Rakkaat taksikuskimme

En ole varmasti ainoa, joka on sita mielta, etta ilman taksikuskeja (pimeita ja laillisia) tietaisin varmasti paljon vahemman arkielamasta entisessa Neuvostoliitossa. Muutama taksikuski on jaanyt mieleen ihan legendaarisina.

Georgialaiset ovat eri luku, silla he rakastavat elamantarinansa kertomista. Joskus matkalla toista kotiin - silloin, kun en mahdu sisalle bussiin numero 61 ja joudun ottamaan taksin - olen saanut kuulla kaiken taksikuskin elamasta siina kymmenessa minuutissa. Hurmaavaa, sanon mina.

Eraskin kertoi naureskellen, miten han ennen ajoi rekkaa Georgiasta Venajan Kaukoitaan. Matkat kestivat viikkoja, kuukausiakin. Ja matkan paatteeksi raskaan tyon raatajan huvit olivat raskaat. Kerrankin, matkalla jostakin Kamtshatkalta kotiin Rustaviin, Georgiaan, pojat paattivat koukata Tallinnan kautta (aikamoinen lenkki siis). Lennettyaan ulos Viru-hotellista he loysivat toisen hotellin, nimeltansa "Sport", Turbazan luona Tallinnassa. Siella he jarjestivat niin kovat bileet, etta molemmat saivat kolme vuorokautta putkaa - standardirangaistus huliganismista Neuvostoliitossa.

Toisen kerran kaveri kuskasi laittomasti freoneja, tai niin han ainakin selitti, niita otsonikerrosta tuhoavia jaakaappien aineksia, pitkin Venajaa ja sai siita hyvasta tahtitieteelliset 15 000 dollaria kateista. Kuski nauroi riemukkaasti naita muistellessaan. Sitakin, miten tolkuttomassa humalassa ajamisesta selvisi sadan dollarin lahjuksella....
Vasta kotiovellani han naytti vahan surulliselta: nyt han ajelee vain Rustaveli-katua ylos Tshavtshavadze-kadulle ja takaisin. Kaukoitaan ei ole paasya, EU-Virosta nyt puhumattakaan.

Kaikista ihanin tapaus oli luottokuskini Bishkekissa, Syiyn - nimikin tarkoittaa "rakastettua'. Han oli pieni, liukas, mutta tolkuttoman rehellinen ukkeli, joka oli kuskannut kaikkia kansallisuuksia, joita Bishkekissa oli koskaan kaynyt, ja ottanut valokuvan useimmista. Hanen kallein aarteensa oli kuitenkin Issyk-Kul -jarvella otettu kuva Syiynista ja Boris Jeltsinista. Siita Syiyn oli niin ylpea, etta han vahti puolella silmalla kuvan katsojaa. Ettei vain kuva turmeltuisi!

Minusta ja Syiynista tuli ystavat. Naimisiin mentyani, jo Kirgisian-aikojeni loppuviikkoina, aukesi viela uusi puoli eli rivot vitsit ja seksitarinat. Niita Syiyn ei minulle kertonut koskaan ennen avioliittoon astumista. Sanottakoon, etta tuhmiksi jutuiksi jutut olivat aika kiltteja, silla Syiyn on kiltti ja ihana. Siksi kaytinkin aina hanen palvelujaan, vaikka auton iskunvaimentimet olivat tuhoutuneet varmaankin jo 1980-luvulla.

Siina ei tietenkaan ole mitaan hauskaa, etta Tbilisissa, kuten niin monessa muussakin kaupungissa, joka toinen on taksikuski. Massatyottomyyden maissa auto on monelle ainoa tapa ansaita rahaa. Useimmat taksikuskit huokaavat surullisena: he ovat insinooreja, verotarkastajia, ekonomeja, jopa entisia jalkapallotahtia, joilla ei ole tyota.

Vanha Volga tuo perheelle toimeentulon, ja sita ajetaan aamusta iltaan. Kolhut maalataan itse, rikkoutunut ikkuna korjataan ilmastointiteipilla. Kirgisiassa tapasimme jopa kuuron taksikuskin, jolle osoite piti kirjoittaa pienelle lapulle. Han ja hanen ikaloppu Zaporozetsinsa olivat liikuttava naky, mutta ammattiylpeytta riitti: yritapa maksaa yhtaan ylihintaa, niin kuski loukkaantui verisesti.

Mieheni suureksi arsyynnykseksi rakastan venalaista estradimusiikkia. Loppuun sopiikin lainaus eraasta lempilaulustani - esittajasta en ole varma, mutta moni tuntenee biisin:

"Зеленоглазое такси
Притормози, притормози
Ты отвези меня туда
Где буду счастлив я всегда!"