Keitä Venäjä haluaa kasvattaa?

Mieluummin patriootteja kuin fyysikoita, Julia Latynina, The Moscow Times 19.1.2011
Yhtenäinen Venäjä suunnittelee parhaillaan ratkaisevansa kertalinttuulla Venäjän aivovuoto-ongelman lopullisesti. Kiitos ehdotettujen koulu-uudistusten ei maassa näytä todellakaan riittävän aivoja vuodettaviksi enää. Opetus- ja tiedeministeriön esittämät muutokset saatetaan ottaa käyttöön jo tänä vuonna, ja niiden mukaan koulupäivä jaettaisiin kahteen osaan yhdeksänneltä luokalta alkaen. Ensimmäisen puolikkaan aikana pidettäisiin normaaleja tunteja, mutta toisella osallistuttaisiin ”isänmaalliseen kasvatukseen”. Tämä sisältäisi vanhan neuvostotradition mukaan oppilaiden lähettämisen ”Suuren isänmaallisen sodan” taistelupaikoille kaivamaan sankarillisia jäänteitä sekä muita aktiviteetteja, jotka pyrkivät kohottamaan oppilaiden isänmaallisuuden tasoa. Tapahtumia tarkasteltaisiin pääministeri Vladimir Putinin yksinvaltaisen ”vallan vertikaalin” (pystysuoran) prisman läpi.

Samaan aikaan oppiaineiden määrää alennettaisiin kymmeneen, joista vain kolme olisi pakollisia: liikuntakasvatus, yleinen turvallisuus sekä Venäjä ja maailma. Muut seitsemän ainetta olisivat valinnaisia. Toisin sanoen olisi pakollista oppia rakastamaan Putinia, mutta matematiikka ja englanti perustuisivat vapaaehtoisuuteen. Tämä merkitsee, että hallitseva eliitti ei ole vain tuhonnut modernia Venäjää, vaan haluaa myös tuhota sen tulevaisuuden.

Valtion tulevan menestyksen voi arvioida sen investoinneista koulutukseen. Esimerkiksi Kiina: Sen yliopisto-opiskelijoille suunnatut määrärahat kymmenkertaistuivat vuoden 2006 240 miljoonasta dollarista vuoden 2008 2,7 miljardiin dollariin. Venäjän koulujen opettajat ansaitsevat keskimäärin 13 500 ruplaa ( 450 dollaria) kuussa, eivätkä keskikoulusta päässeet voi päästä yliopistoihin maksamatta lahjuksia. Katsotaanpa, mitä Venäjän etuoikeutetut opiskelevat Moskovan valtionyliopiston oikeustieteellisessä Geneven nk. ulkomaalaiskampuksella. Heidän tietonsa kansainvälisestä oikeudesta jättävät melkoisesti toivomisen varaa, mutta he ovat erittäin menestyneitä ”opetussuunnitelman ulkopuolisissa” aktiviteeteissa kuten järjestäessään kilpa-ajoja isäpappojen lahjoittamilla Lamborghineillaan ja Maserateillaan.

Huolimatta sitoutumisestaan kommunistiseen ideologiaan Neuvostoliitto menestyi tuottamalla maailmanluokan luonnontieteilijöitä ja insinöörejä. Tosiasia, jonka mukaan isänmaallisuuskasvatus on korvaamassa algebran ja Putinin rakastaminen syrjäyttää fysiikan, on selvä merkki kuolevasta yhteiskunnasta, joka ei enää tarvitse eksakteja luonnontieteitä. Mistähän Putinin rakastamiskurssin parhain arvosanoin suorittaneet mahtavat löytää töitä? Eivät ainakaan Rusnanosta.

Yhtenäinen Venäjä väittää, että Opetus- ja tiedeministeriön esittämiä muutoksia tarvitaan fasismin vastustamiseen. Mutta kasvatus on tietysti valtion paras ase modernisaation toteuttamiseen sekä äärimmäisyysilmiöiden vastustamiseen. Kumpi sitten on todennäköinen järjestämään pogromeja Pohjois-Kaukasian ja Keski-Aasian vähemmistöjä vastaan: fysiikan ja matematiikan arvosanoin yliopistosta valmistunut asiantuntija vai Pjotr Pupkin, joka vaivoin pääsi peruskoulusta ja jonka suosikkiaine oli isänmaanrakkaus, jonka tunneilla hän oppi lähinnä, kuinka juutalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen?

Ainoa ero Kremlin ns. nuorisopolitiikan ja fasismin välillä on sen muodollisesti epävirallinen luonne. Kyllä, venäläiset polttivat kirjoja julkisilla toreilla, mutta sen organisoi Venäjän Nuoriso, eikä Kreml. Muistaa sopii, kuinka Kremliä puolustava nuorisoryhmä ”Stal” käänsi Goebbelsin ”Kansallissosialismin kymmenen käskyä” venäjäksi ja korvasi ainoastaan sanan ”Saksa” sanalla ”Venäjä”. Mutta se oli ”yksityinen asia”.

Jos Seliger-järvi (virallisen nuorison kesäleiripaikka) tulee muodollisten ohjeiden pesäksi, jos Goebbelsin sloganeita opiskellaan kouluissa ja kirjoja poltetaan isänmaanrakkauden tunneilla, miten tämä eroaa fasismista?


- Kun viimeksi siteerasin Latyninaa, sain jotain typeriä anonyymejä vastauksia. En aio edelleenkään keskustella puskasta ampuvien kanssa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on turhaa painomusteen ja verkkotilan tuhlausta taikinoida pysähtyneisyyttä edustavan Komissarov/Derjabinin mielipiteiden kanssa. Tämä teksti on ihan aidon venäläisen ihan aito kannanotto - ja sellaisenaan raikas.