Onko minullakin Venäjä?

Mukaan lähteminen tämän blogin kirjoittamiseen on ollut tämän viikon yllätys, etenkin itselleni. Ajatus yksityishenkilöiden ajatuksenvaihdosta Venäjä-teeman ympärillä kuulosti mielenkiintoiselta. Kun on vuosikausia erilaisissa yhteyksissä ollut tekemisissä Venäjän ja venäläisyyden kanssa, mielikuvat ovat eläneet ja murentuneet, on vain sarja kokemuksia. Jotkut niistä vastaavat yleisiä mielikuvia, mutta aika harvaan asiaan on yksiselitteisiä vastauksia.

Viron mellakat ja Venäjän vastatoimet ovat saaneet sekä tiedotusvälineet että tavalliset kansalaiset ihmettelemään, mitä oikein on tapahtumassa. Katsomme välähdyksiä vuoroin Virosta ja Venäjältä, ja mietimme onko kansalaismielipide tuossa mukana, ketkä ohjaavat ja ketkä toimivat?

Kansalaisjärjestöyhteistyö IVY-maiden kanssa opetti minulle käsitteen GONGO = Government Organised NonGovernmental Organisation. Niitä ilmestyy aina mukaan yhteistyöhön, niiden kanssa on elettävä, mutta on aina myös muistettava niiden toiminnan reunaehdot. Tosin suomalaisetkin kansalaisjärjestöt ottavat vastaan julkista rahaa ja joutuvat aina miettimään, mikä merkitys sillä on heidän riippumattomuudelleen.

Hallituksen sympatisoima mielenosoitus, jossa hyvin pukeutuneet, kunnollisen näköiset nuoret toimivat viestin tuojana. Muotivaatteet, kännykät ja MP3-soittimet eivät oikein istu kuvaamme kansalaismielipiteen ilmentäjistä. Eikö noiden pitäisi juoda lattea kahvilassa eikä riehua lähetystön pihalla? Mitä tavalliset kansalaiset ajattelevat tuosta eliittinuorisosta? Vai eivätkö he jaksa välittää ?

Eilen illalla Suomen televisiossa valotettiin, että voiton päivän asema on korostunut sen vuoksi, että Neuvostoliiton jättämästä perinnöstä on jäänyt niin vähän juhlittavaa. Kerran eräässä kokouksessa etsimme kalenterista päivämäärää seuraavalle seminaarille. Kulttuurikoulutettu tanskalainen osanottaja oli havainnut, että suunnittelemamme kokouspäivä on lokakuun vallankumouksen muistopäivä. Siihen arvostettu venäläisosanottajamme totesi, että hänen käsityksensä mukaan tässä porukassa ei kukaan vietä lokakuun vallankumouksen muistopäivää. Hyväksyvä hiljaisuus täytti kokoushuoneen.

Eilisessä ohjelmassa puhuttiin myös retoriikasta, sanavalinnoilla on tapana muokata todellisuutta. Toisaalta vaikenemisilla on myös tapana häivyttää asioita pois, unohdamme aktiivisesti. Ajatus, että kukin tuo keskusteluun mukaansa oman palasensa Venäjästä on kiehtova. Kuin alkaisi koota 5000 palan palapeliä tietäen, että valtaosa paloista on joka tapauksessa kadoksissa.