11.5.2007

Jevrovidenie-huumaa georgialaisittain

Ensimmaista kertaa valehtelematta 20 vuoteen valvoin koko viisujen semifinaalin, seuraavan tyopaivan ja aikaeron uhallakin. En siksi, etta valittaisin em. lurituksista patkaakaan, vaan siksi, etta halusin nahda, miten Sopho parjaa. Odotukseni palkittiin: Sopho paasi finaaliin. Tuskin han voittoon yltaa, mutta kuitenkin.
Viisuhuuma on yltanyt liikuttaviin mittasuhteisiin taalla Georgiassa. Jopa Suomen Kaukasian-suurlahettilasta lahestyttiin takalaisesta ministeriosta aidon huolen vallassa: kysymys kuului, mita pitaa tehda, jotta Sopho voittaisi Helsingissa. Suurlahettilas Terhi Hakala hankki viisujen saannot, ja vakuutti kollegoilleen, etta ihan oikeasti, viisut ratkaisee yleisoaanestys eika sille oikein voi mitaan tehda.
Eilen, semifinaalin alla, tyopaikalla oltiin perin hadissaan. Joku oli loytanyt YouTubesta patkan, jossa Sopho esitti kappalettaan pukeutuneena karmaisevaan kermakakun nakoiseen vetimeen. Ei kai Sopho TUOTA laita Helsinkiin! Eihan meita kukaan aanesta! Voi kamala! Onneksi paljastui, etta YouTuben patka oli jostakin vanhasta esityksesta, ja vaara oli ohi.
Itsekkaasti ajatellen olisi ihanaa, jos Sopho voittaisi. Saisin olla paakallonpaikalla katsomassa juhlintaa. Georgialaiset eivat - toisin kuin vaikkapa naapurinsa armenialaiset - tunnu patevan ollenkaan pienen maan alemmuuskompleksia. Pikemminkin painvastoin: Venajan uholle naureskellaan ja ollaan varmoja, etta tiukan paikan (lue: aseellisen konfliktin) tullen jenkit tulevat apuun, onhan Georgia merkittava tekija maailmanpolitiikassa.
Jos Sopho voittaisi, kansallisella riemulla tuskin olisi rajaa. Mishakin (Shaakashvili) saisi taas yhden sulan hattuunsa, ja valtion rahaa palaisi ilotulituksiin ja kansanjuhliin niin, etta sahkon ja kaasun hintaa olisi pakko nostaa taas loppuvuodesta.

7 kommenttia:

Pentti Stranius kirjoitti...

hei,
Sopho saisi voittaa - palattaisiin taas melodiseen musiikkiin hirviöaikkakaudelta. Suoraan sanoen kammottavia esityksiä eilen semifinaaleissa, katsoin puoleenväliin. Itä-Eurooppa on omaksunut kaikista kehnoimmat tyylilajit viisuista, vaatetusta ja sexismiä myöten (vaikka aloastonnautiskelija tietysti olen, mutta...) - ja saanee palkintonsa! Toivon menestystä Sopholle, vaikka herra VILI saisikin sulan hattuunsa! öisinajattelija

Taneli Dobrowolski kirjoitti...

Jäi tuo karsinta katsomatta, mutta kiva nähdä Sopho sitten lauantain finaalissa.

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

>>Jopa Suomen Kaukasian-suurlahettilasta lahestyttiin takalaisesta ministeriosta aidon huolen vallassa: kysymys kuului, mita pitaa tehda, jotta Sopho voittaisi Helsingissa. Suurlahettilas Terhi Hakala hankki viisujen saannot, ja vakuutti kollegoilleen, etta ihan oikeasti, viisut ratkaisee yleisoaanestys eika sille oikein voi mitaan tehda.>>

tää on must just niin, hmm, lähes söpöö;)

Leonid Yakovlev kirjoitti...

Tarkistakaamme, mitkä maat selviytyivät semifinaalista loppuhuipennukseen: Bulgaria, Valko-Venäjä, Georgia, Moldova, Serbia, Unkari, Slovenia, Turkki, Latvia, Makedonia.
Kelkasta putosivat mm. Sveitsi, Hollanti, Tsekki, Portugali, Norja, Balgia ja Itävalta.

Huomaako kukaan? Länsi-Euroopan maat kokivat mahalaskun! Kertooko tämä lännen kulttuurillisesta surkastumisesta? Identiteettinsä lopullisesta menettämisestä globalisotuneessa maailmassa?

Salla Nazarenko kirjoitti...

Sorry Leonid. Se kertoo siita, etta ihmiset lannessa ovat NIIIN kyllastyneita Euroviisuihin, etta tuskin kukaan aanestaa.
Sen sijaan hiljan itsenaistyneille maille Euroviisut ovat viela jotain uutta ja janskaa, ja napit sauhuten aanestetaan.
Ja tekisi tietysti mieli lisata, etta ko. maissa viisut otetaan viela enemman tosissaan, ja poliittinen aanestaminen on huipussaan: "aanestakaa te meita, niin me aanestetaan teita" vrt Georgia ja Armenia, Venaja ja Valko-Venaja, Latvia ja Liettua, jne jne jne.....

Taneli Dobrowolski kirjoitti...

Omassa Euroviisujenseurantaporukassa huomiota herätti se, että viime aikojen tapahtumista huolimatta, Venäjän Serebrolle räpsähti Virolta täydet 12 pistettä. Muita 12 pisteen antajia Venäjälle olivat Armenia ja Valko-Venäjä.

Reijo Nikkilä kirjoitti...

Tanelille: sanoisin, että juuri viime aikojen tapahtumien takia Venäjä sai Virolta täydet pisteet, nehän olivat juuri entistäkin vilkkaammin soittaneen venäläisväestön ääniä. Eivät virolaiset oikein olleet motivoituneita soittamaan lainkaan. Vähälle huomiolle on jäänyt se, miten loukkaantuneita Moskovassa oltiin Ukrainalle. "Mehän sen olemme nostaneet pinnalle, mutta ei ole enää tulemista Venäjälle", ORT:n viisustudiossa äkäiltiin. Seuraavana päivänä lähetykseen kutsuttiin kaksi mongolialaista kertomaan, että laulun nimi olikin mongoliaa tai ainakin sinne päin. Luin muistaakseni jutun gazeta.ru:sta tai polit.ru:sta. Jos mennään vähän meidän kohdealueemme ulkopuolelle, niin kai sekin on myönnettävä, että eihän Hannaakaan ruotsalaiset äänestäneet, vaan ruotsinsuomalaiset. Islannin 12 pointsia sen sijaan olivat todellisia naapuriystävyyspisteitä.