalainen, Yhdysvaltain kommunistisen puolueen pääsihteeri Gus Hall (Arvo Gustav Halberg)!
Raportoin puhelinjutussani Yleisradioon, että juhlapuheensa lopussa Leonid Brežnev ennusti aikakautta, jolloin sosialismista tulee muodossa tai toisessa vallitseva yhteiskuntajärjestelmä koko maailmassa.
Juhlaistunnon jälkeen suomalaiset, Saarisen ja Sinisalon lisäksi nuoret demarit Ulf Sundqvist ja Matti Ahde sekä kommunistikonkari Ville Pessi lähtivät kohti pohjoista esiintymään paikallisissa vallankumousjuhlissa. Kommunistit matkasivat Petroskoihin, demarit Leningradiin.
Moskovaan jäänyt Sorsa tapasi vielä kahden kesken pääministeri Nikolai Kosyginin ja lähti sitten Suomeen, jotta presidentti Kekkonen pääsi matkustamaan varsinaisille vallankumousjuhille.
Kekkonen saapui Falcon-koneella niin ajoissa Moskovaan, että hän ehti seurueineen ( mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen ja Suomi-Neuvosto-liittoseuran puheenjohtaja, entinen pääministeri Martti Miettunen sekä joukon jatkona kolme Moskovan- kirjeenvaihtajaa, Erkki Pennanen Helsingin Sanomista, Jyrki Koulumies Uudesta Suomesta ja minä Yleisradiosta) pistäytyä ennen juhlia Volgan varrella neuvostovaltion perustajan Vladimir Leninin syntymäkaupungissa Uljanovskissa, entisessä Simbirskissä.
Kekkonen piti siellä 6. marraskuuta varsin kiinnostavan, nykyisin täysin unohduksiin jääneen puheen.
Lainaan juttuarkistostani osan puheesta:
Minä annan erityisen suuren arvon sille, että Neuvostoliiton hallitus ja puolue ovat kutsuneet meidät nimenomaan Uljanovskiin. Me olemme hyvin tietoisia siitä minkä merkityksen Suomen kansa nyttemmin antaa Leninin pyrkimyksille, On totta, että Tampereelle vuonna 1946 perustettu Lenin-museo oli ensimmäinen ulkopuolella Neuvostoliiton. Emme voi kuitenkaan tällä seikalla paljon kerskua sen vuoksi, että meidän olisi pitänyt perustaa tämä museo jo 20 vuotta aikaisemmin.
Nyt me tiedämme mikä merkitys Leninillä oli Suomen kansan kohtaloihin. Jo vuosisadan alussa Lenin puolusti voimakkaasti Suomen asemaa tsaarin vallan sortoa vastaan. Ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän oli valmis tunnustamaan Suomelle puolueettomuuden ja itsenäisyyden. Suomalaiset valtiomiehet pelkäsivät silloin ottaa vastaan tätä tunnustusta, koska se olisi loitontanut heidän käsityksensä mukaan Suomen Saksasta, joka silloin oli suomalaisten poliitikkojen pyhä vaelluspaikka. Ja on kyllä todella järkyttävää ajatella, että silloin Suomen johdossa oli itse asiassa varsin viisaita miehiä - ainakin omasta mielestään – joille piti kolme viikkoa saarnata: menkää pyytämään Leniniltä itsenäisyyttä, muuten mikään valtio ei tällaista tunnustusta anna. Ja sitten vasta Suomen hallitus suostui menemään Leninin luo pyytämään tunnustamista ja se sai sen samana päivänä. Itse asiassa on meillä ollut hyvääkin tuuria, kun silloin osattiin kääntyä Leninin puoleen asiassa, jossa tiesimme Leninin olevan Suomelle myötämielinen.
Seuraavaksi päiväksi kaikki suomalaiset palasivat Moskovaan seuraamaan Punaisen torin paraatia ja Kremlin juhlavastaanotolle.
Seuraavat kymmenen vuotta palelin joka marraskuun 7. päivänä ( usein satoi lunta ) Punaisella torilla ja yritin kertoa Suomen kansalle mitä uusia aseita paraatissa näytettiin ja millaisia uusia iskulauseita Punaisella torilla nähtiin ja kuultiin. Vuodesta 1981 lähtien sain onneksi työparikseni Yrjö Länsipuron, joka upseerimiehenä tunsi aseistusta minua, it-lääkintämiestä paremmin.
Vuonna 1987 Kremlin kongressipalatsissa juhlittiin viimeisen kerran Lokakuun vallankumousta tasakymmenlukuisesti. Photo by Reijo Nikkilä.
Klikkaa kuvat suuremmiksi!
.JPG)
SDP:n Ulf Sundqvist sai henkilökohtaisen kutsun juhlille.
Nicaraguan johtaja Daniel Ortega
Mongolian puoluejohtajan poika Svjatoslav Tsedenbal
.JPG)
Afganistanin johtaja Mohammad Najib(ullah)
Kremlin puoluekokousten ja juhlien päätulkki Rudolf Sykiäinen ja SDP:n puoluesihteeri Ulpu Iivari
Neuvostoliiton viimeiseksi jääneen vallankumousparaatin vuonna 1990 selostivat YLE:n silloiset Moskovan-kirjeenvaihtajat Hannu Vilpponen ja Jyrki Saarikoski.
Turistiryhmästäni muistan ainoastaan Helsingin Sanomien toimittajan Veikko Pajusen, jonka kanssa kävimme ottamassa votkapaukut hotelli Metropolin ravintolan keittiössä; Veikko tunsi muistaakseni ravintolan kassarouvan.
Ensimmäisen kerran itse paikan päälle mausoleumin viereiseen kutsuvierasaitioon pääsin kymmenen vuotta myöhemmin aloitettuani juuri kirjeenvaihtajakomennukseni Moskovassa.
60-vuotisjuhlallisuudet olivat mielestäni vielä suuremmat kuin 50-vuotisjuhlat.
Juhlallisuudet alkoivat jo 2.marraskuuta kaksipäiväisellä juhlaistunnolla Kremlin kongressipalatsissa. Suomesta oli molemmista työväenpuolueista edustava troikka. Suomi noteerattiin niin korkealle, että vaikka osanottajia oli 104:sta maasta, presidiumiin mahtui peräti kolme suomalaista, SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa, SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen ja varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo. Järjestely oli ainutlaatuinen, koska SKP oli jakautunut kahtia. Istui puhemiehistössä neljäskin suomalainen, Yhdysvaltain kommunistisen puolueen pääsihteeri Gus Hall (Arvo Gustav Halberg)!
Raportoin puhelinjutussani Yleisradioon, että juhlapuheensa lopussa Leonid Brežnev ennusti aikakautta, jolloin sosialismista tulee muodossa tai toisessa vallitseva yhteiskuntajärjestelmä koko maailmassa.
Juhlaistunnon jälkeen suomalaiset, Saarisen ja Sinisalon lisäksi nuoret demarit Ulf Sundqvist ja Matti Ahde sekä kommunistikonkari Ville Pessi lähtivät kohti pohjoista esiintymään paikallisissa vallankumousjuhlissa. Kommunistit matkasivat Petroskoihin, demarit Leningradiin.
Moskovaan jäänyt Sorsa tapasi vielä kahden kesken pääministeri Nikolai Kosyginin ja lähti sitten Suomeen, jotta presidentti Kekkonen pääsi matkustamaan varsinaisille vallankumousjuhille.
Kekkonen saapui Falcon-koneella niin ajoissa Moskovaan, että hän ehti seurueineen ( mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen ja Suomi-Neuvosto-liittoseuran puheenjohtaja, entinen pääministeri Martti Miettunen sekä joukon jatkona kolme Moskovan- kirjeenvaihtajaa, Erkki Pennanen Helsingin Sanomista, Jyrki Koulumies Uudesta Suomesta ja minä Yleisradiosta) pistäytyä ennen juhlia Volgan varrella neuvostovaltion perustajan Vladimir Leninin syntymäkaupungissa Uljanovskissa, entisessä Simbirskissä.
Kekkonen piti siellä 6. marraskuuta varsin kiinnostavan, nykyisin täysin unohduksiin jääneen puheen.
Lainaan juttuarkistostani osan puheesta:
Minä annan erityisen suuren arvon sille, että Neuvostoliiton hallitus ja puolue ovat kutsuneet meidät nimenomaan Uljanovskiin. Me olemme hyvin tietoisia siitä minkä merkityksen Suomen kansa nyttemmin antaa Leninin pyrkimyksille, On totta, että Tampereelle vuonna 1946 perustettu Lenin-museo oli ensimmäinen ulkopuolella Neuvostoliiton. Emme voi kuitenkaan tällä seikalla paljon kerskua sen vuoksi, että meidän olisi pitänyt perustaa tämä museo jo 20 vuotta aikaisemmin.
Nyt me tiedämme mikä merkitys Leninillä oli Suomen kansan kohtaloihin. Jo vuosisadan alussa Lenin puolusti voimakkaasti Suomen asemaa tsaarin vallan sortoa vastaan. Ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän oli valmis tunnustamaan Suomelle puolueettomuuden ja itsenäisyyden. Suomalaiset valtiomiehet pelkäsivät silloin ottaa vastaan tätä tunnustusta, koska se olisi loitontanut heidän käsityksensä mukaan Suomen Saksasta, joka silloin oli suomalaisten poliitikkojen pyhä vaelluspaikka. Ja on kyllä todella järkyttävää ajatella, että silloin Suomen johdossa oli itse asiassa varsin viisaita miehiä - ainakin omasta mielestään – joille piti kolme viikkoa saarnata: menkää pyytämään Leniniltä itsenäisyyttä, muuten mikään valtio ei tällaista tunnustusta anna. Ja sitten vasta Suomen hallitus suostui menemään Leninin luo pyytämään tunnustamista ja se sai sen samana päivänä. Itse asiassa on meillä ollut hyvääkin tuuria, kun silloin osattiin kääntyä Leninin puoleen asiassa, jossa tiesimme Leninin olevan Suomelle myötämielinen.
Seuraavaksi päiväksi kaikki suomalaiset palasivat Moskovaan seuraamaan Punaisen torin paraatia ja Kremlin juhlavastaanotolle.
Seuraavat kymmenen vuotta palelin joka marraskuun 7. päivänä ( usein satoi lunta ) Punaisella torilla ja yritin kertoa Suomen kansalle mitä uusia aseita paraatissa näytettiin ja millaisia uusia iskulauseita Punaisella torilla nähtiin ja kuultiin. Vuodesta 1981 lähtien sain onneksi työparikseni Yrjö Länsipuron, joka upseerimiehenä tunsi aseistusta minua, it-lääkintämiestä paremmin.
Vuonna 1987 Kremlin kongressipalatsissa juhlittiin viimeisen kerran Lokakuun vallankumousta tasakymmenlukuisesti. Photo by Reijo Nikkilä.
Klikkaa kuvat suuremmiksi!
.JPG)
SDP:n Ulf Sundqvist sai henkilökohtaisen kutsun juhlille.
Nicaraguan johtaja Daniel Ortega
Mongolian puoluejohtajan poika Svjatoslav Tsedenbal.JPG)
Afganistanin johtaja Mohammad Najib(ullah)
Kremlin puoluekokousten ja juhlien päätulkki Rudolf Sykiäinen ja SDP:n puoluesihteeri Ulpu IivariNeuvostoliiton viimeiseksi jääneen vallankumousparaatin vuonna 1990 selostivat YLE:n silloiset Moskovan-kirjeenvaihtajat Hannu Vilpponen ja Jyrki Saarikoski.
12.11.2008
Novaja Gazeta rantautuu Suomeen!
Tiedoksi ja kutsuna Minun Venäjäni lukijoille:Suomenkielisen Novaja Gazetan julkistamisbileet tiistaina 18. marraskuuta klo 18 alkaen Café Mascotissa, Neljäs linja 2, Helsinki (VAPAA PÄÄSY)
Ohjelmassa videotaidetta ja poliittista debattia, teemana venäläisen journalismin ja kulttuurin tila. Paikalla Novaja Gazetan toimittaja Nikolay Donskov, video- ja performanssitaiteilija Elena Kovylina, Suomen PENin turvakaupunkikirjailija Oksana Tselyseva.
Musiikista vastaa Novi Got, venäläistä liverokkia. Dj Anton Nikkilän levylautasella rokkia itänaapurista ja venäläisvaikutteista suomimusaa.
Novaja Gazeta – valikoima riippumatonta venäläisjournalismia ilmestyy jatkossa neljänä taskukirjana vuosittain.
Lisätietoja Novaja Gazeta, Teemu Matinpuro, 050-5941499 & JaanaAiraksinen 045-6334495
7.11.2008
Muistutus: Suomi-huone tänään vallankumouspäivänä klo 18.00
Mikä ihmeen Suomi-huone? Lue lisää täältä!
Ja lisää siis kuulet siitä miten suhteita itäiseen naapuriin hoidettiin laajalla rintamalla valtuuskuntia lähettämällä Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa tänään klo 18.00 - 20.00.
Yksi illan keskustelijoista on Ulpu Iivari, joka matkusti SDP:n valtuuskunnissa useasti NKP:n vieraaksi. Nämä kuvat ovat tasan 21 vuoden takaa, vuodelta 1987, jolloin Neuvostoliitossa vietettiin Lokakuun vallankumouksen 70-vuotisjuhlia.
Klikkaa kuvat suuremmiksi!
Photo by Reijo Nikkilä
Ja lisää siis kuulet siitä miten suhteita itäiseen naapuriin hoidettiin laajalla rintamalla valtuuskuntia lähettämällä Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa tänään klo 18.00 - 20.00.
Yksi illan keskustelijoista on Ulpu Iivari, joka matkusti SDP:n valtuuskunnissa useasti NKP:n vieraaksi. Nämä kuvat ovat tasan 21 vuoden takaa, vuodelta 1987, jolloin Neuvostoliitossa vietettiin Lokakuun vallankumouksen 70-vuotisjuhlia.
Klikkaa kuvat suuremmiksi!Photo by Reijo Nikkilä
4.11.2008
Balalaikkakonsertti tänään 04.11.2008
Aleksanteri-listalta:
Helsingin Balalaikkaorkesteriyhdistys ry
LEHDISTÖTIEDOTE 3.11.08
Helsingin Balalaikkaorkesteri konsertoi Malmitalolla
Malmitalon konsertissa tiistaina 4. marraskuuta Helsingin Balalaikkaorkesteri soittaa kauneimpia kansanlaulusovituksia ja balalaikkaorkesterille sävellettyä musiikkia. Lisäksi orkesteri esittää Theodorakiksen, Piazzollan ja Shostakovitshin teoksia. Luvassa on monipuolinen ja mukaansatempaava konsertti.
Solistit Heli Jormanainen ja Slava Druzhinin laulavat tuttuja ja rakastettuja venäläisiä ikivihreitä laulelmia ja romansseja kuten Yksinäinen harmonikka sekä Vanha Vaahtera. Balalaikkasolisti Jani Jeskanen soittaa Shalovin sovituksen venäläisestä kansanlaulusta Valenki ja domristi Pentti Yrjänäinen romanisävelmän Mardjandja, johon domrataituri Alexander Tsygankov on tehnyt upean orkesterisovituksen. Harmonikkataiteilija Andrei Gogolev loihtii konserttiin virtuoosimaisia säveliä soittaessaan variaatioita ukrainalaisesta kansansävelmästä Ajoi kasakka Tonavan taa, joka tunnetaan myös nimellä Minka.
Gennadi Klykov, kapellimestari ja Venäjän ansioitunut taidevaikuttaja, johtaa Helsingin Balalaikkaorkesteria ja vastaa ohjelmiston suunnittelusta. Helsingin Balalaikkaorkesteri on toiminut vuodesta 1910 ja se on pietarilaisen Andrejevin orkesterin (joka on perustettu v. 1888) jälkeen toiseksi vanhin balalaikkaorkesteri maailmassa.
Kohta 100-vuotias Helsingin Balalaikkaorkesteri on konsertoinut pitkän historiansa aikana eri puolilla Suomea ja ulkomailla. Orkesteri on esiintynyt useita kertoja Venäjällä, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa. Portugalissa Helsingin Balalaikkaorkesteri on ollut jo kolmesti kiertueella, viimeksi heinäkuussa 2008. Orkesteri on tehnyt myös muutamia levytyksiä. Ensimmäinen savikiekko julkaistiin vuonna 1929 ja uusin cd-levy Taru Venäjästä keväällä 2004.
Orkesterin kotisivut avautuvat pian osoitteessa www.balalaikka.fi
Helsingin Balalaikkaorkesterin konsertti Malmitalolla (Ala-Malmin tori 1, Helsinki) ti 4.11. klo 19.00. Liput 10 euroa Lippupalvelusta ja Malmitalolta.
--
Eila Hatakka, sihteeri
Helsingin Balalaikkaorkesteriyhdistys ry
eila.hatakka@kolumbus.fi
gsm +358503499119
Helsingin Balalaikkaorkesteriyhdistys ry
LEHDISTÖTIEDOTE 3.11.08
Helsingin Balalaikkaorkesteri konsertoi Malmitalolla
Malmitalon konsertissa tiistaina 4. marraskuuta Helsingin Balalaikkaorkesteri soittaa kauneimpia kansanlaulusovituksia ja balalaikkaorkesterille sävellettyä musiikkia. Lisäksi orkesteri esittää Theodorakiksen, Piazzollan ja Shostakovitshin teoksia. Luvassa on monipuolinen ja mukaansatempaava konsertti.
Solistit Heli Jormanainen ja Slava Druzhinin laulavat tuttuja ja rakastettuja venäläisiä ikivihreitä laulelmia ja romansseja kuten Yksinäinen harmonikka sekä Vanha Vaahtera. Balalaikkasolisti Jani Jeskanen soittaa Shalovin sovituksen venäläisestä kansanlaulusta Valenki ja domristi Pentti Yrjänäinen romanisävelmän Mardjandja, johon domrataituri Alexander Tsygankov on tehnyt upean orkesterisovituksen. Harmonikkataiteilija Andrei Gogolev loihtii konserttiin virtuoosimaisia säveliä soittaessaan variaatioita ukrainalaisesta kansansävelmästä Ajoi kasakka Tonavan taa, joka tunnetaan myös nimellä Minka.
Gennadi Klykov, kapellimestari ja Venäjän ansioitunut taidevaikuttaja, johtaa Helsingin Balalaikkaorkesteria ja vastaa ohjelmiston suunnittelusta. Helsingin Balalaikkaorkesteri on toiminut vuodesta 1910 ja se on pietarilaisen Andrejevin orkesterin (joka on perustettu v. 1888) jälkeen toiseksi vanhin balalaikkaorkesteri maailmassa.
Kohta 100-vuotias Helsingin Balalaikkaorkesteri on konsertoinut pitkän historiansa aikana eri puolilla Suomea ja ulkomailla. Orkesteri on esiintynyt useita kertoja Venäjällä, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa. Portugalissa Helsingin Balalaikkaorkesteri on ollut jo kolmesti kiertueella, viimeksi heinäkuussa 2008. Orkesteri on tehnyt myös muutamia levytyksiä. Ensimmäinen savikiekko julkaistiin vuonna 1929 ja uusin cd-levy Taru Venäjästä keväällä 2004.
Orkesterin kotisivut avautuvat pian osoitteessa www.balalaikka.fi
Helsingin Balalaikkaorkesterin konsertti Malmitalolla (Ala-Malmin tori 1, Helsinki) ti 4.11. klo 19.00. Liput 10 euroa Lippupalvelusta ja Malmitalolta.
--
Eila Hatakka, sihteeri
Helsingin Balalaikkaorkesteriyhdistys ry
eila.hatakka@kolumbus.fi
gsm +358503499119
3.11.2008
Viron venäläiskirjailijoista by Imbi Paju&Jukka Mallinen
Jukka Mallinen
-> Reijo
tarkemmat tiedot 2. marras (1 päivää sitten)
Kävisikö tämä Postimeehen juttu "Minun Venäjääni"? Tallinnan venäläiset kirjailijat ym. Helsingin kirjamessuilla?
Jukka
-> Reijo
tarkemmat tiedot 2. marras (1 päivää sitten)
Kävisikö tämä Postimeehen juttu "Minun Venäjääni"? Tallinnan venäläiset kirjailijat ym. Helsingin kirjamessuilla?
Jukka
Marraskuun neljäs Venäjällä
Jyväskylän yliopiston venäjän kielen ja kulttuurin professori Marjatta Vanhala-Aniszewski kirjoittaa 30.10.2008 sanomalehti Keskisuomalaisen pääkirjoitussivun puheenvuoropalstalla:
Vallankumousjuhlat on peruttu Venäjällä
Venäjän viime vuosikymmenten uudistukset ovat ulottuneet koskemaan myös kansallisia juhlapäiviä. Kalenteriin on tullut uusia uskonnollisia, maallisia, ammatillisia ja perhejuhlia samalla kun muutamia on poistettu.
Suurimmat kirkolliset juhlapäivät ovat ortodoksisen kalenterin mukaan joulu (7.1.) ja pääsiäinen. Kristillinen joulu ei ole kyennyt korvaamaan maallista vastinettaan Uuden vuoden juhlaa pakkasukkoineen, mutta pääsiäinen on säilyttänyt paikkansa ortodoksien merkittävimpänä juhlana. Ylimääräisiä vapaapäiviä ei silloinkaan ole, sillä juhlan vietto keskittyy pääsiäisyöhön ja -päivään, ja esimerkiksi pitkäperjantai on työpäivä.
Neuvostoaikana kanonisoitunut maallinen juhlapäiväkalenteri on sen sijaan kokenut huomattavia muutoksia. Siihen on tullut uusia valtiollisia juhlapäiviä vielä 1990-luvulla, mutta niiden vietto on takkuillut. Yksi näistä on Venäjän itsenäisyyden päivää 12.6. Kansalaisille on jäänyt epäselväksi, mistä on itsenäistytty, ja niinpä he kiiruhtavat datšoille kevättöihin. Toinen, Perustuslain päivä 12. joulukuuta, ehti olla juhlapäiväkalenterissa vapaapäivänä vain hieman yli kymmenen vuotta, kunnes palautettiin kolme vuotta sitten tavalliseksi työpäiväksi.
Suurin muutos on kohdannut vallankumouspäivää, joka oli Neuvostoliitossa Vapun ja Uuden vuoden ohella tärkein kansallinen juhlapäivä. Sitä juhlittiin vuoteen 1992 saakka jopa kaksi päivää (7. ja 8.11.). Juhlan näkyvimpiä kohokohtia olivat massiiviset ohimarssit ja kulkueet Moskovan Punaisella torilla. Neuvostoliiton hajottua väkivaltaisen vallankumouksen juhliminen kyseenalaistettiin ja vuonna 1996 nimi muutettiinkin Rauhan ja sovinnon päiväksi. Nimi ei kuitenkaan tyydyttänyt enemmistöä venäläisistä, joiden mielestä vallankumous ei suinkaan ollut palvellut rauhaa ja sopua, vaan sai aikaan kansan jakaantumisen ja miljoonien syyttömien ihmisten tuhon seuraavina vuosikymmeninä.
Lehdistö kriittinen uudelle juhlapäivälle
Jälleen oli juhlapäivälle tehtävä jotain. Niinpä vuonna 2004 Venäjän eri uskontoja edustava neuvosto ortodoksisen kirkon johdolla ehdotti vallankumouspäivän tilalle uutta juhlapäivää, Kansan yhtenäisyyden päivää, jota vuodesta 2005 vietetään 4. marraskuuta. Miksi juuri tämä päivä ja tämä nimi?
Taustalla ovat Venäjän yhteiskunnalliset tapahtumat vuodelta 1612. Maa oli tuolloin jo jonkin aikaa ollut hallinnollisesti sekasortoisessa tilassa, ja hallitsijan tuolin haltijat Vale-Dimitreineen vaihtuivat tiuhaan. Puolalais-liettualaiset joukot olivat tunkeutuneet maahan ja päässeet Moskovaan saakka. Marraskuun 4. päivänä vuonna 1612 (uuden ajanlaskun mukaan) venäläisten nostojoukkojen onnistui Mininin ja Poarskin (joiden muistomerkki sijaitsee Punaisella torilla Pyhän Vasilin katedraalin vieressä) johdolla vapauttaa Moskova ja aloittaa hyökkääjien karkotus. Tämä merkkipäivä on nyt 400 vuotta myöhemmin nostettu korvaamaan vallankumouspäivä.
Juhlapäivän vaihtaminen ei ole saanut kansalaisten jakamatonta kannatusta. Etenkin joukkotiedotusvälineissä suhtautuminen on ollut skeptistä. Vaikka kansa on vieraantunut vallankumousjuhlan perusideasta, marraskuun 7. päivää totuttiin viettämään tiettyjen traditioiden mukaisesti. Tilalle otetun Kansan yhtenäisyyden päivän historiallista taustaa ei tunneta tai tapahtumat muuten koetaan etäisiksi. Lehdistössä juhlapäivää on pidetty "tarpeettomana", "antihistoriallisena", joka on "voi vaikeuttaa Liettuan ja Puolan suhteita". Puolassa onkin hämmästelty, miksi uudeksi juhlapäiväksi ei valittu esimerkiksi Napoleonin Venäjän sotaretken päättymispäivää.
Syitä lienee monia, mutta marraskuun 4. päivässä yhdistyvät hyvin sekä maallisen hallitusvallan että ortodoksisen kirkon intressit. Vuonna 1612 kansan onnistui yhdistää rivinsä taistelussa valtion olemassaolosta, mikä lujitti venäläisten kansallista itsetuntoa ja yhtenäisyyttä. Tapahtumissa nähdään tänään kansalaisyhteiskunnan symboliikkaa.
Myös ortodoksinen kirkko on korostanut rooliaan, sillä vuoden 1612 taisteluihin tuotiin Kazanin Jumalanäidin ikoni, joka perimätiedon mukaan elähdytti venäläiset voittoon. Kirkko onkin pyhittänyt marraskuun 4. päivän Kazanin Jumalanäidin ikonin kunniaksi. Näin uusi juhlapäivä, Kansan yhtenäisyyden päivä, viestittää valtion ja kirkon välisestä voimistuvasta suhteesta hyvin konkreettisella tavalla.
Vallankumousjuhlat on peruttu Venäjällä
Venäjän viime vuosikymmenten uudistukset ovat ulottuneet koskemaan myös kansallisia juhlapäiviä. Kalenteriin on tullut uusia uskonnollisia, maallisia, ammatillisia ja perhejuhlia samalla kun muutamia on poistettu.
Suurimmat kirkolliset juhlapäivät ovat ortodoksisen kalenterin mukaan joulu (7.1.) ja pääsiäinen. Kristillinen joulu ei ole kyennyt korvaamaan maallista vastinettaan Uuden vuoden juhlaa pakkasukkoineen, mutta pääsiäinen on säilyttänyt paikkansa ortodoksien merkittävimpänä juhlana. Ylimääräisiä vapaapäiviä ei silloinkaan ole, sillä juhlan vietto keskittyy pääsiäisyöhön ja -päivään, ja esimerkiksi pitkäperjantai on työpäivä.
Neuvostoaikana kanonisoitunut maallinen juhlapäiväkalenteri on sen sijaan kokenut huomattavia muutoksia. Siihen on tullut uusia valtiollisia juhlapäiviä vielä 1990-luvulla, mutta niiden vietto on takkuillut. Yksi näistä on Venäjän itsenäisyyden päivää 12.6. Kansalaisille on jäänyt epäselväksi, mistä on itsenäistytty, ja niinpä he kiiruhtavat datšoille kevättöihin. Toinen, Perustuslain päivä 12. joulukuuta, ehti olla juhlapäiväkalenterissa vapaapäivänä vain hieman yli kymmenen vuotta, kunnes palautettiin kolme vuotta sitten tavalliseksi työpäiväksi.
Suurin muutos on kohdannut vallankumouspäivää, joka oli Neuvostoliitossa Vapun ja Uuden vuoden ohella tärkein kansallinen juhlapäivä. Sitä juhlittiin vuoteen 1992 saakka jopa kaksi päivää (7. ja 8.11.). Juhlan näkyvimpiä kohokohtia olivat massiiviset ohimarssit ja kulkueet Moskovan Punaisella torilla. Neuvostoliiton hajottua väkivaltaisen vallankumouksen juhliminen kyseenalaistettiin ja vuonna 1996 nimi muutettiinkin Rauhan ja sovinnon päiväksi. Nimi ei kuitenkaan tyydyttänyt enemmistöä venäläisistä, joiden mielestä vallankumous ei suinkaan ollut palvellut rauhaa ja sopua, vaan sai aikaan kansan jakaantumisen ja miljoonien syyttömien ihmisten tuhon seuraavina vuosikymmeninä.
Lehdistö kriittinen uudelle juhlapäivälle
Jälleen oli juhlapäivälle tehtävä jotain. Niinpä vuonna 2004 Venäjän eri uskontoja edustava neuvosto ortodoksisen kirkon johdolla ehdotti vallankumouspäivän tilalle uutta juhlapäivää, Kansan yhtenäisyyden päivää, jota vuodesta 2005 vietetään 4. marraskuuta. Miksi juuri tämä päivä ja tämä nimi?
Taustalla ovat Venäjän yhteiskunnalliset tapahtumat vuodelta 1612. Maa oli tuolloin jo jonkin aikaa ollut hallinnollisesti sekasortoisessa tilassa, ja hallitsijan tuolin haltijat Vale-Dimitreineen vaihtuivat tiuhaan. Puolalais-liettualaiset joukot olivat tunkeutuneet maahan ja päässeet Moskovaan saakka. Marraskuun 4. päivänä vuonna 1612 (uuden ajanlaskun mukaan) venäläisten nostojoukkojen onnistui Mininin ja Poarskin (joiden muistomerkki sijaitsee Punaisella torilla Pyhän Vasilin katedraalin vieressä) johdolla vapauttaa Moskova ja aloittaa hyökkääjien karkotus. Tämä merkkipäivä on nyt 400 vuotta myöhemmin nostettu korvaamaan vallankumouspäivä.
Juhlapäivän vaihtaminen ei ole saanut kansalaisten jakamatonta kannatusta. Etenkin joukkotiedotusvälineissä suhtautuminen on ollut skeptistä. Vaikka kansa on vieraantunut vallankumousjuhlan perusideasta, marraskuun 7. päivää totuttiin viettämään tiettyjen traditioiden mukaisesti. Tilalle otetun Kansan yhtenäisyyden päivän historiallista taustaa ei tunneta tai tapahtumat muuten koetaan etäisiksi. Lehdistössä juhlapäivää on pidetty "tarpeettomana", "antihistoriallisena", joka on "voi vaikeuttaa Liettuan ja Puolan suhteita". Puolassa onkin hämmästelty, miksi uudeksi juhlapäiväksi ei valittu esimerkiksi Napoleonin Venäjän sotaretken päättymispäivää.
Syitä lienee monia, mutta marraskuun 4. päivässä yhdistyvät hyvin sekä maallisen hallitusvallan että ortodoksisen kirkon intressit. Vuonna 1612 kansan onnistui yhdistää rivinsä taistelussa valtion olemassaolosta, mikä lujitti venäläisten kansallista itsetuntoa ja yhtenäisyyttä. Tapahtumissa nähdään tänään kansalaisyhteiskunnan symboliikkaa.
Myös ortodoksinen kirkko on korostanut rooliaan, sillä vuoden 1612 taisteluihin tuotiin Kazanin Jumalanäidin ikoni, joka perimätiedon mukaan elähdytti venäläiset voittoon. Kirkko onkin pyhittänyt marraskuun 4. päivän Kazanin Jumalanäidin ikonin kunniaksi. Näin uusi juhlapäivä, Kansan yhtenäisyyden päivä, viestittää valtion ja kirkon välisestä voimistuvasta suhteesta hyvin konkreettisella tavalla.
1.11.2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
