14.5.2007

Radiossa tänään Permin kansalaistoiminnasta

Radio Yle 1:n Kertomuksia maailmalta -sarjassa kuullaan tänään ja kahtena seuraavana maanantaina toimittaja Airi Leppäsen viisitoistaminuuttisia Permistä.

Tänään, 14.5. klo 11.40-11.55
Ei mikään peräkylä - Kansalaistoiminta kukoistaa Permissä


Permin kaupunki Uralilla, Euroopan ja Aasian rajalla tunnetaan Venäjällä merkittävänä teollisuuskaupunkina. Mutta Permillä on vankka maine myös Venäjän kansalaisyhteiskunnan keskuksena, jossa ihmisoikeus- ja muut järjestöt ovat jo vuosia pystyneet vaikuttamaan oman alueensa kehitykseen. Moskovalaisen Carnegie-tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan Perm on Venäjän mitassa myös yksi demokraattisimmista ja avoimimmista alueista.

Toimittaja Airi Leppänen matkusti huhtikuun lopulla Permiin tutustumaan kaupungin kansalaisilmastoon ja kyselemään keskeisiltä kansalaisaktivisteilta heidän näkemyksiään oman alueensa ja maansa kehityksestä. Kansalaisvaikuttamisen ja Permin ihmisoikeustilanteen ohella keskustelujen aiheena olivat muun muassa niin Venäjän demokratian tila, maan tulevaisuus kuin menneisyyden varjot.

Haastateltavina: johtaja Igor Arvekijev ja Jelena Skrjakova Permin kansankamarista eli kansalaisjärjestöjen resurssikeskuksesta, Permin Memorial-järjestön johtaja Aleksandr Kalih ja Permin Nuorison Mermorialia vetävä Robert Latypov ja Permin ihmisoikeuskeskuksen johtaja Sergei Isajev.

Tulevina maanantaina luvassa:
Suuren terrorin muisto ei unohdu - Permin Memorial historiallisen muistin vaalijana, maanantaina 21.5. klo 11.40- 11.55

Huomispäivän Venäjä? - Permin nuoret maansa tulevaisuudesta, maanantaina 28.5. klo 11.40- 11.55

Ei kommentteja: