15.4.2008

Blogi täytti vuoden

Kuin vaivihkaa, Minun venäjäni –blogi täytti viikonloppuna vuoden. Yksivuotissynttäreitä vietettiin tarkemmin sanottuna viime lauantaina, 12.4.2008. Tasan vuosi sitten blogissa julkaistiin sen ensimmäinen postaus; Hanna Koppelomäen kirjoittama ”Моя Финляндия”.

Venäläinen hakukone Yandex julkaisi sattumalta samaan aikaan tilastotietoja venäläisestä blogosfääristä. Tilastojen yllättävin tieto oli se, että Venäjän aktiivisimmat bloggaajat löytyvät lähes vanhimmista internetiä käyttävistä ikäryhmistä.

Tällä hetkellä venäjänkielisiä rekisteröityjä bloggaajia on yhteensä 3,8 miljoonaa. Jokaisena arkipäivänä venäläisiin blogeihin lähetetään noin 200 000 postausta ja niihin tulee yhteensä noin 450 000 kommenttia. Noin 70% kaikista postauksista ja kommenteista tulee Venäjän väestörikkaimmasta, eli Keskisestä hallintopiiristä. Ylivoimaisesti suosituin bloggausalusta on LiveJournal, eli venäläisittäin ЖЖ - ZheZhe.

Moskovalaiset ovat kaikista aktiivisimpia keskustelijoita: Noin puolet kaikista blogien postauksista kommenteista tulee Moskovasta. Pääkaupungista löytyvät myös kaikkein suosituimmat kirjoittajat: 70% kaikkein suosituimmista bloggaajista (sellaisista, joiden blogia tilaa vähintään tuhat ihmistä) asuu Moskovassa.

Tässä kuussa on ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006 tapahtunut lievää passivoitumista venäläisbloggaajien keskuudessa. Yandexin asiantuntijan mukaan tämä saattaa johtua siitä, että venäläiset internetin käyttäjät ovat löytäneet uudenlaisia sosiaalisia verkostoja kanssakäymiselleen.

Yandexin tilastot paljastavat, että venäläisbloggarin aktiivisuus suurenee, mitä vanhemmasta kirjoittajasta on kyse. Suhteessa kaikista eniten postauksia ja blogikommentteja tehdään ikäryhmässä 45-54 -vuotiaat.

Onnittelut yksivuotiaalle!

2 kommenttia:

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

Oho, enpäs olis huomannutkaan (koska ne ensimmäiset testijututhan julkaistiin pikkuisen niin kuin piilossa - ja itse asiassa Moja Finljandijan varsinaisesta tekstistä vastaa Pietarin suomea osaamaton kannatusjäsenemme Anna Skvortsova).
Virallisestihan blogi täyttää vuoden Voiton/Euroopan päivänä 9.5, jolloin tarkoitus on kokoontua kiinnostuneiden kesken myös IRL pohtimaan blogin taipaletta&tulevaisuutta...

Taneli Dobrowolski kirjoitti...

Totta tosiaan Hanna. Blogin ensimmäiset jutut läheteltiin tosiaan kutakuinkin vuosi sitten, mutta virallisestihan blogi tosiaan avattiin silloin Voiton päivänä vuosi sitten.

Postauksiakin on tullut kiitettävästi. Tämä oli 270:s.