Tampereella 39. kertaa järjestettävä teatterifestivaali Tampereen Teatterikesä marssittaa tänäkin vuonna kaupungin teatterinäyttämöille runsaan ja laadukkaan kansainvälisen teatteriproduktioiden sarjan. Venäläistä tarjontaa edustaa tänä vuonna moskovalaisen Teatr.Docin satiirinen Doc.Tor näytelmä.
Doc.Torissa venäläinen todellisuus kukkii energisenä ja humoristisena. Se on verevä kuvaus kammottavista sairaalaolosuhteista maaseudulla. Erään nuoren lääkärin sanatarkka kertomus on toteutettu tavalla, joka sopii aiheeseen kuin kirurgin hansikas.
Näytelmäkirjailija Elena Isajeva dokumentoi lääkärin arkipäivää, epähygieenisyyttä, leikkauksia ilman puudutusta, alkoholisoitunutta henkilökuntaa ja sairaalan äärimmäistä köyhyyttä. Ohjaaja Vladimir Pankov ei tehnyt esiinnousseista epäkohdista realistista teatteria vaan sisällökkään ja värikkään näytelmän, joka muistuttaa toisinaan erinomaista propaganda-esitystä, toisinaan tiheätunnelmaista jännityskertomusta. Pankov on ryhmineen luonut musiikillisen draaman, joka sykkii rytmiä ja jossa näyttelijöiden tarkat liikkeet korostavat heidän replikointiaan.
Nuoren tohtorin perehdyttäminen sairaalan käytäntöihin on kuin matka läpi maanpäällisen helvetin. Henkilökunta muodostaa antiikin tragedioista tutun kuoron. He ovat houkuttelevia ja juonikkaita pikkupiruja, joita kelpo tohtorin tulisi johtaa ja opastaa. Samaan aikaan he ovat kuitenkin vain ryhmä hämmentyneitä ihmisiä, jotka yrittävät täyttää Hippokrateen valan.
Doc.Tor palkittiin Moskovassa New Drama -festivaalilla parhaana esityksenä viime vuonna.
Moskovalaisen Teatr.Docin ovat perustaneet näytelmäkirjailija Elena Gremina ja ohjaaja Mihail Urganov vuonna 2002. Teatr.Doc on saanut kulttimaineen teatterina, joka reagoi yhteiskunnan tapahtumiin lähes uutisten nopeudella ja puhuu samaa kieltä kuin yleisönsäkin.
SounDrama yhdistää työssään musiikin ja tekstin, draaman ja koreografian ja koostuu alan ammattilaisista. Se luo äänimaailmaa ja musiikkia mm. näytelmiin, filmeihin, TV-sarjoihin ja -ohjelmiin.
Tervetuloa Tampesteriin!
http://www.teatterikesa.fi/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
3 kommenttia:
Teatterikesässä on ainakin kaksi suomalaista tuotantoa, jotka ovat ikään kuin "meidän" alueeltamme. TeaK:n viime syksyinen Bruno on kuollut, Aunuksen retkestä ja Kansallisteatterin tämänvuotinen Puhdistus, Viron sodanjälkeisistä vaiheista
Olisipa hauska nahda tuo naytelma, vaikka totuus entisen NL:n sairaaloista on usein naytelmiakin kammottavampi.
Eras tuttavani sai lapsen taalla Georgiassa, lapsi syntyi ennen aikojaan ja joutui keskoskaappiin. Tuttava oli ulkomaalainen ja pystyi maksamaan hoidon. Han kuuli vasta myohemmin, etta hanen lapsensa vuoksi koyhan georgialaisen perheen lapsi otettiin pois keskoskaapista. Lapsi kuoli.
Omakohtaisesti koin neuvostosairaaloiden riemun kahteen kertaan. Äiti joutui 1980-luvulla Leningradissa auto-onnettomuuteen ja joutui viettämään sairaalassa muutaman päivän. Käytiin siellä häntä moikkaamassakin ja täytyy sanoa, että olosuhteet eivät olleet kovin mieltä ylentävät.
1980-luvun loppupuolella taasen olin ystäväperheen luona mökillä syvällä Venäjän maaseudulla. Puissa kiipeillessä tipahdin sitten tietysti maahan ja mursin ranteeni molemmat luut.
Jonkin ajan päästä ambulanssi tuli paikalle, mutta heillä ei ollut autossa juuri minkäänlaisia ensiapuvälineitä ja väliaikainen kipsi tehtiinkin maasta löytyneestä puisesta laatikosta.
Lähin sairaala oli noin 60 kilometrin päässä Gagarinin kaupungissa. Sinne köröteltiinkin sitten kuoppaista hiekkatietä ambulanssilla käsittääkseni lähes kaksi tuntia. Onneksi taju oli shokin ja maahan putoamisen ansiosta sen verran hämärtynyt, ettei sitä ajankulua oikeastaan edes huomannut. Tosin ei siinä kyllä paljon maisemistakaan nautittu.
Sairaalaan päästyäni jouduin odottelemaan vielä tovin, kun siellä paikkailtiin jalkansa telonutta kaveria. Sen jälkeen eetterillä taju kankaalle, luut paikoilleen ja kipsi käteen. Röntgenkuvia katsellessaan ystäväperheen isä Sergei huomasi, että luut oli laitettu noin millin verran vinoon. Kun Sergei tästä lääkärille huomautti, tokaisi lääkäri että ”noo parilla millillä nyt ei ole mitään väliä”. Sergei kuitenkin piti päänsä ja vaati että kipsi otettaisiin pois ja että luut laitettaisiin millilleen kohdakkain. Ei siis muuta kun eetteeriä taas naamaan ja unten maille. Uusi kipsaus olikin sitten jo täydellinen.
Kotosuomeen palattuamme kävimme vielä kuvauttamassa käden paikallisessa terveyskeskuksessa. Nykyään luiden katkeaminen ei ole kuin kaukainen muisto vain.
Lähetä kommentti