17.5.2007

Kaunein sana

Presidentti Putin on ukaasillaan julistanut tämän vuoden venäjän kielen vuodeksi. Tarkoituksena on vaalia kieltä mm. uudissanojen, slangin ja huolimattoman kielenkäytön vaaroilta. Samaan aikaan Suomessa vietetään kirjakielemme luojan Mikael Agricolan kuoleman 450-vuotispäivää. Merkkipäivän johdosta katugallupissa kyseltiin, mikä on suomenkielen kaunein sana. Vastauksena saatiin monia luontoon liittyviä sanoja sekä tietysti ihmisille läheisin: rakkaus. Minun korvissani rakkaus ja kaikki sen johdannaiset särähtävät; suomen rakkaus takoo ihmistä. Ainakin, jos sitä vertaa venäjän vastineeseen ”ljubov”, joka välittömästi kietoo lämpimään syliinsä. Suomen rakkaudesta ei ole johdettu yhtäkään nimeä kuten venäjässä. Ljubaa vastaisi suomessa Lempi, jonka ihmiset ovat hylänneet liian hempeämielisenä. Ljubov ei kuitenkaan ole minun lempisanani venäjässä.

Ollessani SNS:n kielistipendillä Leningradissa tutustuin kazakstanilaiseen arkkitehtiopiskelijaan, Aljaan, joka perehdytti minut kaupungin rakennustaiteeseen. Samalla tutustuimme myös toisiimme. Alja oli kotoisin Ust-Kamenogorskin teollisuuskaupungista läheltä Kiinan rajaa. Hän oli haltioissaan päästyään opiskelemaan läntiseen metropoliin. Hän soitti myös pianoa ja piti erityisesti Rahmaninovin pianokonsertoista, jotka meikäläiset nykykriitikot teilaavat ylisentimentaalisina. Tuolloin minulla ei ollut mitään ylisentimentaalisuutta vastaan. Eräänä iltana istuessamme vaiteliaina Izmailovin puistossa, Alja loi merkitsevän katseen silmiini ja sanoi: ”Mikko, ty strannyj.” En ollut aivan varma sanan merkityksestä ja myöhemmin tarkistin sen. Tunsin sanan ”inostrannyj” (ulkomaalainen, muukalainen). Mutta en enää tuntenut olevani muukalainen Aljalle, päinvastoin. ”Strannyj” on suomeksi outo, omituinen. Todennäköisesti Alja viittasi tilanteen vaatiman aloitekyvyn hitauteen kohdallani. Toisaalta ymmärsin hänen vihjanneen myös siihen, että olin erilainen kuin ne venäläiset opiskelijapojat, joihin hän oli tutustunut. Erona oli se, että minä kuuntelin häntä, enkä alkanut insinööriopiskelijoiden tavoin esitelmöimään tavoitteena osoittaa etevämmyyttä naisopiskelijaan nähden. Helsingin yliopiston humanistimiehet olivat tottuneet kuuntelemaan.

Kielikurssini Leningradissa päättyi. Jouduin saman tien yli vuodeksi suorittamaan siviilipalvelusta. Alja valmistui sinä aikana arkkitehdiksi. Olin lähettänyt NL:oon matkustavien tuttavieni välityksellä kirjeitä Aljalle. En saanut niihin ainoatakaan vastausta. Kun sitten vuoden kuluttua pääsin matkustamaan Leningradiin, sain selville, että Alja oli palannut kotiseuduilleen. Vallinneen käytännön mukaan vuosikurssin parhaat opiskelijat saivat valita, missä he halusivat työskennellä. Loput määrättiin eri puolille maata. Alja oli aina ollut kurssinsa parhaita, mutta nyt hänen arvosanansa olivat laskeneet. Julkilausumattomana syynä oli tuttavuus epäilyttävien ulkomaalaisten kanssa. Tuolloin en osannut ajatella, että myös Alja saattoi tuntea itsensä oudoksi valtiossa, jota piti kotimaanaan. En tajunnut, vaikka kaupungilla kulkiessamme tämä avarakatseinen kazahikaunotar sai kuulla kaikenlaista huutelua.

Toivon Aljan löytäneen paikkansa itsenäistyneessä kotimaassaan. Hänen oikea nimensä on Alia. Sen antoi isoäiti, joka luki hänelle koraania iltaisin. Alia on arabiaa ja merkitsee muun muassa henkistymistä. En tiedä, mikä on venäjän kielen kaunein sana. Kauneinta, mitä minusta on venäjäksi sanottu, on ”strannyj”. Osaatteko te sanoa, mikä on venäjän kaunein sana? Olisiko se milaja, ljubimaja, Rodina? Kenties mamulja, metel, pohmel, medved? Onko Tiedeakatemia selvittänyt asiaa? Mainitaanko siitä ukaasissa?

Mikko Tawast

4 kommenttia:

Salla Nazarenko kirjoitti...

Vaikea sanoa lempisanaa. Hassuja, rakkaita sanoja on moniakin, kuten "Tumbotshka", tai - alastani johtuen - ehdottomasti SMI.
Sanahirviosta "sredstvo massovoi informatsii" johdettu SMI on lyhyt, ytimekas ja erittain suloinen minisana.

Hanna Koppelomäki kirjoitti...

Hyvä aihe, Mikko!

Käytin sattumoisin juuri eilen yhdessä tekstissä (todennäköisesti itse kehittämääni?) ilmaisua stranno-strastnyj, joka kuulostaa minusta venäjäksi juuri siltä kuin pitääkin (outouden ja intohimoisuuden yhdistelmältä), mutta jolle en kyllä suomeksi edes yritä keksiä suoraa vastinetta.

Metel on minustakin kaunis. Kumirillani Juri Shevtchukilla (DDT) on hieno levy: Metel Avgusta - joka herättää itse asiassa juuri stranno-strastnye chustva...

Reijo Nikkilä kirjoitti...

Minun neukkubiografiassani on Mikon Alian tapausta muistuttava episodi. Se löytyy toissavuonna Vologdan kulttuurifoorumissa pitämästäni puheesta. Minun Aliani oli ukrainalainen Tamara. Jokelan Merja varmaan muistaa millä intensiviteetillä paikalla olleet venäläiset kuuntelivat traagista kertomustani.
http://www.kultforum.org/vologda2005/nikkila2005.doc

Reijo Nikkilä kirjoitti...

Huomasitko Hanna, että kumirisi Juri Shevtshuk täytti helatorstain aattona 50 vuotta? Nyt olisi ollut sopiva paikka vaikka Teemalla uusia Mikko Keinosen ja Henrik Niinimäen dokumenttielokuva Pietarin musta koira.

Metel’-sana on minustakin ellei nyt kaunein, niin ainakin minulle merkittävä sana. Muistoni siitä liittyvät nekin – kuinkas muuten - laulun sanoihin. 50-luvun lopulla minun ikäisteni ”viattomien” nuorten kumiri Neuvostoliitossa oli silloin vähän yli 30-vuotias näyttelijä Vladimir Troshin. Ottepel’:in (suojasään) parhaina vuosina hänen nauhoittamiaan/levyttämiä lauluja soitettiin radiossa ja televisiossa aamusta iltaan. Tunnetuin niistä oli naiskuoron taustoittama ”Podmoskovnye vetshera -Moskovan illat” *), mutta ehdottomasti vetoavin oli ”Tishina – Hiljaisuus”. Yritän kaivaa muististani laulun sanoja, jotenkin näin ne menivät vapaasti suomennettuna:” Yöllä ikkunan takana tuiskuaa (metel’)/ valkoista levotonta lunta / sinä olet satojen virstojen päässä/ etkä muistele minua…”. Salaperäiseksi laulun sanat teki minulle tunne, että mielestäni rivien välistä saattoi lukea viittauksen gulagiin. Venäläiset ystäväni ovat tyrmänneet jo kauan sitten naivin tulkintani, mutta sikäli oikeilla jäljillä olin, että jossakin netissä kerrotaan nyt Kolmanovski/Orlovin laulun joutuneen viranomaisten kritiikin kohteeksi pelkästään rakkauslyriikkansa takia.

*) Vasilij Solovjov-Sedoin säveltämä ja Mihail Matusovskin Moskovan illat, josta tuli Moskovan nuorisofestivaalin kautta ja pian sen jälkeen ensimmäisen Tshaikovski-kilpailun voittaneen usalaisen van Cliburnin soittamana tunnetuin neuvostohitti maailmassa, sävellettiin muuten Karjalan kannaksella Komarovossa, Kellomäessä Solovjov-Sedoin huvilan työhuoneessa. Laulussa on paljon kauniita venäläisiä sanoja: ”retshka dvizhetsja i ne dvizhetsja… vsjo iz lunnogo serebra” jne. Leningradilainen Solovjov-Sedoi halusi laulun nimeksi Leningradin illat, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen se ”kaapattiin” Moskovaan.

Suomeen Moskovan illat lienee tuonut ja esittänyt ensimmäisenä Maynie Siren. Hän voitti Moskovan festivaalilla kesällä 1957 kultaa iskelmälaulussa ja kiersi festivaalin jälkeen esittämässä laulua kiertueellaan eri puolella Suomea. Riitta Suhonen, joka 50-luvun lopulta lähtien teki raakakäännöksiä venäläisistä lauluista sanoittaja Pauli (Puli) Saloselle (mm. Rakastan sinua elämä), arvelee että ensimmäisen suomennoksen on saattanut tehdä toimittaja Antti Kovanen, joka tuolloin työskenteli Moskovan suomenkielisessä radiossa. Toivo Kärki sovitti laulun syksyllä 1957 ja sen levytti joulukuussa 1957 Martti Miettinen ja jo kolme kuukautta myöhemmin itse Georg Ots. Vuosikymmenten aikana Moskovan illat on levyttänyt iso joukko artisteja, mm. v. 1987 Arja Saionmaa ruotsiksi nimellä En natt i Moskva. Suomeksi nimi on alusta lähtien ollut melkein kaikissa versioissa Unohtumaton ilta!
( Anteeksi, taisin taas poiketa sivupoluille varsinaisesta aiheesta)