27.6.2007

Onko Venäjän oikeiston suunta oikea?

Venäjän puoluekartan oikealla laidalla kuohuu. Oikeistovoimien liitto -puolueen puolueneuvosto antoi potkut Moskovan järjestölleen poliittisesta sooloilusta, juonittelusta ja liiasta syleilystä toisen oikeistopuolueen, Jablokon, kanssa. “Moskovalaisten” johtaja Ivan Novitski ei kuitenkaan aio erota, sillä hän “tuntee kansan tuen”.
´
Oikeistopuolueiden meno on välillä surullisenhupaisaa katsottavaa. Tulee mieleen Ivan Krylovin faabeli kahdesta koirasta, jotka päättävät elää yhdessä sulassa sovussa ja auttaa toisiaan. Mutta heti kun kartanon kokki heittää pihalle luun, piskit ovat heti toisensa kimpussa. Ideologisesta solidaarisuudesta ei näy puolueiden kommenttienvaihdossa jälkeäkään. Oma takapihakin on sekaisin.
´
Oikeistovoimien liiton ( OL) puheenjohtaja Nikita Belyh ilmoitti puolueensa lähtevän loppuvuoden parlamenttivaaleihin ilman vaaliliittoja. Jablokon johtaja Grigori Javlinski sanoi asettuvansa ehdolle ensi presidentinvaaleissa - OL:n entinen voimahahmo Irina Hakamada taas lukeutuu Kasjanovin ja Kasparovin leiriin. Jablokon Moskovan edustaja kertoi hiljattain OL:n ainoan liikkeellepanevan voiman olevan raha.
´
Taannoisessa kyselyssä Javlinskia pidettiin venäläisistä poliitikoista kaikkein älykkäimpänä. Belyh taas ei sijoittunut kärkisijoille yhdessäkään kategoriassa. Häneltä puuttuivat mm. karisma, seksikkyys, urheilullisuus ja hyvät puheenlahjat. Käytännössä osat kääntyvät nurin: OL jyräsi Jablokon viime syksyn kunnallisvaaleissa. Kärkikahinoihin ei Belyhilla ollut kuitenkaan asiaa: oikeisto sai edustajansa ainoastaan viiteen alueparlamenttiin 23:sta ja oli parhaimmillaan toisena (16%) Belyhin kotona, Permin läänissä. Tosin silloinkin Yhtenäinen Venäjä nappasi yli kaksin verroin suuremman äänisaaliin.
´
Jabloko ja OL istuvat yhdessä vain yhdessä kunnallisparlamentissa: Moskovassa. Ja sielläkin vain siksi, että he lähtivät vaaleihin vaaliliitossa. Liberaalit oikeistopuolueet pärjäävät parhaiten suurissa kaupungeissa - erityisesti yhteistyöllä.
´
Ongelmana on myös se, että oikeiston perinteisiä pääkannattajia - keskiluokkaa, pienyrittäjiä, älymystöä ja opiskelijoita - ei ole Venäjällä kovinkaan paljon (eivätkä luettelemani kohderyhmätkään kannata oikeistoa 100-prosenttisesti). Ja kuten jo aiemminkin totesin, ongelma on osin myös maantieteellinen: nämä ryhmät sijoittuvat yleensä suuriin kasvukeskuksiin. Vasemmiston kannattajia ovat vastaavanlaisesti vanhukset ja maalaiset. Kunnissa Moskovasta puhutaankin suurruhtinaskuntana, pääkaupungissa ihmetellään, onko kehätien ulkopuolella elämää.
´
Poteeko oikeisto ideologista kriisiä? Jotkut analyytikot olivat näkevinään OL:n linjan kallistuneen enemmän vasemmalle. Belyh on torjunut väitteet. Selkein ideologia taitaa olla tällä hetkellä Yhtenäinen Venäjä -puolueella: Putinin kurssin tukeminen. Ei mikään yllätys presidenttivetoisessa politiikassa...
´
Oikeistopuolueilla oli viitisentoista vuotta aikaa sopeutua uuden Venäjän arkeen ja löytää paikkansa muuttuvan yhteiskunnan poliittisella kentällä. 15% kannatusluvut ovat jääneet kauas taakse. Sääli. Oikeistopuolueille olisi kysyntää kaksipuoluejärjestelmäksi pikkuhiljaa liukuvassa venäläisessä parlamenttipolitiikassa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Taannoisessa kyselyssä Javlinskia pidettiin venäläisistä poliitikoista kaikkein älykkäimpänä. (...)Käytännössä osat kääntyvät nurin: OL jyräsi Jablokon viime syksyn kunnallisvaaleissa."
Älykkäät poliitikot eivät pärjää Venäjällä. Eivätkä sen paremmin Amerikassakaan. Javlinski on älykäs, Kasjanov on älykäs, Hakamada on älykäs, mutta kansa rakastaa Putinia, Zhirinovskia ja Zjuganovia. Venäjällä poliittinen kenttä ei oikeastaan jakaannu oikeistoon ja vasemmmistoon, vaan älymystöön ja populisteihin.

Leonid Yakovlev kirjoitti...

Anteeksi myöhäinen vastaukseni, palasin vasta tietokoneettomalta lomalta.

Älykäs/älymystö - tyhmä/populisti -jaottelun haluaisin jättää leijumaan aivan liian diletanttisena määritelmänä. Tarkoittaako tämä sitä, että oppositiopolittiikko on automaattisesti älykäs ja kansan (enemmistön) pitämät taas torveja?

Venäjän poliittinen kenttä jakaantuu (kuten koko maailmassakin) ideologisesti oikeistoon, vasemmistoon ja keskustaan. Venäjän(kin) puolueiden toiminnan ja polit. ohjelmien perusteella ne voidaan jakaa tiettyihin ideologisiin ryhmiin. Ja jokaisesta puolueesta löytyy (totta kai) sekä älymystöä, että populisteja - kaikkialla. Musta-valko -ajattelu on tässä mielestäni perusteetonta. Jokaisessa suvussahan on tiettävästi musta lammas.

Ja muuten: Sanoit, että "Älykkäät poliitikot eivät pärjää Venäjällä". Asian voi nähdä päinvastoin: valtaan pääsivät vain kaikkein älykkäimmät. "Viekkaimmat".